You are not logged in.
tänä vuonna suomi voittaa!
Pandora x Teflon Brothers compete in the Finnish UMK 20.2.2021
Offline
Toi "Matin ja Tepon poika" on kyllä kans yks surullisen hahmon ritari... Ku sillähän oli takavuosina Traffic Island ja Yournalist ja yrittikö se jotain soolouraakin välissä. Nyt näemmä pyrkii jonkinlaisena Kevin Parker -cosplayna PARRASVALOIHIN.
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
semmonen, no onhan tuossa jonkinmoista tarttuvuutta.
asiasta toiseen, miten teflon brothers on saanut ton t-kaupan logon käyttöönsä, ihan viraliisesti vai onko luvassa oikeusjuttuja?
Offline
mitä mieltä dannyn hautajaislaulusta?
biisinä aika hyvä, mutta onkohan euroviisut oikea paikka tälle. lisäksi voisi olla hieman mahtipontisempi, nyt jää hieman vaisuksi. toki tämmöisen biisin pitäisi kestää vähintään viisi minuuttia paisutuksineen, mutta sehän ei viisuissa ole mahdollista.
Offline
Tuli mieleen Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena.
bzort glorf bööth
Offline
lavashowssa toivon mukaan danny laulaa ruumisarkussa, vai meniskö liian makaaberiksi?
loppupuolella pari nuorta naista tanssii arkun äärellä ja nostaa dannyn istuvaan asentoon, kun danny luikauttaa viimeiset säkeet
Offline
Tässä lyhyet ja negatiiviset arvioni:
Ilta
Hyvin tavallinen tusinaslovaribiisi.
Aksel
Vähä sama ku edellinen, ei tämmösistä paljoo ole sanottavaa.
Blind channel
Jaahas numetallia. Tai emo numetallia. Vois pärjätäkin.
Oskr
En tiedä erottuuko tämäkään slovari joukosta
Laura Poldvere
Ihan ok semipuolitempoinen pop kappale. Säkeistöt voi olla reippaampia. Jos joku pitää valita valitsen tämän.
Danny
Olis kyllä erikoinen boksin ulkopuolelta riskivalinta viisuihin. Ja erikoisvalintoja on suomessa monesti tehty. Mut ei tää mikään hyvä oo.
Teflon bros + pandora
Ärsyttävä tusinateknopoprenkutus. Tosi paskat sanat kertsissä, baby i love juu jaaijaajaajaa, yritittekö te ees keksiä mitään? Tulee luultavasti pärjäämään.
Aika käppää oli kyl. Ja melko slovarivoittoinen. Suomi valitsee ehdokkaakseen teflonin tai chännelin.
Offline
slovariosastosta oskr oli paras ( ilta-akseli ), mutta ei hyvä sekään, jos ei dannya lasketa, se on biisinä selvästi paras mutta olis kyllä aika outo valinta tonne, eikä varmasti tulisi edes pääsemään loppukilpailuun. sovitus aivan liian puiseva, kunnon nostatus puuttui.
lauran biisi oli tylsä.
blind channel semmonen geneerinen tööttäys, tuskinpa tulis pärjäämään kisoissa.
ehkä kuitenkin pandora ja jvg vai mikä ryhmä siellä nyt olikaan taustalla biisihän on sinänsä tylsä, mutta kertsi on tarttuva, ja jos tuohon jonkun hyvän shown saa päälle niin mikä ettei!
Offline
Harmi että ehdokaskappaleista vain kaksi on suomenkielisiä.
Eiku onhan tossa teflonissa suomiräbät.
Last edited by muumipoimuri (22.01.2021 14:19)
Offline
blind channelin kerroin siis 1,5
Offline
Analyysi: IL jakoi leijonat ja lampaat UMK-kappaleille: Yksi ylitse muiden
pandora & kumppanit siis kingston wall mainittu
Offline
Analyysi: IL jakoi leijonat ja lampaat UMK-kappaleille: Yksi ylitse muiden
pandora & kumppanit siis kingston wall mainittu
"Dark Sidelle voisi antaa kolme leijonaa ihan siitä hyvästä, että kappale on erottuva, tälle voi povata menestystä Rotterdamissa eikä tämä ole perusvarma ja riskitön kuten vaikka Aksel."
Ja arvosana on kuitenkin kaksi lammasta. No, mikäs siinä.
"Ei hätää, kunnanjohtajaa on informoitu"
Offline
Ulkomaiset viisufanit arvostelivat kaikki UMK-kappaleet: Yllätysykkönen!
joopa joo, mutta pitääkin ostaa skumppaa ja sipsejä viisukatsomoa varten lauantaiksi
Offline
Tästä tulee hieman mieleen Johnny Cashin cover Hurt. Nätti kappale, joka kasvaa kun mukaan tulee taustalaulua ja instrumentteja.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Nyt se alkaaa !
Jos Danny voittaa mä meen läkkisepäntorille alasti laulaa sen biisin.
Offline
Kuka tahansa voittakoon, kuha ei oo Axel, Laura tai oskr, loput ihajjees
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Nii joku näist laulajista on teppo ruohosen poika?
Offline
Joo, oskr on Matin ja Tepon poika
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Taitaa chänelin emot lähtee euroviisuihin.
Offline
Näinhän siinä kävi, no mikä ettei
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Ei. Kauheeta rääkymistä. Okey, makuasioista ei voi kiistellä, jotkut tykkää kauheasti (tai siksi että kuuluu tykätä) ja osa ei voi sietää. Eivät tule pääsemään edes finaaliin. Valtaosa eurooppalaisista Eurovisio-kilpailuja seuraavista tykkää melodisista kappaleista, ei rääkymisestä.
Offline
En ala yhtään mitään jos lavalla esiintymisasu ei oo punaset lippalakit, wifebeaterit ja hittolaisen isot hopparihousut.
edit: aivan kaameaa paskaa toi biisu
Last edited by kaakku (21.02.2021 10:27)
Varikset komentavat
Offline
Ruotsin melodifestivalenissa kisaava rock kappale on paljon parempi chaneli.
Offline
Räppi ja hevi on tullut sen takia että kaikki hyvä musiikki on jo keksitty ja nyt rahastetaan näillä jotka eivät tiedä kunnon musiikista yhtikäs mitään.
Offline
Offline
Palataan vielä lauantai-iltaan. Yli miljoona katsojaa näki, miten Blind Channel rokkasi lavalla, mutta mitä tapahtui ennen lavalle menoa?
–Danny tuli esiintymisensä jälkeen pois lavalta, kun menimme mikitykseen. Hän otti olkapäästä kiinni ja nyökkäsi. Siinä tuli voimaantuminen, kun itse mestari kosketti mua ja nyökkäsi. Nyt on show time, Joel kuvailee hetkeä ennen lavalle nousua.
Offline
Jos blind channel voittaa mä meen läkkisepäntorille alasti laulaa sen biisin.
Offline
Montako kertaa viisut on voitettu rockilla tai hevillä? Lordi ja sit se yks oliko latvialainen se Brainstorm my star. Onko muita?
Offline
Montako kertaa viisut on voitettu rockilla tai hevillä? Lordi ja sit se yks oliko latvialainen se Brainstorm my star. Onko muita?
eikö suomen toka voitto ollu kans jonkinmoista heviä, se blind channel?
åhå toukokuussa vasta nämä
Offline
Montako kertaa viisut on voitettu rockilla tai hevillä? Lordi ja sit se yks oliko latvialainen se Brainstorm my star. Onko muita?
Brainstorm tuli kolmanneksi, mikä on kyllä ihan hyvä viisudebyytti maalle Tollonhan voittajiksi tuli ne tanskalaiset papat, pannanpa biisi tähänkin kun just hyvää Toto-menoa on
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline