You are not logged in.
Bleach on Nirvanan oaras levy!
Offline
Bleach on Nirvanan oaras levy!
Tästä minun täytyy olla valitettavasti eri mieltä. Vaikka kyseessä onkin makuasia niin aion silti kiistellä.
Jos katsotaan esim. Rateyourmusicin arvioita niin Bleach on saanut keskiarvoksi 3.52 ja (itsestäänselvä) vertailukohde Nevermind 3.97. Toki arvostelijoiden määrä on eri ja varmaan yleinenkin mielipide ja muut asiat vaikuttavat. Toisena kappaleena esitän todistusaineistona nimimerkki Laatun kirjoituksia Nirvana-topikista:
Viikon päästä on kulunut 20 vuotta siitä, kun Kurt Cobain löydettiin kuolleena.
eiq...
Tämä;
Ite taas oon aina ihastellut sitä, miten bändi muutti tyyliään Bleachin ja kakkoslevy Nevermindin välillä.
Tai no, ihastelu on liian mieto termi kuvaamaan sitä vaikuttuneisuutta, mitä koen tästä asiasta. Vois ettiä paremman. Sana transendentti, eli wikipedian mukaan "käsityskyvyn ylittävä mysteeri" on hyvä sana kuvaamaan sitä, mitä bändi teki noiden levyjen välillä.
Pitää muistaa, että Nirvana ei ollut yhtikäs mitään vielä Bleachin jälkeen. Sitten tapahtui jotain. Ne transendentoi koko paskan. Siis ei pelkästään omaa soundiaan, vaan myös koko ympärillään olleen kulttuurin. Tiiän, että toi on vahvasti sanottu, mutta kelatkaapa hetki ja palatkaa ysärimuistoihin! Siinä menivät kokonaisen sukupolven musakäsitykset uusiksi. Olin tosi nuori, kun näin ekan kerran vahtimestarin huojumassa ja cheerleaderit huiskimassa savussa mutta oli yllättävän helppo tajuta jo silloin, että tässä on jotain aivan saakelin erityistä.
Siitä videosta tuli mieleen, että on tosi vaikea nähdä bändin jätkien kasvoja missään vaiheessa. Ne peittyy savuun ja Kurtilla varsinkin hiusten taakse. Se on mahtavaa symboliikkaa bändiltä, jonka koko lyhyttä olemassaoloa leimasi julkisuudessa olemisen tuska. Vielä videon kuvaamishetkelläkään Nirvana ei ollut mitään, kasvot olivat savun takana. Sitten kun toi video pääsi MTV:hen ja muualle loputtomaan pyöritykseen, kasvoja ei pystynyt pitämään enää piilossa.
Nevermindilla soittaa bändi, joka ei tiedä MTV:stä vielä mitään. Cobain ei tiedä vielä kirjottavansa tsiljoonille teineille tärkeimpiä sanoja ikinä, ja siksi osa lyriikkakamasta on tosi raa'an tuntuista, kuulemma minuutteja ennen nauhotuksia viimeisteltyä. Melodioissaan bändi halusi tavoitella mahdollisimman yksinkertaista ilmaisua, jota joku bändin jäsenistä myöhemmin vertasi lastenlauluihin.
Mietin tota joskus sivariaikoina, kun ala-asteikäiset oppilaat halusivat aina soittaa Smells Like Teen Spiritiä ja Come As You Area. Ne ohittivat toivelistalla kaikki sen ajan ajankohtaiset biisit. Ne upposivat ihan täyttä häkää uuteen sukupolveen ainakin vielä 2005. Musaopettajan hommia tehdessä tuli soitettua ne biisit puhki, ja vasta nyt ihan viimeisen vuoden parin aikana olen pystynyt hitaasti palaamaan niiden äärelle.
Tulee kirjotellessa sellanen fiilis, että pitäis aina parin vuoden välein käydä nostamassa tätä topiccia siksi, että kyseessä on maailmanhistorian viimeinen suuri rockbändi. Kurt oli viimeinen rocktähti ja Nevermind oli se levy, josta kaikki tavallaan sai alkunsa. Nevermindilla Kurt hylkäsi Seattlen grungesoundin, luultavasti yksinkertaisesti siksi, että se ei halunnut tehdä enää uutta Bleachia tai olla osa mitään skeneä. Miksaussessioiden jälkeen sille iski tästä päätöksestä hetkeksi jopa epävarmuus "Ei saatana, me kuulostetaan aivan liian popilta". Onneksi sillä oli rohkeutta tehdä se päätös.
Miettii nyt vaikka jotain Smells Like Teen Spiritiä. Ei tule mun elinajaltani mieleen ikonisempaa, kulttuurihistoriallisesti tärkeämpää, biisiä. Se, miten biisi käynnistyy lyhyen intron jälkeen sillä säröskitan pääkitaralinjalla. Kitara kiirehtii koko ajan rumpujen edelle just tismalleen sopivasti antaen rosoisuutta, jota millään muulla ton tason biisillä ei pop-historiassa ole. Toi tietty hiomattomuus on myös niissä lyriikoissa, mistä aiemmin puhuin. Kyseessä on äärimmäisen harvinainen historiallinen pop-kulttuurin piste, jossa täydellisesti tuotettu pop ja rajoittamaton, raaka ilmaisun vimma sattuivat kohtaamaan.
Eipä minulla ole tuohon mitään lisättävää.
Last edited by Alxity (09.08.2014 22:08)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Mä en edelleenkään näe kovin isoa eroa Nevermindin ja Bleachin välillä (molemmat kovia levyjä). Tuotanto on eri ja onhan sitä melua "sliipattu", mutta ei ny musta liikaa. Ja ei kai se bändi hylännyt mitään skeneä tai olisi vältellyt uuden Bleachin tekemistä, koko ajanhan ne tähtäsi sellaiseen "populaariin soundiin", siis paljon isoa kitaraa ja beatles-melodioita jotka jää kerrasta päähän, näitä on jo Bleachilla.
Offline
PS en saa pistää levyjä paremmuusjärkkään.
E: piti kirjottaa "en osaa", mutta en korjaa
Last edited by Uudet housut ja paita (09.08.2014 22:45)
Offline
Ja ei kai se bändi hylännyt mitään skeneä tai olisi vältellyt uuden Bleachin tekemistä, koko ajanhan ne tähtäsi sellaiseen "populaariin soundiin", siis paljon isoa kitaraa ja beatles-melodioita jotka jää kerrasta päähän, näitä on jo Bleachilla.
Tuo on varmaan kyllä myös totta.
Sitten uutta kuunneltua: Rolling Stones - Tattoo You cd. Tämähän oli paljon parempi levy kuin muistin. Start Me Up taitaa olla olla yksi viimeisiä suuria Rollari-hittejä (Love Is Strong ja ehkä vielä Anybody Seen My Baby kuuluvat vielä samaan putkeen). Tosin ilmeisesti monet Tattoo Youn biiseistä ovat ylijäämiä 70-luvun alusta, jotka nyt vain nauhoitettiin uudelleen. Mutta samapa tuo, meininkin on juuri sitä mitä pitääkin. 4 tähteä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
King Crimson - Starless And Bible Black cd. Pidän In the Court of the Crimson Kingia ja Redia jokseenkin täydellisinä levyinä, joten olin hieman yllättänyt kun en innostunutkaan tästä yhtä suuresti. Suurin syy siihen lienee se, että levyn alussa ei ole mitään erityisempää "hittibiisiä", joista saisi heti otetta. Vasta neljäntenä kuultava The Night Watch oli sitä mitä olin odottanutkin. Mutta eivät nuo muutkaan biisit huonoja ole. Erilaisia vaan. Erityisesti tällä kuuntelulla mieleen jäi nyt se, miten biisit välillä loppuvat ihan yllättäen. Pariin otteeseen olin luullut kyseessä olevan vasta alkusoiton. Ilmeisesti levy sisältää melko paljon improvisaatiota ja onkin selvästi ehkä vähiten harkitun oloinen kokonaisuus kuulemistani King Crimsonin levyistä. 4 tähteä tässä vaiheessa ja pakkohan tämän pariin on vielä palata.
The National - High Violet cd. Muistan edelleen hyvin miten tutustuin The Nationalin musiikkiin. Olin ollut viikonlopun hiihtelemässä Vuokatissa ja kaverin autolla hirvittävässä lumipyryssä takaisin Ouluun ajallessamme kuulin radiosta harvinaisen hyvältä kuulostavan biisin. Onneksi sain selvää minkä bändin tekele oli kyseessä ja ostin tuon biisin perusteella Boxerin, josta pidän edelleenkin hyvin paljon. Odotukset olivat suhteellisen korkealla kun High Violet ilmestyi. Muutama biisi, kuten Sorrow, Bloodbuzz Ohio ja Conversation 16 iskivätkin heti, mutta yllättäen siihen se sitten jäikin. Suhteellisen monta kertaa olen levyn kuunnellut ja valitettavasti mukana on edelleen aika monta biisiä, jotka kuulostavat melko yhdentekeviltä. Jotenkin en ollut osannut moista tämän bändin kohdalla odottaa. Ilmeisesti kuitenkin Trouble Will Find Me ei ainakaan parempi ole ja sitä en ole vielä ainakaan edes halunnut kuulla. Tällä on vielä kuitenkin hetkensä ja 3.5 tähteä annan enkä poiskaan nyt ala myymään.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Ajattelin nyt kokeilla tuota blogin pitämistäkin kun se kerran on trendikästä
Tänne ajattelin jatkossa pistää levyjuttuja: Music Arcade - Mietteitä levyhyllyyn unohtuneista klassikoista ja vähän muustakin. Toistaiseksi siellä on kyllä vasta keikkaraportti Youngin keikasta
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Alxity wrote:Uudet housut ja paita wrote:Ehkä kiinnostais toi Cluster 71, oon menny tähän asti joskus 90-luvulla poltetulla cdr:llä
15 eurolla lähtis (uudenveroisessa kunnossa on).
Ok, mulla on vaan joku henkinen kynnys maksaa käytetystä melkein uuden hinta, mutta ymmärrän hinnoittelunne Ehkä mä tsekkaan jos parin viikon päästä Berliinissä löytyis superedullisesti (ja sillä välillä puntaroin tarvitsenko mä tota oikeasti).
No kuis kävi? Voisin ehkä muutaman euron foorumistialennusta kuitenkin antaa (+ olen 5.9. tulossa Helsinkiin)...
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Siniaallon eka, pörisee tai pärisee pitkästä aikaa.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Siniaalto rules. Keikkojen ufovideoille
Tekispä taas keikkaa tai jotain toi Siniaalto tai Kirlian Crossing.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline
Näin Facebookissa tällaisen tapahtuman kuin Levyhyllylokakuu.
https://www.facebook.com/events/835662739790682/
Onko sinullakin suurehko levyhylly täynnä hyviä levyjä, joita et koskaan kuuntele? Nyt on hyvä aika unohtaa hetkeksi Spotifyt ja muut nettiplayerit!
Tarkoituksena on palata levyhyllyn äärelle ja ottaa joka päivä käteen vähintään yksi cd/lp -levy, joka on hautautunut lukuisten kuuntelemattomien levyjen joukkoon.
Vapaa fiilistely, levyjen ylistäminen ja suositteleminen muille on erittäin suotavaa. Kutsukaa kaikki mukaan selailemaan levynkansitaidetta ja kuuntelemaan hyvänlaatuista musiikkia.
(Mistä minä tiedän, vaikka kyseinen juttu olisi jonkun foorumilaisen keksimä. Ehkä se on jopa todennäköistä.)
Offline
räjä-topikissa oli linkki alxityn blogiin ja sehän oli päivittynyt mukavasti sitten viime vilkaisun
toivottavasti tännekin silti riittää juttua aina välillä.
Offline
Jawboxin olen luokitellut divaritason post-hardcore bändiksi ja aika vähän tota hyllystä löytyvää For Your Own Special Sweetheartia olen kuunnellut. Tänään kokeilin pidemmän tauon jälkeen ja nyt kuulostaa aika hyvältä. Ei nyt ihan Fugazi / Unwound / Quicksand -tasoista, mutta sen verran toimivaa että pitää tutustua muihinkin levyihin.
Offline
Jawboxin olen luokitellut divaritason post-hardcore bändiksi ja aika vähän tota hyllystä löytyvää For Your Own Special Sweetheartia olen kuunnellut. Tänään kokeilin pidemmän tauon jälkeen ja nyt kuulostaa aika hyvältä. Ei nyt ihan Fugazi / Unwound / Quicksand -tasoista, mutta sen verran toimivaa että pitää tutustua muihinkin levyihin.
Tästä on aina ollut sellanen fiilis, että tää on enemmän yksittäisten kovien biisien bändi, kuin levyjen. FF=66 ja Savory on tolta Sweetheartilta ihan järkyttävän kovia biisejä, mut sit taso laskee. My Scrapbook of Fatal Accidents-kokoelman avaava Peel-sessariversio Static-nimisestä biisistä kans aika 5/5 kamaa, mut albumiversio vähän löysempi. Ja pitäis tosiaan ottaa kans vähän paremmin haltuun koko bändi.
Amppeliooppeli Ex-Pooppeli
Offline