You are not logged in.
ray charlzin fiilistelyt
toisen topikin paikka, mut toi vanhempi soul kiinnostelee aina välillä mutta tiedä sitten mistä aloittais, vinkkejä otetaan vastaan ja varmaan iha klassikoilla pitäis aloittaa kun vaan sais jostain huipusta kiinni
Offline
pannaas spämmi henkilökohtaisen musaraportin merkeissä ennen nukkumaanmenoa.
viime postaukseni käsitteli lähinnä työttömyyden ja arkirytmin puuttumisen nurjaa puolta, eli tekemisen puutetta ja puoliunessa vellomista. nyttemmin on löytynyt mielekästä puuhasteltavaa ja musiikkikin on energisoivaa tai rankan puurtamisen jäljiltä jopa rentouttavaa, tuleviin koitoksiin valmistavaa. motivaationi on huipussaan, ja se johtuu osaksi tekemisen makuun pääsemisestä ja osaksi toki inspiroivasta musapuolesta. katsotaan.
foorumin hypnagog-jengin alati hypettämän pc musicin ansioita ei voi liikaa alleviivata. tuskin mikään on näin kovasti kiinni ajan todellisuudessa kuin tämä poppoo tuotoksineen. tiedostamiseen ja yhteiskunnan lopullisen turmion ja tuomiopäivän odotteluun voi toki käyttää kaiken aikansa, toinen vaihtoehto on hypätä pikkuoravavokaalien ja pikaviestinsoundien synnyttämään ihanaan pieneen kuplaan ja nauttia siitä, että informaatioaikakausi tuottaa uusine alustoineen kulutushysterian lisäksi myös uusia nerokkaita juttuja jotka ovat ilmaisia, ja jotka eivät edes toimi suoranaisesti antiteesinä kaikelle uudelle ja kehittyneelle vaan lähinnä karnevalisoivat ne mitä jännimmällä ja kunnioittavimmalla tavalla. a.g. cook ja hannah diamond = ehdottomasti viimeisen parin vuoden hienoimpia asioita.
toinen nettiin liittyvä skene joka luo mielikuvia ja tiloja on tietty tää vaporwave. sopivaa mulle alkaa hypettää jotain juttua sen jälkeen, kun se on jo julistettu moneen kertaan kuolleeksi. hällä väliä, siitähän tämä ammentaa voimansa. kun kuuntelen vaporwave-julkaisuja, musta tuntuu siltä kuin kävelisin stockmannilla, mutta myynnissä olevat vaatteet ovat jotain ysärihenkisiä liian isoja ja epäistuvia pukuja niinkuin tv-sarja frendeissä ja elektroniikkaosastolla on sähköäsyöviä putkitelkkareita joissa pyörii ostos-tv. eli vähän niin kuin se ihanan naiivi toivontäyteinen hetki ennen ratkaisevaa askelta pc musicin kuvaamaan maailmaan.
sit sen lisäksi suunnannäyttäjien mukana kaikkea kivaa semiuutta ja siistiä konemusaa: arca, evian christ, actress, tim hecker, mssngno (xe2, kuka hittolainen keksii jotain näin upeeta ), uutta makuuhuoneräppiä: makkonen, spooky black... mitä näitä nyt on. ja jottei homma menis liikaa aallonharjalla ratsastamiseksi, niin lisätään soppaan lady gaga ja katy perry, koska ihania naisia.
vanhoja saundeja ja menneen ajan haamuja muistellaan dj ruuvilla eli screwillä. ja koska dubstep oli hyvää myös ennen skrillexiä, on siitä syytä virkistää muistia kuuntelemalla sillointällöin pioneeri skreamin itsenimetty albumi skream!
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
Reiska, ansaitset paikkasi jengissä
Miksei pitäisi nauraa? Vittu tässä mitään diplomaatteja olla.
Offline
&
katsottiin äijien kanssa leffa, äijät lähtivät maustetyttöjen keikalle, itse jäin kotiin kuuntelemaan darkthronea.
Offline
Huh Huh Reiska Jylhälle pc musa - analyysille häränkullin kokoinen baudrillard
Vuoden nuori muotoilija.
Offline
näitä lisää
Offline
Oon näemmä kirjottanu tänne lokakuussa 2013 ja diggailu Allah-Lata ja Growlersia. Sama meininki edelleen, mut vasta ihan viimepäivinä oon tajunnu, et tässähän on selkee, ja vielä tosi suppea genre joka vetoaa nyt ihan erityisesti: kuusarivaikutteinen (en tiedä voiko edes puhua enää pelkästään vaikutteista) epäsiisti (surffi)musa Californiasta. Ja erityisesti vielä LA:sta. Kuulostaa kesältä. Eli noiden kahden edellämainitun lisäksi esmes tämmöstä:
Blackfeet Braves ~ Vicious Cycle (nykysin nimellä Mystic Braves)
Saapi suositella jos on tiedossa jotain hyvää joka sopii tähän muottiin!
*
Lounaissuomalaiset ovat kykenemättömiä ilmaisemaan tunteitaan. Ihailen sitä.
Offline
Täsä parina-kolomena päivänä on tullu kuunneltua urakalla TEINISUOSIKKEJA eli fuusiojazzia/jazz-rockia. Mahavishnu Orchestraa ja muita McLaughlinin vanhempia juttuja, Return To Fofeveria ja jotain Chickin ja Stanin sooloja ja Al Di Meolaa, ja nyssitte Weather Reporttia ja Pastoriusta ja sen semmosta ja myös Santanan/Carlos Santanan niitä fuusiompia juttuja. Homma on vielä kesken, mutta näillä mennään.
Tää on sillee helppoa musaa, että voi joko antaa soljua vaan menemään tai sitte keskittyä kuunteleen ihan tosissaan ja löytää kaikkia jänniä yksityiskohtia. Esim. RTF:n Light As A Feather on aikoinaan tullu kuunneltua miljoona kertaa, mutta silti tartuin jossain biisissä kuunteleen Chickin osuutta ja lollahteleen. Ja sit jossain Santanan Flame-Sky:ssä sitä sympaalien mäiskettä (onko siinä biisisä kaks rumpalia ku tuntu, että toisesa kajarisa soi eri juttut ku toisesa?). Chickin My Spanish Heart -levyltä tarttu korvaan myös semmonen synapainoitteinen kokonaisuus ku El Bozo, uu mama.
Juuh, tämmösiä kuuntelin aikoinaan paljon joskus lukio-iässä
Last edited by hezma (16.04.2016 21:42)
Offline
Ajelin tuossa autolla pidemmän siivun ja lauloin Pohjalla levyn alusta loppuun.... josta tulikin mieleeni laadukkaat Eestiläiset Põhjala panimon tuotteet.
Offline
Toyahin levyjä oon jyystäny vähä enemmälti ny ku ne on jääny aika pintapuoliselle tsekkailulle. Tai siis niitä alkupään levyjä mulla vain on.
Tämä Anthem (1981) taitaa olla paras:
Last edited by hezma (31.03.2017 10:54)
Offline
Luin kirjan Simply Thrilled: The Preposterous Story of Postcard Records. Kuunneskelin sit siinä samalla Orange Juicea ja Aztec Cameraa. En jaksanut kumpaakaan kovin pitkään. Lafkan paras bändi olikin sitten heleposti Josef K.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline