You are not logged in.
piti tästä kertoa jossain vaiheessa, ja nyt muistin, eli kasetti joka lopulta syntyi 9. ja 13. heinäkuuta 1992 ja B-puolen nelosesta lähtien uusittiin 13.6.1993 ja lopputulos edelleenkin itse täydellisyys. ideana oli koota kasetti, jota jaksaisin kuunnella loputtomiin, ja jos tämä olisi oikea julkaisu, olisi se mielestäni maailman paras levy. tyylinä lähinnä indiekitarapoppi ja -rokki, ja pakko myöntää että kyllä tätä on tullut kuunneltua, ja edelleenkään ei tee mieli skipata ainuttakaan biisiä. pitäis joskus kansikin skannata, sellanen vaalean punainen jossa on musta printtaus, sekin tuli silloin aikanaan väsättyä samalla. editoin kuvan tähän joskus jos jaksan. kasetin nimi johtuu "historiallisista syistä", eikä siitä nyt enempää. kasettiin on myös kaksi jatko-osaa, jotka eivät ole läheskään yhtä onnistuneita, mutta voin tarvittaessa postailla nekin myöhemmin.
"METELIÄ TAUOTTA I"
A:
Teenage Fanclub - "God Knows It's True"
Moose - "Boy"
Pale Saints - "Baby Maker" (ep-versio)
My Bloody Valentine - "You Made Me Realise"
Sonic Youth - "Silver Rocket"
Dinosaur Jr - "No Bones"
Lemonheads - "Out"
Lemonheads - "Your Home's Where You're Happy"
The Mice - "Little Rage"
Happy Mondays - "Lazy Itis"
My Bloody Valentine - "Strawberry Wine"
King Of The Slums - "England's Leading Light"
The Boo Radleys - "Everybird"
The Pastels - "Hitchin' A."
B:
Dinosaur Jr - "Freak Scene"
My Bloody Valentine - "Soft As Snow (But Warm Inside)"
Pooh Sticks - "Indiepop Ain't Noise Pollution"
Nirvana - "Smells Like Teen Spirit"
Mudhoney - "If I Think"
Sonic Youth - "Hey Joni"
The Jesus And Mary Chain - "Tumbledown"
Pixies - "Debaser"
Ramones - "Judy Is A Punk"
Joy Division - "Failures"
Pooh Sticks - "Who Loves You"
The Fall - "Entitled"
Lemonheads - "Sunday"
The Jesus And Mary Chain - "About You"
Pop Will Eat Itself - "Black Country Chainstore Massacreee"
laitanpa huvikseen miltä levyltä kukin biisi on äänitetty, jos vaikka joku haluaa kokeilla tätä kotona:
A1 god knows it's true 12"
A2 jack 12"
A3 mrs. dolphin CD
A4 you made me realise 12"
A5 daydream nation 2LP
A6 bug LP
A7-8 creator LP
A9 Scooter LP
A10 bummed LP
A11 ecstacy and wine LP
A12 barbarous english fayre LP
A13 boo! up 12"
A14 up for a bit LP
B1 bug LP
B2 isn't anything LP
B3 s/t Mini-LP
B4 nevermind CD
B5 superfuzz bigmuff LP
B6 daydream nation 2LP
B7 honey's dead CD
B8 doolittle LP
B9 all the stuff and more vol.1 CD
B10 substance CD
B11 who loves you 7"
B12 hey! luciani 12"
B13 creator LP
B14 darklands LP
B15 poppiecock 12"
tarkemmat perustelut lisäilen myöhemmin jos jaksan. mainittakoon vielä, että a- puolen lopussa on muutaman sekunnin pätkä my bloody valentinen tremolo-ep:ltä jostain niistä välisoitoista, ja b-puolen lopussa pätkä moosen reprise-nimistä instrumentaalia (samannimiseltä maxi-ep:ltä).
niin, jos muillakin on jotain suosikki-kasetteja tms niin saa kertoa.
Offline
Norjaan suuntautuneille ryyppyreissuille oli tapana tehdä loistokkaat autokokoelmat maailman parasta rokkia. Etsinpä kuunteluun ja listaan.
- Ett sjömanshem låter också som rätt plats för en full finsk sjöman.
---
- Han pundar och dampar loss i Vänersborg i vanlig ordning och hamnar i trubbel med polisen emellanåt.
Offline
Tällaisen sain muutama vuosi sitten. Toimii aina.
1) Kraftwerk - The Man Machine
2) Pet Shop Boys - Suburbia
3) Killing Joke - Change
4) XTC - This Is Pop
5) New Order - Temptation
6) Stereolab - Mass Riff
7) The Human League - (Keep Feeling) Fascination
8 ) The Wedding Present - Spangle
9) The Butterflies Of Love - Rob A Bank
10) Sportique - Art & Shopping
11) Ride - Twisterella
12) Velocette - Get Yourself Together
13) Broadcast - Man Is Not A Bird
14) Hefner - When Angels Play Their Drum Machines
15) The Fall - The Crying Marshal
16) Philip Oakley & Giorgio Moroder - Together In Electric Dreams
17) Captain Sensible - Happy Talk
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Tällaisen sain muutama vuosi sitten. Toimii aina.
1) Kraftwerk - The Man Machine
2) Pet Shop Boys - Suburbia
3) Killing Joke - Change
4) XTC - This Is Pop
5) New Order - Temptation
6) Stereolab - Mass Riff
7) The Human League - (Keep Feeling) Fascination
8 ) The Wedding Present - Spangle
9) The Butterflies Of Love - Rob A Bank
10) Sportique - Art & Shopping
11) Ride - Twisterella
12) Velocette - Get Yourself Together
13) Broadcast - Man Is Not A Bird
14) Hefner - When Angels Play Their Drum Machines
15) The Fall - The Crying Marshal
16) Philip Oakley & Giorgio Moroder - Together In Electric Dreams
17) Captain Sensible - Happy Talk
Tässä on kyllä niin monta NIIN hyvää biisiä, että ei voi kuin olla yhtä
parhautta koko levy.
Offline
Millanens se olikaan se silvawhalen Valentines'-rakkauspoppi-sekokasetti?
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Millanens se olikaan se silvawhalen Valentines'-rakkauspoppi-sekokasetti?
ootas, mikäs tää ny olikaan..?
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
04 provinssissa tuli kuunneltua hyvin läheltä täydellisyyttä hipovaa kassua. Siinä oli ainakin Sigur Rosia, Love Boatin tunnari, jotain vanhan liiton eli old skool-räbäytystä ja kaikki vaan natsasi silloin niin hyvin. My First Sonylla kuuneltiin toki.
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
Pope wrote:Millanens se olikaan se silvawhalen Valentines'-rakkauspoppi-sekokasetti?
ootas, mikäs tää ny olikaan..?
Eksää tehny jotaan mixtapea heilallesi tuossa alkuvuodesta, kitarapoppia ja semmosta?
PItäisikin laittaa muuten se pitkään velipojan kanssa ideoitu tuonelan rantareggae-kooste viimein tekoon...
menen nyt nukkumaan ajatellen Jan Vapaavuorta
Offline
Offline
silvawhale wrote:Pope wrote:Millanens se olikaan se silvawhalen Valentines'-rakkauspoppi-sekokasetti?
ootas, mikäs tää ny olikaan..?
Eksää tehny jotaan mixtapea heilallesi tuossa alkuvuodesta, kitarapoppia ja semmosta?
PItäisikin laittaa muuten se pitkään velipojan kanssa ideoitu tuonelan rantareggae-kooste viimein tekoon...
azoo. niinpä olikin.
se "autionsaaren kitarapoppihelmet"-kassu on vielä vaiheessa.
Black Metal on oikeasti muutakin kuin skandaalijournalismia.
jäsen: vitun hapan (suljettu?) pappaosasto
Offline
Tällänen on viime viikolla polttamani Teron mikseri vol. 4
1. White Stripes Seven Nation Army 03:49
2. Clash Rock The Casbah 03:38
3. Risto Rakkauden rock 01:37
4. Blondie One Way Or Another 03:24
5. Trashmen - Surfin´bird 02:20
6. Radiopuhelimet Viisi Tähteä 04:16
7. PMMP Päät soittaa 03:34
8. Green Day Basket Case 02:59
9. Bellrays Revolution Get Down 02:41
10. Valkyrians Rankin' Fullstop 02:33
11. Pogues Sally MacLennane 02:40
12. Flogging Molly / Drunken Lullabies 03:49
13. Patti Smith Because the Night 03:20
14. Prince Kiss 03:42
15. Aavikko Torpedo boys 03:02
16. New Order - True Faith 05:50
17. Pet Shop Boys One in a million 03:53
18. Giant Robot S, M, L, XL 03:53
19. NoMeansNo Rags And Bones 05:05
20. Buzzcocks - Orgasm Addict 01:58
21. Minor Threat I Don't Wanna Hear It 01:13
22. Dwarves Lets fuck 00:59
23. Sepultura Refuse/Resist 03:18
24. Ministry Rio Grande Blood 04:23
Tää on sitten bilelevy, joten kritiikki tulee kohdistaa tämän toimivuuteen bilelevynä, jos sellaista aikoo esittää. Tämä ei siis edusta näkemystäni maailman parhaasta mixtapesta. Mutta onhan toi ihan vitun hyvä siltikin.
Offline
Jestas, sain tässä eräänä kauniina päivänä lähes täydellisyyttä hipovan mix-"kasetin" (=cd:n). Mitään toiveita en ollut tehnyt biisien tai esittäjien suhteen, mutta kaikki kolahti. Ja kokonaisuutena se oli hieno, oli tehty näppärät kannetkin.
Biisejä tällä levyllä oli TomMc Raelta, Nick Cave & the bad seedsieltä, Mark Lanegan Bandilta, Natalie Merchantilta, Damien Ricelta ..ja Bon Jovilta. Ym.
Se on vaan hienoa, että joku suurimmaksi osaksi mulle tuntematon ihminen on tehnyt mulle levyn, joka ei tule unohtumaan.
Näitä lisää!
Offline
meiksi tekee parhaat kassut. mutta en teille.
150kg penkki, my ass. Aletaanko väittelemään?
Offline
Tällaisen cd:n tein yhdelle tutulle 30 v. synttärilahjaksi.
1. Temple City Kazoo Orchestra - 2001 Sprach Kazoostra
2. Heino Paloma blanca
3. Bent Bolt & The Nuts The Mechanical Man
4. Beatle Barkers - Can't Buy Me Love
5. Salma & Sabina Agha - Mitha Maze Dar (Dancing Queen)
6. Jodie Foster - La Vie C'est Chouette
7. Björk Gudmundsdottir Alta Mira
8. Alexander Longrifle - Slip It in When It's Wet
9. Cathi Stout - Hips and Abdomen
10. Muhammad Ali - Ali's Historical Theme Song
11. Rappin' With Gas - Rappin' With Gas
12. John Wayne - America, the Good Things
13. Jarno Sarjanen Tallirenki
14. Eilert Pilarm - Jailhouse Rock
15. Mrs. Miller - These Boots Are Made for Walkin'
16. The George Garabedian Players and the Awful Trumpet of Harry Arms Spanish Flea
17. Anna-Lisa Ingemansson Oxdragarsång
18. Crispin Hellion Glover - Clowny Clown Clown
19. Barnes & Barnes - Fish Heads
20. Two Witches Pimeyden Jousi
21. Impaled Northern Moonforest - Gazing at the Blasphemous Moon While Perched Atop a Very Very Very Very Very Very Very Forsaken Slope of the Northern Mountain
22. Merv and Merla - The Time of the Singing of the Birds
23. Brute Force King of Fuh
24. Нож для Frau Muller - Лучшая девушка в СССР
25. Mary Schneider - Yodeling Overtures
26. Cambodian Funk Yodeler - Unknown Title
27. Leroy Gibbs - Yodel Reggae
28. Leonard Nimoy - Ballad of Bilbo Baggins
29. Osasto 11 Tuhlajuhla
30. Hard-Ons Race Track
Sent from my iPhone 16
Offline
Hard-Ons yllätti
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Hard-Ons yllätti
Ainoa tuntemani biisi jossa lasketaan kolmeenkymmeneen. Fucking thirty!
Sent from my iPhone 16
Offline
Jean-Babtiste wrote:Hard-Ons yllätti
Ainoa tuntemani biisi jossa lasketaan kolmeenkymmeneen. Fucking thirty!
Shille
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Joku ymmärtääkseni ei-rotsi lataa just suolesta multa leposin rotsimökki-mixtapea.
låter sexigt!
åhå, tomskilla nämä
Offline
Joku ymmärtääkseni ei-rotsi lataa just suolesta multa leposin rotsimökki-mixtapea.
Varmaan tosi kiva ihminen.
Se oli muuten tällänen:
1. Handsomeboy Technique - Season of Young Mouss
2. Frida Hyvönen - Come Another Night
3. Love is All - Spinning & Scratching
4. Cars Can Be Blue - The Cat is Out of the Bed
5. Comet Gain - Just One More Summer Before I Go
6. Ivy - Thinking About You
7. Dolly Mixture - Everything & More
8. My Little Airport - Gi Gi Leung is Dead
9. Gravy Train!!!! - Hella Nervous
10. The Robot Ate Me - Jesus and Hitler
11. DAT Politics - Senior Actif
12. Tartu Popi Ja Roki Instituut - Madise Margikogu (Lauri Liivak mix)
13. The Shaggs - Philosophy of the World
14. Huggy Bear - Can't Kiss
15. Shoes - Dance in Your Sleep
16. The Kooks - Eddie's Gun
17. The Long Blondes - Lust in the Movies
Offline
Tällaisen cd:n tein yhdelle tutulle 30 v. synttärilahjaksi.
1. Temple City Kazoo Orchestra - 2001 Sprach Kazoostra
2. Heino Paloma blanca
3. Bent Bolt & The Nuts The Mechanical Man
4. Beatle Barkers - Can't Buy Me Love
5. Salma & Sabina Agha - Mitha Maze Dar (Dancing Queen)
6. Jodie Foster - La Vie C'est Chouette
7. Björk Gudmundsdottir Alta Mira
8. Alexander Longrifle - Slip It in When It's Wet
9. Cathi Stout - Hips and Abdomen
10. Muhammad Ali - Ali's Historical Theme Song
11. Rappin' With Gas - Rappin' With Gas
12. John Wayne - America, the Good Things
13. Jarno Sarjanen Tallirenki
14. Eilert Pilarm - Jailhouse Rock
15. Mrs. Miller - These Boots Are Made for Walkin'
16. The George Garabedian Players and the Awful Trumpet of Harry Arms Spanish Flea
17. Anna-Lisa Ingemansson Oxdragarsång
18. Crispin Hellion Glover - Clowny Clown Clown
19. Barnes & Barnes - Fish Heads
20. Two Witches Pimeyden Jousi
21. Impaled Northern Moonforest - Gazing at the Blasphemous Moon While Perched Atop a Very Very Very Very Very Very Very Forsaken Slope of the Northern Mountain
22. Merv and Merla - The Time of the Singing of the Birds
23. Brute Force King of Fuh
24. Нож для Frau Muller - Лучшая девушка в СССР
25. Mary Schneider - Yodeling Overtures
26. Cambodian Funk Yodeler - Unknown Title
27. Leroy Gibbs - Yodel Reggae
28. Leonard Nimoy - Ballad of Bilbo Baggins
29. Osasto 11 Tuhlajuhla
30. Hard-Ons Race Track
niin kauan kun et omista fyysisesti noita kaikkia, on suoritus HYLÄTTY. ei mixteippejä saa tehdä kuin oikeista levyistä eikä mistään netti-imuroinneista.
gyl näi o.

Haa! Jäbä on vissiin käyny läpi 365 days projectia. Laatukamaa!
Offline
Haa! Jäbä on vissiin käyny läpi 365 days projectia. Laatukamaa!
pimeyden jousi paljasti? eiq
Offline
niin kauan kun et omista fyysisesti noita kaikkia, on suoritus HYLÄTTY. ei mixteippejä saa tehdä kuin oikeista levyistä eikä mistään netti-imuroinneista.
gyl näi o.
Sä oot vaan
The rules have changed since the sixties, dickweed.
Sent from my iPhone 16
Offline
dickweed.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Tomsk wrote:dickweed.
Haluun kans ton levyn 30-vuotislahjaksi. Muutama vuosi vielä menee kyl.
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Jean-Babtiste wrote:Tomsk wrote:dickweed.
Haluun kans ton levyn 30-vuotislahjaksi. Muutama vuosi vielä menee kyl.
Ehdin hioa taitojani siihen asti, joten teen sulle vieläkin paremman!
Sent from my iPhone 16
Offline
Sinkkuversio on näköjään 8:46. Eli Substancen versiota siihen kassuun.
Offline