You are not logged in.
Tämä hieman harmittaa. Ehkä pitää lähteä Höstfesteille.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Uuden levyn cd-painos tulossa pe 28.10.
http://www.ifsociety.com/item/sur-rur-i … mikolla-cd
https://www.levykauppax.fi/artist/sur_r … la/#492739
Night, day.. doesn't mean shit.
Offline
Alkanu Sur-rurin levyjä ilmestyä myös Spotifyyn. Uus levy oli heti ilmestyessä, nyt myös Ajan paksu lakana ja Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko.
"Ei hätää, kunnanjohtajaa on informoitu"
Offline
Homevideo eilen
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Villle Vuorenmaalla näyttely Kaalenkadun Kalleriassa. Kannattaa nähdä. Mm. erittäin hieno Hüsker Dü-aiheinen maalaus.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Mistä internetistä löytyy näytteitä Homevideosta! ? Nää on taas näitä bändinimiä mitä on ihan paska searchaa vaik jostain youtubesta.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
KZ wrote:Mistä internetistä löytyy näytteitä Homevideosta! ? Nää on taas näitä bändinimiä mitä on ihan paska searchaa vaik jostain youtubesta.
Ei tää ny
Kaikki täällä rakastaa sur-ruria, joten sekaan mahtuu myös yksi pliisumpi mielipide, älkää suuttuko:
Olen monesti yrittäny aloittaa tykkäämään bändistä. Mutta. Laulaja tökkii. Se on omanlaisensa mikä on hyvä, mutta omanlaiset onkin sitte "hit or miss"- osastoa. Toisekseen, tää vaan kuulostaa joltain yläastebändiltä.
Offline
Offline
Kaikki täällä rakastaa sur-ruria, joten sekaan mahtuu myös yksi pliisumpi mielipide, älkää suuttuko
:center:
eiq en kyllä itsekään ole koskaan tajunnut tämän oletettua nerokkuutta. en muista olenko aiemmin aiheesta avautunut, mutta siis joskus näin nää keikalla, iha pl, sujuvasti kuunteli, mut en oo kuullu näiltä koskaan mitään erityisen päräyttävää. on kyllä hieman mysteeri miksi niin yleisesti arvostettu orkesteri tämä
Offline
Jospa avaan tätä arvostusta omasta vinkkelistä:
Silloin joskus 2000-luvun alkupuoliskolla, kun kävi selväksi että punkkikeikoilla sua katsotaan tosi pahasti kieroon, jos et näytä samanlaiselta etkä tykkää samoista bändeistä kuin kaikki muut, niin Sur-Rurin estetiikka oli itsellä paljon lähempänä sitä omaa maailmaa, mihin silloin kuului Hüsker Dü, Sonic Youth ja SST-records muutenkin. Tämä estetiikka on oikeastaan koko bändin uran aikana ollut suht vahvasti läsnä. Sur-Rur on myöskin aina ollut keskivertopunkbändejä musiikillisesti seikkailullisempi (esim. 10min biisit jne), mikä on itselle myös ollut tärkeää.
Sillä asialla, että bändi teki ja tekee edelleen hyviä, välillä mielettömän hyviä, biisejä, tuskin myöskään mitään kovin pientä painoarvoa on.
Mulla ei koskaan ollut ongelmaa Vilun lauluäänen, saati bändin epämääräisen meiningin kanssa, näitten keikat kun saattoi aikoinaan olla oikeasti todella kaoottisia ja, kyllä, huonoja. Olen tästä aiemminkin puhunut paljon ääneen, että olen päässyt kasvamaan bändin parissa, löytäen siitä aina hyvinkin paljon samaistuttavaa, mikä tietenkin värittää fanitustani aika paljon. Sanoittajana Vilu on aina tuntunut sukulaissielulta ja tunteiden tulkilta, ihan ensikuulemasta lähtien.
Joskus Sur-Rurin fanittaminen tuntui siltä, että olisi osa jotain salakerhoa, koska aikoinaan viha bändiä kohtaan oli myös todella avointa ja intensiivistä punk- ja hardcoreporukan keskuudessa. Olen ystävystynyt iäksi monien tyyppien kanssa yhteisen Sur-Rur fanituksen vuoksi.
Ehkä tämä jotenkin avaa sitä "mysteeriä"
Last edited by rc-lungen (22.03.2017 12:10)
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Kuuntelimme eilen kavereiden kanssa vähän Sur-Ruria ja totesin että minulla on ollut tauko bändistä aika kauan. Tämä on fanisuhteen kannalta vain ja pelkästään hyvä asia, koska pitkästä aikaa bändi kuulosti todella hyvältä. Kaverini oli myös kuunnellut putkeen levyjä ja totesin että voisin tehdä saman tempun. Hezman toiminnasta inspiroituneena voisin käydä tuotannon läpi itsekin, joten samaa Stereolab-topanderista noudattaen. Levyt on mulla tosin aikamoisessa epäjärjestyksessä, joten ihan yhtä nopeasti kuin Hezma en ehdi päivittää, mutta katotaas nyt. Jätän listalta pois spessujulkaisut (splitit, Joulubootlegin ja livekasetin) ja bändin varhaisimmat demokasetit, koska en joko omista niitä tai ne eivät mielestäni ole bändin kehityksen kannalta kovinkaan olennaisessa roolissa.
Saatte kolme markkaa jos lähdette pois (1999)
Tämä lienee Mother Goose-splitin ohella ainoa virallinen äänite, jolla alkuperäinen basisti, Pekkis, soittaa. 90-luvun pop-punkin elementtejä vahvasti läsnä , mutta genrekliseisiin ei langeta hyvien biisien kustannuksella. Paljon tarttuvia kertosäkeitä ja teksteissä kerrotaan jo pieniä, oletettavasti omaelämäkerrallisia tarinoita. Bändi ei myöskään ujostele esittää muutakin kuin punkkia. Levyn päätöskappale, Rautatieasema, esitetään akustisella kitaralla, varsin epävireisillä uruilla höystettynä. Kuulemma alkuperäinen otto sisälsi vielä pitkällisen surina-outron, joka leikattiin kustannussyistä pois.
Vaikka genren ehdoilla mennään, on soitto mukavan romuluista. Aikalaisdokumentaatiossa bändi puhui paljon soittotaitonsa huonoudesta ja levyn nimi viittaa tositapahtumiin.
Kun bändiin tutustumisen jälkeen hiffasin että Oskun divarista saa omakustannelevyjä, kävin oitis penkomassa omakustanteiden laarista tämän levyn kokoelmaani.
Lumbago (2000)
Lumbagolla bändi esitteli uuden basistin, Laren, ja otti määrätietoisen askeleen raskaamman ja synkemmän ilmaisun pariin, vaikka avausraita Replot varsin voimaannuttava biisi onkin. Levyllä törmätään jo ensimmäisiin viittauksiin kuolemasta (Vaikuttavaa verta) ja lamaannuttavasta turhautumisesta (Pensaat). Hylättyjen uusinta jatkaa akustisella kitaralla säestettyjen päätösraitojen perinnettä ja päättää muuten aika synkän levyn toiveikkaampaan tunnelmaan. Biisistä on soitettu keikoilla ja nauhallekin asti, punkimpaa versiota. Jos saisin kuratoida henkilökohtaisen best-of settilistan, saattaisin sisällyttää tämän version. Kumpikin toimii.
Näin bändin ensimmäistä kertaa keikalla Ilosaarirockin Töminäklubilla kesällä 2001 kun perheemme oli muuttanut Tukholmasta Helsinkiin. Lavalla oli varsin kaoottinen meininki, ja biisien temmot kulkivat jossain holtittoman kaahauksen paikkeilla. Biisit kuitenkin pystyi tunnistamaan varsin hyviksi ja pieni pittikin pyöri lavan edustalla. Teini-Lungen sekosi bändiin mennen tullen ja uskalsi ujosti kysellä levyä, vaikka taskussa oli vain kymmenen markkaa ja levy olisi maksanut 20. Sovittiin että jos soitan kaikille kavereille (joita ei kyllä sillä hetkellä kovin montaa ollut), niin saan levyn kympillä. Ulkomailta muuton jälkeen levy soi tiuhaan, koska siinä elämäntilanteessa Vilun tarinat yksinäisyydestä ja turhautumisesta puhuttelivat aika paljon.
Ajatussilppurin arvoitus (2002)
Sur-Rur & Ajatussilppurin arvoitus erottui edukseen eeppisen yksityiskohtaisella kansikuvalla, jonka maailmaan halusi upota levyn soidessa taustalla. Piskuisessa cd-formaatissa tämä ei toki tullut millään mittarilla oikeuksiinsa. Kansitaiteen tapaan ep:llä polveilevat sekä kappalerakenteet, että levy kokonaisuutena. Bändi vie hardcoretendenssejään äärimmäisyyksiin, minkä huomaa erityisesti sekä biisien temmoissa että riffeissä, mutta edellisistä pienlevyistä eroten genrerajoja rikotaan sekä biisirakenteissa että sävellyksissä. Avauskappale Piknikillä hardcore vaihtuu biisin outrossa Sonic Youthmaiseksi junnaukseksi, kun taas heti perään alkava Paloja jotka eivät taivu perustuu A-kielen ympärillä soitettuun surinariffiin. Välissä kuullaan Land Speed Recordin nopeusennätyksiä rikkova pikkuklassikko Ajoimme syksyä pakoon ja Vilun orastavaa obsessiota kuoleman ja sen mahdollisuuksia ja muotoja tutkiva Leukakappale. Uusi kevät saapuu on tunnelmallinen ja toiveikas urkupala, jonka perään päätöskappale Päivällä keskellä yötä räjähtää käyntiin niin haikeilla melodioilla ja kovalla tunnelatauksella, että jenkkilän koko emoskene joukkovihrenee kateudesta. Kuudesta biisistä lähes jokainen nauttii jonkinlaista fanisuosikkistatusta, mistä kertoo siihen aikaan vähälukuisten keikoilla pyörivien hahmojen innostunut vastaanotto tiettyjen biisien lähtiessä soimaan.
Levyn mainostettiin sisältävän kuusi kappaletta psykedelistä punk rockia (tällainen mainos sijaitsi hetken aikaa sähköpylväässä Runeberginkadulla, kauppiksen varrella, lähellä Oskun Divaria), eikä väite ole mitenkään kovin kaukaa haettua. Biisikaksikot sulautuivat toisiinsa ja päällekkäisäänityksiä käytettiin ensimmäistä kertaa tunnelman luomiseen.
Olin käynyt kysymässä Oskulta levyä joskus, johon Osku vastasi että jos ne meinaa sitä tänne tuoda. Eräänä päivänä koulun jälkeen poikkesin kyseisessä divarissa ja Osku kaivoi tiskin alta mun kappaleen esiin. Olin ihan järjettömän onnellinen.
Tähän aikaan bändillä oli vielä hienot kotisivut, jossa oli suhteellisen kattava, bändin itsensä kynäilemä, suhteellisen paljon itseironiaa sisältävä historiikki ja kaikkea muuta jännää. Seurasin tätä (jostain syystä) aika obsessiivisesti. Tällöin bändien kotisivuilla oli vielä vieraskirjat. Teini-Lungen kysyi kerran onko Sur-Rur emoa ( ) .
Nämä ep:t sisälsivät myös varsin railakkaassa punk-hengessä tehtyjä tekstiliitteitä, joskin Lumbagon sain ilman ja Ajatussilppurin liite hävisi vuosien saatossa jonnekin. Ajatussilppurin liite sisälsi lukuisia vaihtoehtoisia nimiä sekä levylle että jokaiselle biisille (mm. Sur-Rur ja Pyrstötähti, Sur-Rur kiipelissä, Sur-Rur menettää työpaikkansa jne).
Sur-Rur (2004)
Niitten keskuudessa, jotka olivat bändistä jo ehtineet innostua, ensimmäinen pitkäsoitto oli väistämättä tapaus. Ajatussilppurin musiikillinen ja visuaalinen estetiikka oli jo ehtinyt vakuuttaa siitä, ettei Sur-Rur ole jäämässä "vain" punkbändiksi. Bändi julkaisi loppuvuodesta 03 Joulubootlegin pienenä CDr-painoksena, joka sisälsi sekä uusien että vanhojen biisien demoja, covereita ja muuta epämääräistä. Biisit (ja kannet) laitettiin myöhemmin bändin silloisille kotisivuille, josta itse niitä latailin. Jo uusien demoversiot uusista biiseistä ällistyttivät.
Itse pitkäsoitto ilmestyi (muistaakseni) keväällä 2004. Faneille levy oli taivaanlahja. Muulle yleisölle se taisi olla vaikeampi purtava. Arvioissa levyä kyllä osattiin suurimman osan aikaa kehua sen vahvuuksista, mutta sen pituutta taas kritisoitiin. Jälkikäteen kuunneltuna tuo kritiikki on jossain määrin perusteltu. Vaikka levyllä on selkeä draamankaari, se meinaa välillä jäädä vajavaiseksi. Toisaalta levyllä ei ole kokonaisuuden kannalta varmaan yhtäkään huonoa tai turhaa biisiä. Yksittäisiä biisejä tuntuu olevan hirveän vaikea nostaa esiin, vaikka kymmenminuuttinen Murhamaailmassa onkin albumin selkeä keskipiste. Puolittain juuristaan vieroittunut kotiseutuhistorijoitsija ja Digimaailmassa ovat taas niin selkeät avaus- ja päätösraidat, että parempia saa hakea.
Musiikillisesti bändi on luovempi kuin koskaan. Ajatussilppurilla esitettiin jo varsin jänniä musiikillisia ideoita, mutta pitkäsoitolla kuulijoita haastetaan polveilevilla biiseillä, tottua hitaammalla ilmaisulla, enenevissä määrin helisevillä kitaroilla ja ennestään monipuolisemmalla biisimateriaalilla. Temaattisesti levy liikkuu edellisiltä pienlevyiltä tutuissa aiheissa, mutta ilmaisu on kaikin puolin vahvempaa, konkreettisempaa ja monin paikoin koskettavampaa. Itseinhoa, pessimismiä, vieraantumista, olemisen sietämättömyyttä ja kuolemaa käsitellään monesta eri näkökulmasta eikä todellakaan mitenkään pinnallisesti. Sanoituksellisesti levy oli rohkeampi, kuin mitä tekijänsä tai kuulijat ovat ehkä valmiita myöntämään. Minulle ei ihan heti tule mieleen toista kotimaista levyä, jolla ylläolevia tuntemuksia oltaisiin kuvailtu yhtä syvällisesti ja todentuntuisesti. Itsehän samaistuin levyyn todella monelta kannalta, mikä ei sinänsä ole yllätys, kun ottaa huomioon että olin 18, sosiaalisesti vajaa ja muutenkin aika pihalla about kaikesta. Suosikkeja levyltä on aika hiton vaikeaa poimia, koska kaikki biisit ovat jollain tapaa hyviä. Mainitaan nyt ainakin Välikappale, joka on varmaan vieläkin yksi bändin koskettavimpia biisejä, Sonic Youthmaiset Henkimaailmassa sekä Nurmikko ja Asfaltti, aiempaan tuotantoon kallellaan oleva Matelija (sis. nerokkaan lainin "taputtakaa seinille") ja pohdiskelevuudessaan varsin edistynyt Aikamatkustelija.
Levyllä vallitsi soundeja ja kansia myöten hyvin vahvasti SST:n 80-luvun klassikkolevyt mieleen tuova estetiikka. Zen Arcade tuntui tuolloin luontevalta vertauskohdalta ja tuntuu vieläkin. Kitarasoundi kuulostaa paikoittain pieleen menneeltä yritykseltä saada soundiin sekä surinaa, että janglea ja on hieman biisikohtaista, miten tuossa onnistutaan. Typerysten ajassa biisiä ajava basso jää hämmentävän kitarasoundin jalkoihin, kun taas taivaallisella Nurmikko ja Asfaltti-biisillä soundi on täydellinen.
Jälkikäteen tuntuu siltä, että juuri levyn avoimuus ja rehellisyys synkän sielunmaiseman suhteen ovat niitä tekijöitä, joiden vuoksi siihen aikaan muodissa olevan hardcoren perässähiihtäjät vihasivat bändiä niin perinpohjaisesti. Kun maskuliinis-aggressiivisempi ilmaisu oli skenessä the juttu, niin Sur-Rurin debyytti oli kieltämättä todella radikaalin kuuloinen teos. Välillä sai tosiaan paljon myrkkyä niskaan siitä, että paljasti tykkäävänsä bändistä. Sen vuoksi toisten fanien kohtaaminen tuntuikin usein niin merkitykselliseltä ja pitkään mulla toimi nyrkkisääntönä se, että jos joku on Sur-Rur fani, niin se on todennäköisimmin hyvä tyyppi.
Puoli vuotta levyn ilmestymisen jälkeen näin bändin vihdoinkin toista kertaa livenä. Squat Siperiassa. En muista muita bändejä ja tilaisuudestakin on jäänyt mieleen se, että vallitseva tunnetila oli päihtynyt. Bändi oli aivan käsittämättömän kaoottinen. Temmot olivat hirvittäviä ja välillä bändi ei tainnut itsekään tietää, mitä biisiä se soittaa. Tämä pyhiinvaellus oli kuitenkin kaiken epämääräisyyden arvoista.
Uurnapölyjen paluu (2006)
Sur-Rur (aka Sateenkaaripaskaa perseestä, 2009)
Liikkuu kivipinnoilla asumuksenaan laatikko (2011)
Ajan paksu lakana (2013)
Ihmisiä nurmikolla (2016)
Last edited by rc-lungen (20.06.2018 22:24)
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
rc-lungenin projektille!
Offline
Joo näitä tarinointeja lukee mielellään
Oli muuten taannoin nykyinen foorumisti ba joka vakuutti mut siitä että bändi kannattaa ottaa uudelleen kuunteluun. Taisin valitella että MG splitin puoliskoaan en oikein hiffannut ja sieltä tuli sitten postissa Lumbago, josta sitten pidinkin oikein runsaasti.
Olen pieni nalle vain, pullea. Lasten kanssa viihdyn ain. Olen pieni nalle vain, pörheä. Lapset mua rakastaa.
Offline
Ajatussilppurista lisätty juttua.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
mielenkiintoista luettavaa, vaikken kyllä omista näiden levyistä ainuttakaan ja olen muistaakseni vain kerran nähnyt keikalla
Offline
Jaa nää ois ylihuomenna HippiTeppoVapausAaaaaaahn nettiläpyskän bileissä. Tavastialla of all places. Ihan heti tuskin kannattaa odottaa seuraavaa keikkaa. Jäsenillä mm. yrityksiä, lapsia, muita bändejä.
Larehan soittaa nyttemmin Hitaissa Sekunneissa, joka on ihan hillittömän kovassa iskussa.
Offline
Päivittelin keloja ensimmäisestä pitkäsoitosta.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Onko ihan laitonta kysäistä josko jollain olisi tarjota Ajatussilppurin Arvoitus-levyä mp3-tiedostoina?
tämähän on nykyään spotifyssa ja lumbago ep myös.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Teosto-palkintoehdokkuus
Olen helvetin iloinen tästä Ja huomautan samalla, että minä en ollut raadissa se, joka ensisijaisesti näitä ajoi, koska vähän pelkäsin hygieniajuttujen puolesta! Mut onneks aloite tuli muualta ja saatiin sit säädettyä tää näin
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Kevyt flexaus musabisnesstatuksella, mutta niin fleksaisin itsekin, jos olisin tunnustettu hahmo skenessä.
Onnittelut bändille ehdokkuudesta!
bzort glorf bööth
Offline
Kevyt flexaus musabisnesstatuksella, mutta niin fleksaisin itsekin, jos olisin tunnustettu hahmo skenessä.
olen käsittänyt että ihan fleksaamisen arvoisia levyjä löytyy kuitenkin vyöltä? eikun flexaamaan...
tttttttttthhhhhhhhhhhhhhhhhhhhuuuuuuuuuuuuuuuuuurrrrrrrrrrrsssst
Offline
hiirimattona wrote:Kevyt flexaus musabisnesstatuksella, mutta niin fleksaisin itsekin, jos olisin tunnustettu hahmo skenessä.
olen käsittänyt että ihan fleksaamisen arvoisia levyjä löytyy kuitenkin vyöltä? eikun flexaamaan...
En häpiä fleksata toisten suomityyppien topikissa. Omassa facessa nämä.
bzort glorf bööth
Offline
Kyllähän tän tyypeille suo ja toivottavasti voittavat koko paskan. Sattu vaan ehdokkuus bändin selkeästi tylsimmälle levylle.
ei muuta kuin voidetta rakoon ja ruuvi kiinni!
Offline
Paras bändi :itku::itku::itku::pint::peuk::peuk::peuk:
Oivalluksen hetkellä olin heikosti ravittu, joten totesin, onkos kellään sitä fallin ekaa sinkkua, eiku että lehden nimen on oltava Nälkä.
Offline
Tuona levynä olen ostanut Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen ekan levyn. Kansi näytti kaupassa samalta.
bzort glorf bööth
Offline
Tuona levynä olen ostanut Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen ekan levyn. Kansi näytti kaupassa samalta.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline