You are not logged in.
Pages: 1
Don Johnson päätti kokeilla siipiään popmusiikin alalla 1986. Tuolloin ilmestyi ensin single "Heartbeat", ja pian singlen jälkeen samanniminen albumi. Molemmat olivat suuria menestyksiä - etenkin single, joka kipusi viidenneksi Billboardin listoilla, ja on varmasti tuttu monille teistäkin - joten siipien kokeilu todellakin kannatti!
Ansiotta biisi "Heartbeat" ei saanut suosiotaan: iskevillä rumpusämpleillä, mutta kuitenkin salakavalasti hiipien biisi etenee kertosäkeeseen, joka on varmasti yksi populaarimusiikin iskevimmistä ja repivimmistä samaan aikaan, ja loppupuolella hommaa väritetään vielä entisestään toimivilla modulaatioilla. Kultasuonta on taottu tätä biisiä tehdessä, ja kunnia kuuluu toki esittäjien lisäksi biisin tekijöille Kaz & Waldman sekä Chas Sandfordin timanttiselle tuotannolle.
Samaan syssyyn tehtiin myös samanniminen albumi. Albumilla esiintyy soittajina kovia kolleja: Curly Smith (mm. Jo Jo Gunne) rummuissa, Mark Leonard bassossa, Charles Judge koskettimissa ja Sandford itse kitarassa. Vaan vierailevia soittajia vasta liuta onkin: halutessaan levyltä voi bongata sellaisia megaluokan staroja kuten Ron Wood, Stevie Ray Vaughan, Willie Nelson, Bonnie Raitt ja Dweezil Zappa - tekijöitä jotka eivät esittelyjä kaipaa! Tuntuukin siltä, etenkin gatefoldin sisäkannen kuvakollaasista päätellen, että levyn teko on ollut varsinainen happening!!!
Donin laulutaidot olisi vielä voinut singlebiisin perusteella ohittaa olankohautuksella, tyyliin "kerran voi onnistua kuka tahansa", mutta Don laulaakin aivan mielettömän hyvin levyn jokaisessa biisissä. Mielestäni Don on ääneltään ja perinteisessäkin mielessä huomattavasti parempi laulaja, kuin vaikkapa useammankin levyn tehnyt David Hasselhoff. Rokkaavammasta meiningistä hän tenorillaan siirtyy vaivatta riipaiseviin balladeihin. Itse asiassa tekisi mieleni sanoa ettei kovin moni näyttelijä ole pystynyt samanlaiseen vakuuttavuuteen ensilevyllään.
Levy on koottu tyylikkäästi: "Heartbeat" on oikeutetusti avauspaikalla, sillä se on kuitenkin avain koko Donin debyytin aukenemiseen. Tämän jälkeen tulee tyylikäs balladi "Voice on a Hotline", jonka jälkeen tarttuva ja svengaava rocker "The Last Sound Love Makes". Seuraavana onkin vuorossa Tom Pettyn "Lost in Your Eyes", joka on tuttu monien muidenkin versioimana, eikä Donin suoritus häpeile yhtään muiden rinnalla!
Kakkospuolen avauksena on levyn toinen mukavasti menestynyt hitti, myös räjähtelevillä rumpusoundeilla käyntiin lähtevä biisi "Heartache Away", jossa myös Vaughan soittaa sooloa. Sitten tulee Donin itsensä kynäilemä "Love Roulette", jossa intoudutaan rokkaamaan oikein kunnolla! Meininki on todella rankkaa, sillä kitaroita vinguttelevat yhdessä Wood ja Vaughan sekä vielä Sandford ja Dickey Betts (Allman Brothers)! Kuinka monella levyllä voi kuulla vastaavanlaisen superkokoonpanon samalla kappaleella?! Bob Segerin "Star Tonight" -kappaleessa Don laulaa riipaisevia harmonioita Willie Nelsonin kanssa. Don väläyttää biisintekotaitojaan myös levyn päätöskappaleella, joka on tyylikäs riisuttu slovari.
Levyn sanoituksista ja siitä mitä Don on ensinnäkin suostunut laulamaan tulee mielikuva, että hän on selkeästi vanhan ajan romantikko, mutta myös fiksu sellainen. Kaiken kaikkiaan tekstejä kuunnellessa ei tule vaivautunutta oloa. Don on selkeästi ajatellut asioita.
"Heartbeat" kokopitkä myi Amerikassa platinaa. Sitä seurannut "Let It Roll" ei ollut yhtä menestyksekäs, vaikka silläkin on varsin tyylikästä sielukasta meininkiä, etenkin soulahtava slovari "Tell It Like It Is". Levyn avustajakaartikin oli hivenen vaatimattomampi kuin edeltäjällään.
Don oli selvästi musiikillisesti lahjakas karismaattisten näyttelijäntaitojensa lisäksi - ei joka poika vieraile erinäisten Allman Brothersin jäsenten tai Barbara Streisandin levyillä. Kaikki kiteytyi kuitenkin jo debyyttiin, eikä sen jälkeen homma ole lähtenyt vastaavanlaiseen nousuun. Onneksi Don kuitenkin tuon ensialbumin teki juuri siten kuin teki.
Urheilukanava - eikä maksa mitään
Offline
asiakirjoitukselle
perustiko tää sitten jonkun ison pändin vai kuinkas "se" nyt olikaan...
Offline
Jätkä on uusi Ulvis...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Jätkä on uusi Ulvis...
tai vanha...
Offline
Itsellä vaan tuo kakkoslevy mutta ykköstäkin olen paljon kuullut. Kyllähän taso laski tokaan levyyn tultaessa, mutta kuitenkin tokalla levyllä oleva isän ja tyttären nukkumaanmenokeskustelu siivittää toisenkin levyn kahdeksankymmenluvun aarteiden joukkoon.
"Dodii, tulihan se natsikortti sieltä, aina se tulee jossain vaiheessa.
No kuule, mulla on niitä koko pakka.
Ja nainen: mä olen pasianssin ystävä!"
Offline
tokalla levyllä oleva isän ja tyttären nukkumaanmenokeskustelu siivittää toisenkin levyn kahdeksankymmenluvun aarteiden joukkoon.
Samaa tasoa kuin Hasselhoff ja tyttäret -keskustelu?
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Maltan tuskin odottaa että pojat pääsevät asiakeskustelemaan Bruce Willisin ja miksi ei myös Steven Seagalin blues-tyylittelyistä...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Don Johnson oli tyttövuosieni päiväunien ensimmäinen, oikea, bleiseroitu MIES.
Heartbeat-kassu oli isosiskon, samoin kuin kasettimankka.
Mielellään ei ainakaan puhuttaisi Steven Seagalin (eittämättä huumoriarvoltaan huomattavasta) tuotannosta tässä tärkeässä yhteydessä.
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
[quote:3af9e0a468="Pope"]Don Johnson oli tyttövuosieni päiväunien ensimmäinen, oikea, bleiseroitu MIES.
Heartbeat-kassu oli isosiskon, samoin kuin kasettimankka.
Mielellään ei ainakaan puhuttaisi Steven Seagalin (eittämättä huumoriarvoltaan huomattavasta) tuotannosta tässä tärkeässä yhteydessä.[/quote:3af9e0a468]
Päiväunille oma topicci, että pääsee halukkaat puhumaan Stevenistä?
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
No Ulvis varmaan kohta pistää vanhalle kivinaamalle ihan oman topicin pydeen.
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Olin Music Hunterissa maksamassa halpislevyjä kassalla tuossa taannoin. Siinä kassakoneen veiressä oli Seagalin uusi levy, jonka kannessa mies poseeraa ihan sepiana, resonaattoriskitta kädessä. Blues with a ....
Hörähdin.
Omistaja valaisi, että kyseessä on oikeasti hyvä blueslevy ja että mies on tehnyt hommia tosi pitkään. Sanoin että täytynee tsekata (not...) ja että levy on varmasti parempi kuin mihin Van Damme pystyisi...
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Offline
[quote:e1a01b413d="arttu"]Olin Music Hunterissa maksamassa halpislevyjä kassalla tuossa taannoin. Siinä kassakoneen veiressä oli Seagalin uusi levy, jonka kannessa mies poseeraa ihan sepiana, resonaattoriskitta kädessä. Blues with a ....
Hörähdin.
Omistaja valaisi, että kyseessä on oikeasti hyvä blueslevy ja että mies on tehnyt hommia tosi pitkään. Sanoin että täytynee tsekata (not...) ja että levy on varmasti parempi kuin mihin Van Damme pystyisi...[/quote:e1a01b413d]
Niinpä, Russell Crowekin on pitkän linjan hieno ja juureva pubrockmuusikko, jota aivan suotta dissataan Hollywood-kytköstensä vuoksi.
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Ja Jared Leto on pitkänlinjan juureva emogootti, jota... äh.
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
Jäsen: vitun hapan pappaosasto.
Matin kanssa seilataan
Paten kanssa reivataan
Offline
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
Pages: 1