You are not logged in.
kiertuekasetin arvostelu
ei taida ihan sidewaysiin riittää kassuja kun myytiin loppuun jo ekalla keikalla
Offline
eipä näkynyt kiertuekassua, mutta unohdin ihan että latasin sen taannoin netistä, vois pistää soimaan. eka biisi näköjään lyhyt surina ja toka yli kymmenminuuttinen instrumentaali jossa saksofonia yms.
semmonen huomio vielä että bradford harmitteli yhdessä välispiikissään etteivät päässeet näkemään dead c:tä kun ne soitti jo perjantaina.
Offline
soundin festariraportissa pitkä pätkä deerhunterista:
Hämmästyttävää kyllä, edes Bernigerin hiuksille asettunut tunneseppele ei kruunannut The Nationalia festivaalin ylivoimaiseksi hallitsijaksi. Tuskin yhtye oli ehtinyt astua alas päälavalta, kun Deerhunter ryhtyi repimään kaikkia illan aikana pystytettyjä jalustoja maan tasalle Black Boxissa. Ja hyvä tavaton millaisen myrskyn yhtye puhalsikaan! Nelikko nosti volyymin kauas kipurajan yläpuolelle, murjoi kuulijat henkihieveriin ja nauroi uhreilleen ilkikurisesti. Samalla se kuitenkin löysi sointuihinsa armollista sopuisuutta, vanhahtavaa kauneutta ja ilkikurista romantiikantajua. Valtavalla paineella vyörynyt musiikki puristi keuhkot kasaan ja poltti kudokset karrelle, mutta täytti myös mielen hapella ja pitelemättömästi lepatelleilla kuvajaisilla.
Konsertti oli Deerhunterin levyjen tavoin täynnä antaumuksellista mutta vääristettyä tulkintaa 1980-luvun alun taidepunkista ja uudesta aallosta. Orkesteri tärveli Televisionin sulkeutuneesta yleisilmeestä uutettua sointiaan shoegazingin, noise rockin ja ambientin rajoille viedyllä psykedelialla, eikä harhautunut kertaakaan ilmeisimpiin ratkaisuihin. Laulut murisivat paksun arpikudoksen peittäminä, mutta samalla kitaroista ja koskettimista versoi epävireistä huumoria aivan kuin yhtye olisi vetänyt jatkuvasti kynsiä pitkin vaaleanpunaista liitutaulua.
Musiikin olemus tiivistyi laulaja-kitaristi Bradford Coxiin. Mies elehti mustan mod-moppinsa ja liian suuren valkoisen pukunsa alla neuroottisesti, laulujen kivuliaimmilla nuoteilla horjuen. Samalla hänestä huokui kuitenkin päättäväisen androgyyniä ja humorististakin charmia, jota nenäkkäästi honottava lauluääni lähinnä lisäsi.
Muu yhtye tyytyi raivokkaasti rummuttanutta Moses Archuletaa lukuun ottamatta seisomaan aloillaan äänivuorten juurilla. Tämä riitti kuitenkin vangitsemaan katseet. Vaikka lavalla tapahtui vain vähän, piti yhtye taikapiirissään. Äänissä asui niin suuri voima, että sitä hallinneet ihmiset vetivät kunnioitusta puoleensa magneetin lailla.
Kokonaisvaltaisuutensa lisäksi yhtye lumosi kappaletasolla, siitäkin huolimatta että konsertissa esiteltiin runsaasti uutta materiaalia. Esimerkiksi tulevaa levyä pohjustanut What Happens to People eteni kotelovaiheesta toiseen paljastaen kovan ytimensä sisältä toinen toistaan hurmaavampia pop-säveliä. Myös tutummat raidat ottivat kyseenalaistamatta paikkansa. Helicopter tavoitti kuplivassa haaveikkuudessaan kaiken sen mitä muut dreampopin kanssa flirttailleet yhtyeet eivät onnistuneet löytämään, ja Desire Linesin kerroksittain kasvanut loppupaisutus eristi jäähallin omaksi avaruuksien halki lentäneeksi universumikseen.
Konsertin lopussa esitystä ryyditettiin Coxin yrityksellä puhua yleisölle. Muutaman hajanaisen lauseen aikana mies ehti pyytää maailmalta anteeksi Yhdysvaltain puolesta, mumista epämääräisiä ajatuksia Mustastamerestä, mainita jotakin poronlihasta ja palata sen jälkeen anteeksipyyntöön. Tämän jälkeen hentoa levyversiota tuntuvasti syvemmin soinut Take Care nosti konsertin lähes tavoittamattomiin korkeuksiin, fantasiaksi joka ravisteli sisintä ja muutti kaiken ulkoisen toisarvoiseksi.
Its the last thing youll see / Last game youll play / Hopeless, vaikeroi Cox ennen kuin musiikki pyyhki viimeisetkin pidäkkeet mennessään.
Soitto jatkui vielä tämän jälkeenkin, paisuen paikoitellen jopa Swansista muistuttaneisiin mittoihin, mutta todellisuudessa Sidewaysin loppusoinnut lyötiin Take Caren viimeisillä riveillä ja niitä seuranneessa liidossa. Äänet lepattivat hetken hallin mustissa verhoissa, pakenivat katonrajaan vaanimaan seuraajiaan, kunnes puristuivat vaivihkaa niin pieniksi että mahtuivat jostakin pienestä reiästä ulos.
Siellä ne hajaantuivat kaupungin ylle, yön lyhyen pimeyden turvin, sirottamaan sanomaansa talojen pintoihin ja hiljaisiksi pehmentyneille kaduille.
Raise your crippled hand into the clouds and / Wave bye bye now.
hetkinen, "bradford mumisi epämääräisiä ajatuksia mustastamerestä"? vai sittenkin kuolleesta... no voi olla että meni tuo kohta multa ohi, tai sitten kirjoittaja ei vain tajunnut dead c -viittauksia
Offline
hetkinen, "bradford mumisi ajatuksia mustastamerestä"? vai sittenkin kuolleesta... no voi olla että meni tuo kohta multa ohi, tai sitten kirjoittaja ei vain tajunnut dead c -viittauksia
joo kyseli Dead C:n keikasta ja harmitteli ettei itse nähnyt
Offline
psykokarkki wrote:hetkinen, "bradford mumisi ajatuksia mustastamerestä"? vai sittenkin kuolleesta... no voi olla että meni tuo kohta multa ohi, tai sitten kirjoittaja ei vain tajunnut dead c -viittauksia
joo kyseli Dead C:n keikasta ja harmitteli ettei itse nähnyt
niinpä
Offline
mutta muuten kai ihan asiallista tekstiä, kun täällä valitettiin ettei bändiä missään noteerata. tuo kohta vaan olisi ehkä kannattanut jättää kokonaan mainitsematta, jos ei juttu kerran toimittajalle avautunut.
Offline
Joo, muuten ilahduttavan hyvä keikka-arvio ja vielä Soundin julkaisemana. Välillä ne osaa hommansa. Ja tosiaan joo, kävin yhden ex-foorumistin facesivulla just ennen hantan postausta avautumassa siitä, että tässä bändi, jolla on yllättävän paljon paikallisia faneja, jotka suhtautuu bändiin todella intohimoisesti ja alan media ignoroi bändin kokonaan.
Offline
SIDE ONE:
01 Death In Midsummer (4:22) Caption of photograph found in book: Revolution In The Streets of St. Petersburg, July 1917. The photo shows figures of people running away from piles of bodies.
02 No Ones Sleeping (4:26) On 16 June, 2016 Labor Party MP Helen Joanne Cox died after being shot and stabbed multiple times in Birstall by Thomas Mair, a mentally ill man with ties to a Neo-Nazi organization. He shouted Britain first as he carried out the attack.
03 Greenpoint Gothic (2:02) An architectural interlude for synthesizer and drums.
04 Element (3:00) Elegy for Ecology (a landscape done in toxic watercolors)
05 What Happens To People (4:16) Eulogy for Emotions
SIDE TWO:
06 Détournement (3:26) A postcard from the slipstream
07 Futurism (2:52) Nostalgia is toxic.
08 Tarnung (3:08) A walk through Europe in the rain
09 Plains (2:13) James Dean spent the Summer of 1955 in Marfa, Texas filming Giant, before his death on September 30th.
10 Nocturne (6:25) Live stream from the afterlife.
Offline
Hyvä title.
Todellakin. Ja hieno kansi.
Jännän kuiva soundimaailma ainakin tällä videobiisillä, kun on jotenkin tottunut näitten ornamentaaliseen suukeisarointiin. Toisaalta oli Monomaniakin tosi kuiva soundeiltaan.
Offline
Biisu kuulosti ihan jees, mutta tarvii vielä enemmän maistiaisia. Tää on mulle ärsyttävän "siinä ja siinä"-bändi. Just sen verran liian generic indie, että ei ole vielä levykauppaan asti vienyt. Ehkä tämän levyn myötä, toivoa on.
Offline
Biisu kuulosti ihan jees, mutta tarvii vielä enemmän maistiaisia. Tää on mulle ärsyttävän "siinä ja siinä"-bändi. Just sen verran liian generic indie, että ei ole vielä levykauppaan asti vienyt. Ehkä tämän levyn myötä, toivoa on.
"Generic", sanoo ihminen, joka kusee housuihinsa kun Circle julkaisee viidenkymmenennen Nopeuskuninkaan uusintalämmittelyn
Last edited by dadadrlrl (31.10.2018 10:23)
Offline
mä kuuntelisin mieluummin gyl nopeuskuninkaan uudelleenlämmittelyjä q tätä
mut ei ne ookkaa niitä
välillä toivois et ois
mut sou not
kirkkeli nyt on ainaki hyvä livebändi, atlas sound tappoi tylsyyteen
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Interview: Bradford Cox Wonders If Youll Even Listen To Deerhunters New Album From Start To Finish
uusi levyhän ilmestyy viikon päästä, mutta on vuotanut jo nettiin. what happens to people? on ainakin hieno biisi, koko levyä en vielä ole kunnellut.
Offline
Offline
murmur wrote:psykokarkki wrote:hetkinen, "bradford mumisi ajatuksia mustastamerestä"? vai sittenkin kuolleesta... no voi olla että meni tuo kohta multa ohi, tai sitten kirjoittaja ei vain tajunnut dead c -viittauksia
joo kyseli Dead C:n keikasta ja harmitteli ettei itse nähnyt
niinpä
Sittemmin tämä oli korjattu.
mumista epämääräisiä ajatuksia The Dead C -yhtyeestä
bzort glorf bööth
Offline
Sittemmin tämä oli korjattu.
mumista epämääräisiä ajatuksia The Dead C -yhtyeestä
seuraavaksi voisi korjata "epämääräiset ajatukset", ihan selkeitä olivat.
Offline
Olen melko lailla onnistunut sivuuttamaan Deerhunterin. Miksei kukaan kertonut, että tää on maailman paras biisi:
en tiedä miksei kukaan oo kertonu, mutta näinhän se on. tai ainakin top 10.
Offline
Offline
Joo-o. Luin topikin läpi. En edelleenkään tajua, miten onnistuin jättämään Deerhunterin huomiotta, kunnes Spotify heitti viime vuonna korviini Desire Linesin. (Last.fm:stä näen kuunnelleeni puolet Microcastlesta 2009 ja Halcyon Digestin kokonaan 2010. En vaan tajua, miten en silloin innostunut.) Mutta toisaalta hienoa, että on yhtäkkiä käytettävissä monta levyllistä uutta suosikkimusaa.
Offline
Deerhunter
Aina sitä ei tajua, mutta onneksi hyvään musiikkiin voi hurahtaa myöhemminkin. Mut hyviä kuunteluhetkiä varmaan tiedossa, kun ei nää varsinaisesti huonoa levyä ole tehneet.
Alla pika-analyysit joka levystä:
S/T (aka. Turn it up, faggott) - Vihaiset nuorukaiset paasaa. Bändi ois helposti voinut hajota tähän. Ei essentiaalinen, mutta kiinnostavaa, että nää on tehneet levyllisen näin vihaista kitinää.
Cryptograms ja Fluorescent Grey EP - Viha ja ahdistus virtaviivaistetaan hämmentävän toimivaksi shoegaze-albumiksi. Loppupuolella bändi ikään kuin häpeillen tunnustaa olevansa pohjimmiltaan popbändi, lyöden tiskiin sellaisia helmiä, että melko lailla hirvittää. Temppu toistetaan Fluorescent Grey eepeellä, ikään kuin todistaakseen, että "hei, me ei sit muuten vitsailtu näiden poppitendenssien kanssa".
Microcastle/Weird Era Cont. - Bradford Cox puhui ennakkoon Doo Wopista ja 60-luvun tyttöpopista. Pitää kutinsa vaikutteina, vaikka pitsihaarukka-armeija jäikin ihmettelemään että "kyllä tämä ihan suukeisaroinnilta kuulostaa". Massiivisia biisejä ja tunteenpaloa. Ei oikeasti yhtäkään heikkoa hetkeä, melko lailla täydellinen levy. Bändin nerous ilmenee kun tajuaa, että bändi pelaa aika lailla kollektiivina tässä sen sijaan, että se henkilöityisi pelkästään Coxiin. Lockett Pundt laulaa levyllä Agoraphobian, Nothing ever happened on melko lailla porukalla sävelletty biisi.
Cox veti herneen nenään levyn vuotaessa, mutta bändillä oli sen verta kova meno päällä, että se pystyi melko lailla saman tien kaivamaan takataskustaan toisen levyllisen samaan syssyyn. Sekin vuoti, vieläpä melkein heti sen jälkeen, kun bändi uutisoi aiheesta. Weird Era Cont. on bändin itsensä tuottamana tekeleenä raaempi ja demomaisempi kuin Microcastle, muttei yhtään huonompi. Käsittämätön bändi tässä vaiheessa. Suht pian näiden jälkeen bändi julkaisi Rainwater Cassette Exchange-EP:n, jolla taso on yhtä korkea.
Halcyon Digest - Ilmaisun paletti sen kun laajenee. Ahdistuneisuus vaihtuu pohdiskelevammaksi vakavuudeksi. Kuolema ja maailman pahuus askarruttavat. Ei tälläkään yhtään huonoa biisiä. Tuotanto on silkkaa korvakarkkia.
Monomania - Puun takaa bändi tekee melkeinpä vielä paremman levyn, kuin mitä yksikään tätä edeltävä on. Yllättävää myös soundin raakuus ja rämisevyys. Jos erästä tuttavaani uskotaan, niin bändi on tässä kohtaa parhaimmillaan, juuri sen vuoksi, että "Bradford Coxin angsti on murentunut pois". En ole niinkään samaa mieltä, koska levyn aloittavan ja päättävän uhmakkaan räminän välissä Cox on haavoittuvaisempi ja epävarmempi kuin koskaan. Ulkopuolisuudentunne ja uhma kulkevat käsi kädessä, tämä kristaillisoituu esim. Back to the Middle-kappaleessa. Josh Fauver erosi bändistä levyn valmistumisen jälkeen.
Fading Frontier - Tässä kohtaa Coxin angsti oikeasti hellittää ja (mielestäni) tämä manifestoituu bändin ensimmäisinä aidosti heikkoina hetkinä. Toisaalta bändi on parhaimmillaan edelleen niin hyvässä iskussa, että tämän antaa helposti anteeksi. Pidän avausraita All the samea yhtenä bändin kirkkaimmista hetkistä, mutta tähän on jokseenkin henkilökohtaisia syitä.
Why hasn't everything already disappeared? - Cate Le Bon tuottamassa Deerhunteria kuulostaa paperilla täydelliseltä, mutta vaikka lopputulos hieno onkin, niin moni biisi toimi livenä paremmin. Levy ei kuitenkaan missään tapauksessa ole huono. Vaikutteiden kirjo sen kuin kasvaa, eikä biisikynässä ole vieläkään mitään vikaa. Eheämpi kokonaisuus kuin Fading Frontier.
Last edited by dadadrlrl (17.09.2020 17:54)
Offline
pitkästä aikaa tuli mieleen kuunnella atlas soundia ja löysin kovalevyltäni mystisen weekend-ep:n (eka biisi nimeltään "Friday Night We Took Acid and Laid on Matt's Bedroom Floor Staring at His Ceiling Fan While His Parents Watched T.V. Downstairs") ja albumin nimeltä How I Escaped the Prison of Fractals, ei löydy kumpaakaan discogsista (ovat ilmeisesti vuosilta 2007 ja 2006) mutta hyvältä kuulostaa, osin vähän kokeellisempaa kamaa
Offline