You are not logged in.
Pages: 1
Popklassikot 1985 #19: Paul Hardcastle 19
hieno biisi, mutten viitsinyt ihan omaa topikkia artistille, ja kun en tällaista topikkia vielä löytänyt
toki yhden biisin/sinkun ihmeet löytyy, mutta tämä kai teki kokonaisen albuminkin.
Offline
suosikkitopikin paluu, maailman paras biisi, the trashmen: surfin' bird
on kyllä edelleen niin tajuton pläjäys, tätä on jopa jossain sanottu kaikkien aikojen ekaksi punk-biisiksi, kuitenkin tehty yli 50 vuotta sitten ja en nyt jaksa googlata, mutta muistini mukaan hämmästyttävä juttu oli se, että tämä nousi pienimuotoiseksi hitiksi ensin suomessa. oliko niin, että joku bändin tuttava oli vaihto-oppilaana hämeenlinnassa, oliko peräti markku veijalaisen perheessä, ja kun bändi sai ekan sinkkunsa julkaistua niin lähettivät sen myös kaverille kaukaiseen suomeen. veijalainen oli dj:nä vai oliko peräti radiossa ja soitti tuoreeltaan biisiä ja jengihän tietty innostui ja loppu on historiaa tai jotain.
Offline
^toi on ainoa family guy-jakso joka on naurattanut oikein kunnolla.
Offline
Olin jotain kirjottamassa siitä että on yhen hitin ihme ja ei oo, mutta vanha topic niin kyllähän kaikki varmaan jo viimestään vuonna 2014 tuntee Paul Hardcastlen muunki tuotannon. Tai no kirjotin silti mutta postasin myös videon.
Offline
Tää on tärkeä topikki, ei vaan kumma kyllä meinaa tulla mieleen mitään hyviä yhden hitin ihmeitä. Mut tän muistin:
Wamdue Project ~ King Of My Castle
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Darude
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Darude
Myönnettäköön, et Darudella on ollut vaa yks Sandstorm, mut olihan sillä pari muutakin listoilla pärjännyttä stygeä
Ei puhuttele konerumpu ja Hitler sample samoin kuin kaunis ja eteerinen homo kuiskailu
Offline
noiseidea wrote:Darude
Myönnettäköön, et Darudella on ollut vaa yks Sandstorm, mut olihan sillä pari muutakin listoilla pärjännyttä stygeä
Niin, Sandstormin suosion vanavedessä.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Olin jotain kirjottamassa siitä että on yhen hitin ihme ja ei oo, mutta vanha topic niin kyllähän kaikki varmaan jo viimestään vuonna 2014 tuntee Paul Hardcastlen muunki tuotannon. Tai no kirjotin silti mutta postasin myös videon.
en edelleenkään tunne, mutta tää 19 on vaan niin sairaan kova edelleen, ajatonta neroutta ja sanomaa
Offline
psykokarkki wrote:Taitaa olla albumin huonoin biisi
siinä tapauksessa levy on pakko hankkia, sehän on vähintäänkin 50 kaikkien aikojen parhaan kiekon joukossa kevyesti
tosin epäilen vahvasti että olen asiasta eri mieltä.
mutta tätä tulin postaamaan (quottasin kuuntelutopikista vuodelta 2013, kylläpä aika rientää):
hiirimattona wrote:psykokarkki wrote:hiirimattona wrote:Ylvis - The Fox
En ymmärrä tässä ekan kuuntelun aikana vielä sitä miksi tämä on katsottu youtubessa 186 miljoonaa kertaa.
koskahan uskaltais tuon kuunnella, kuulemma taitaa olla melkoisen kehno kipale
Hauskinta tässä on se, ettei tämä ole samanlainen salkkari-remixiltä kuulostava biisi ku nämä muut tämän vuosikymmenen youtube-hitit. Tylsä biisi. Samalla selvisi, et tää on vissiin jostain telkkarisarjasta, joka alkaa pyöriä vitosella.
Odotin ultimaalista paskuutta, mutta yllätyin positiivisesti. En häpeä tunnustaa, että nauroin välillä. Biisin aihe on kiehtova, mutta olishan se voinu olla aika paljon parempikin.
*
uskokaa tai älkää, mutta näin vuosien jälkeen onnistuin viimein kuulemaan tämän viime viikolla radiosta, joku rekkakuski(?) oli toivonut, koska ajoi vahingossa ketun päälle. eivät kuitenkaan suostuneet koko biisiä soittamaan, mutta kuullun pätkän perusteella ihan kelpo ralli
Offline
Urho Ghettonen wrote:psykokarkki wrote:Taitaa olla albumin huonoin biisi
siinä tapauksessa levy on pakko hankkia, sehän on vähintäänkin 50 kaikkien aikojen parhaan kiekon joukossa kevyesti
tosin epäilen vahvasti että olen asiasta eri mieltä.
mutta tätä tulin postaamaan (quottasin kuuntelutopikista vuodelta 2013, kylläpä aika rientää):
Pilke wrote:hiirimattona wrote:psykokarkki wrote:hiirimattona wrote:Ylvis - The Fox
En ymmärrä tässä ekan kuuntelun aikana vielä sitä miksi tämä on katsottu youtubessa 186 miljoonaa kertaa.
koskahan uskaltais tuon kuunnella, kuulemma taitaa olla melkoisen kehno kipale
Hauskinta tässä on se, ettei tämä ole samanlainen salkkari-remixiltä kuulostava biisi ku nämä muut tämän vuosikymmenen youtube-hitit. Tylsä biisi. Samalla selvisi, et tää on vissiin jostain telkkarisarjasta, joka alkaa pyöriä vitosella.
Odotin ultimaalista paskuutta, mutta yllätyin positiivisesti. En häpeä tunnustaa, että nauroin välillä. Biisin aihe on kiehtova, mutta olishan se voinu olla aika paljon parempikin.
*
uskokaa tai älkää, mutta näin vuosien jälkeen onnistuin viimein kuulemaan tämän viime viikolla radiosta, joku rekkakuski(?) oli toivonut, koska ajoi vahingossa ketun päälle. eivät kuitenkaan suostuneet koko biisiä soittamaan, mutta kuullun pätkän perusteella ihan kelpo ralli
kävin uteliaisuuttanu vähän kuuntelemassa. harvoin on alkanut biisi ärsyttämään noin nopeasti.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
klikkiotsikosta huolimatta ihan hauska ja jännä muistelu siitä right said fredin hittibiisistä.
Offline
klikkiotsikosta huolimatta ihan hauska ja jännä muistelu siitä right said fredin hittibiisistä.
Sain kaverilta kerran lahjaksi leikkimarsun, joka lauloi tuota kappaletta.
Minun ihana hevonen,
Et poni enää,
Juoksentelemaan miehen selkää,
Kuin junan yöllä.
Offline
Kahden ja puolen levyn ihme
Offline
Offline
Onhan Madnessilla useampi hitti.
Offline
joo nyt meni kyllä harvinaisen pieleen, harvalla bändilllä yhtä paljon tunnettuja hittejä kuin madnessilla
Offline
Jyoti Mishran yhdenmiehen yhtye ja ainoa hitti. Mishra ilmeisesti kova indienörde, jota ei paljoa listasuosio kiinnosta.
Offline
joo nyt meni kyllä harvinaisen pieleen, harvalla bändilllä yhtä paljon tunnettuja hittejä kuin madnessilla
spotifyn viidestä kuunnelluimmasta neljä oli ihan nevareita.
Offline
psykokarkki wrote:joo nyt meni kyllä harvinaisen pieleen, harvalla bändilllä yhtä paljon tunnettuja hittejä kuin madnessilla
spotifyn viidestä kuunnelluimmasta neljä oli ihan nevareita.
en tiedä mitä lie, mutta hittejähän näillä piisaa, baggy trousers, grey day, house of fun, it must be love, the return of the los palmas 7, one step beyond, driving in my car, michael caine... kannattaa kuunnella, hyviäkin vielä ovat.
Offline
En ole koskaan tavannut ketään joka kuuntelisi madnessia. Ei sillä et se olis huono.
Terveisin jonne.
Offline
En ole koskaan tavannut ketään joka kuuntelisi madnessia. Ei sillä et se olis huono.
Terveisin jonne.
kyllähän me ollaan tavattu
mutta en nyt mikään superfani ole, lähinnä kokoelmaa tulee välillä luukutettua.
Offline
Amerikkalaisilla nämä "Madness on yhden hitin ihme" jutut , näillähän on tosiaan jotain parikymmentä top-10 hittiä ainakin Briteissä.
Complete Madness -kokoelma Deby paras albumi.
Oikean rytmin kiinni saan iskelmä lol alkaa kiinnostaa hehe
Jotain tanssin bez eiq ja fall joo.
Offline
Pages: 1