You are not logged in.
Tällä hetkellä tekis mieli sanoa Marissa Nadler. Myös Neko casella on aika muikea ääni.
YKKÖSMIEHEN PAIKKA TÄYTETTY ON
EI SE AUKI ENÄÄ OO
LIEKEISSÄ MYÖS SAULIN SAMMUMATON
RAKKAUS ROUVA JENNI HAUKIOON
Offline
Ihan liikaa:
Robert Plant ainakin tietysti.
Skip on miellyttävä, samoin Kevin Ayers ja Ian Anderson.
Jim Pembrokella oli nuorena ilmeikäs ääni, vanhempana ei nappaa.
Jim Morrison kuulosti hyvältä kunnes rupesi raspikurkuksi. Tosi vaivattoman kuulosta laulua.
Jukka Gustavsonilla ja Sydillä on ihan omanlainen, ja Devendralla. Ja Antonylla myös.
Snoopia kuuntelee aina mielellään, puhuu tai räppää.
Patton on varsinkin Lovagessa mahtava.
Britti-Nirvanan laulajalla on ihana ääni, ihan paperinohut. Marc Bolan kuuluu myös ihaniin.
OutKastin Andre on kiva.
Tim Buckley on parhaimmillaan ihan mahtava ja paljon tunnetta, pahimmillaan kuitenkin rasittava.
Naisista en yleisesti tykkää, mutta onhan noitakin:
Nico on ehkä melkein ihan ygönen. Haudantakainen.
Grace Slick, Tamara Lund, Respan Päivi, Branded Womenin laulaja.
Eipä tuu nyt enempää mieleen.
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Parhaita vokalisteja:
-Prince
-Marvin Gaye
-Aretha Franklin
-David Bowie
-Michael Jackson
-Stevie Wonder
-Beach Boys (en halua erotella sen kummemmin, kaikki jäsenet ovat hienoja laulajia ja yhteisvokalisointi silkkaa taivasta)
-Mick Jagger
-Kate Bush
Sitten on sellasia, jotka eivät ole teknisesti lainkaan mainitsemisen arvoisia, mutta jotka tulkitsevat ja esittävät omia biisejään sellaisella tunteella ja ymmärryksellä biisien sanomasta, ettei kukaan voisi vetää niitä paremmin. Esim.
-Bob Dylan
-Qösta Sundqwist
Dylanin biiseistä on tehty joitakin hyviä cover-versioita, eivät toki alkuperäisille pärjää, mutta onnistuneita. Sen sijaan Leevi and the Leavingsin biiseistä en ole kuullut yhtäkään coveria, josta olisin pitänyt...
Ai niin ja
-Ray Charles!
Ja onhan niitä varmaan satoja muitakin. Jatkunee myöhemmin.
Offline
Jugen lista sisälsi monia ylläreitä. Itse heittäisin soppaan ainakin Ildjarnin ja Jacob Bannonin, jos ei oo mainittu. Toki Haino ja Tim Buckley saa täysin varauksetonta hehkutusta täältäkin, samoin hehkutuksen arvoisia ovat mm. Pollard, Nico, Dulli jne. Tärkeää on, että on musiikin kanssa yhtä, eihän homma muuten kiinnosta. Siksipä mainitsen myös ainakin Mark Eitzelin, Nick Draken, Murray Lightburnin, Jeffrey Lee Piercen, Muskan, David McCombin, Peter Hammillin, Hope Sandovalin, Kendra Smithin, Demis Roussosin, mutta nyt homma karkas käsistä.
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Niin joo, Mikami Kan.

Missä pelaa parhaat konsonantistit -otsikko?
Offline
Midge Ure
Offline
Hei, tässä suosikkejani:
MIka Rättö
Janne Westerlund
Christian Vander
Damo Suzuki
Adrian Belew
Mark e Smith
Jacques Brel
Michael Stipe (sori Perttu)
Blixa Bargeld
Last edited by marjapoimuri (02.10.2019 18:45)
Tuanoi saatana.
Offline
Hei, tässä suosikkejani:
MIka Rättö
Janne Westerlund
Christian Vander
Damo Suzuki
Adrian Belew
Mark e Smith
Jacques Brel
Michael Stipe (sori Perttu)
Blixa Bargeld
Krishna Das
Nusrat Fateh Ali Khan
Tuanoi saatana.
Offline
Ol' Dirty Bastard
Karhut feissiin kuule tää on se reitti hä ...ja kerran eräs naarassusi melkein mun kengille kusi
Offline
Glen Campbell, Barbra Streisand, Scott Walker, Dusty tietysti, Levi Stubbs, Karen Carpenter. Nyt paras on Aretha.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Jonas Bjerre
Offline
meinasin just tulla sanoon että betty davis
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
stevie nicks tietty
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Sinead O'Connor 2019 - kaiken elämänsä kaaoksen jälkeen vielä tirahtamaan ja pysäyttämään, jumalauta Ehkä se on sitten Sinead
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Seksari Sirpa unohtu sori!
Tuanoi saatana.
Offline
Yamatsuka eye, tatsuya yoshida
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Skip spence, se 70-luvun alun bobby brown
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Rob halfford, ronnie james dio
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Tex perkins, david mccomb

john lennon & jim reid
Offline
john lennon & jim reid
Joo, brittipoppia molemmat
'My only premise is that there are times when one must attack with complete ruthlessness and fight with lethal fury. This fury and ruthlessness must be harnessed and directed to the gravest possible damageto kill.'
ontäs aiankin joku turska joo DECICIDERS
Offline
Howlin wolf!

Yma sumac