Palattuaan Saksaan hän perusti bändin huilisti David C. Johnsonin ja basisti (ja musiikinopettaja) Holger Czukayn kanssa. Schmidt ja Czukay olivat olleet myös Karlheinz Stockhausenin opissa ja Johnsson työskennellyt hänen kanssaan. Pian mukaan tulivat myös kitaristi Michael Karoli (joka oli Czukayn oppilas) ja rumpali Jaki Liebezeit, joka oli kyllästynyt soittamaan freejazzbändeissä. Johnson jätti bändin jo vuoden 1968 lopulla kun bändin musiikki kehittyi hänelle liiaksi rockin suuntaan. Vuoden 1968 puolivälissä bändiin liittyi laulajaksi Malcolm Mooney.

Kesältä 1968 on olemassa äänite nimeltään Prehistoric Future ja sen kerrotaan olevan "the very first session". Tämä 2000 kpl painoksen kasetti ilmestyi vuonna 1984. Siitä on olemassa myös epävirallisia cd- ja lp-painoksia. Äänitteellä on puolen tunnin verran vapaamuotoista avantgardistista jamittelua. Mukana äänitteellä ovat Schmidt, Czukay, Karoli, Liebezeit ja Johnson sekä vieraana avustamassa Manni Löhe (laulu, huilu, percussiot).

Tuo äsken mainittu kasetti ilmestyi siis Canin nimellä, mutta alkujaan bändin nimi oli oikeasti The Inner Space. Tätä samaa nimeä Can käytti myöhemmin studiostaan.

Ennen muuttumistaan Caniksi The Inner Space kerkesi tehdä musiikit kahteen elokuvaan. Näistä ensimmäinen oli Agilok & Blubbo, josta 1968 julkaistiin single Agilok & Blubbo / Kamera Song. Kokonainen soundtrack jäi kuitenkin julkaisematta tuolloin. Se julkaistiin viimeinkin vuonna 2009. Levyllä soittavat ainaskin Schmidt, Czukay ja Liebezeit. Johnson on merkattu äänittäjäksi ja levyllä kuultava huilu Schmidtin soittamaksi, mutta lieköhän tuo totta? Hapokas kitarakin on merkattu Schmidtille, mutta voisiko se kuitenkin olla Karoli?

Levyn alkupäässä on useita suht lyhyitä biisejä ja lopussa sitten kolme pitkää jamia. Osa musiikista on hyvinkin Can-tyylistä, osassa biisejä elokuva määrää tyylit vahvemmin.

Canilta ilmestyi myöhemmin elokuvabiisejä sisältävä levy Soundtracks, mutta tästä elokuvasta siinä ei ollut materiaalia; varmaankin siksi ettei bändi tähän aikaan ollut vielä Can tai ehkä siksi etteivät he kokeneet tämän enää edustavan itseään tarpeeksi hyvin, materiaali oli ehkä jo liian vanhaa.

The Inner Spacen toinen elokuvaprojekti oli Kamasutra - Vollendung der Liebe. Elokuva ilmestyi vuonna 1969. Soundtrack on ilmeisesti äänitetty vuoden 1968 loppupuolella, mutta tämäkin jäi kokonaisuudessaan alunperin julkaisematta ja ilmestyi myös vuonna 2009.

Filmistä ilmestyi kuitenkin single Kamasutra / I'm Hiding My Nightingale vuonna 1969. Levyssä ei varsinaisesti mainita esittäjää, biisien tekijäksi on merkattu vain Irmin Schmidt.

Soundtrack-cd:llä tekijöiksi on merkattu Irmin Schmidt sekä Inner Space Production. Soittajista ei tässäkään ole täyttä varmuutta, mutta varmaan kutakuinkin samat hemmot tässäkin häärii. Levyllä soi huilukin, joten Johnson lienee vielä läsnä. Malcolm Mooney laulaa yhdellä biisillä ja ilmeisesti tuon biisin huuliharppu on myös hänen soittamansa. Huuliharppu soi levyllä toisaallakin.

Biisit levyllä ovat pääosin suht lyhyitä, mutta tämä on tuota toista soundtrackia sulavammin soljuva levy. Tässä on mukana paljon itämaisia vaikutteita. Sinkulla ollut Kamasutra -niminen teemabiisi on tässä nimeltään Indisches Panorama I.

Tästäkään ei ollut biisejä Canin Soundtracks -levyllä.

Vuosien 1968-69 aikana Can äänitti materiaalia, joka oli tarkoitus julkaista albumilla Prepared to Meet Thy PNOOM. Mikään levy-yhtiö ei halunnut kuitenkaan julkaista sitä, joten bändi hylkäsi sen ja keskittyi äänittämään toista levyä.

Viimeinkin vuonna 1981 tuo varhainen albumi julkaistiin nimellä Delay 1968. Myöhemmiltä levyiltä tutut elementit ovat tässä jo hyvin kasassa. Se on kuin yhdistelmä Velvet Undergroundia, garage rockia, psykedeliaa ja bändin kokeellisempia pyrkimyksiä, johon Malcolm Mooneyn persoonallinen laulu tuo omat vivahteensa. Levyn biiseistä Thief oli julkaistu vuonna 1970 kokoelmalevyllä Electric Rock.

Koska Prepared to Meet Thy PNOOM ei kelvannut levy-yhtiöille päätti bändi tehdä hieman helpomman levyn. Syksyllä 1969 julkaistiin Canin virallinen debyyttilevy Monster Movie.

Levyn biiseistä Father Cannot Yell ja Outside My Door oli alkujaan äänitetty jo Pnoomia varten, mutta ne tehtiin nyt uusiksi. B-puolen täyttävä 20-minuuttinen Yoo Doo Right oli editoitu kasaan massiivisesta 6 tunnin improvisaatiosta.

Bändi käytti nyt nimeä The Can, joka oli Malcolm Mooneyn ehdotus. Levyn julkaisi alkujaan pieni yksityinen müncheniläinen Music Factory -levymerkki, mutta jo seuraavana vuonna saatiin tutummaksi tullut kansiversio Liberty-merkin toimesta.

Music Factory julkaisi vuonna 1969 toisenkin levyn. Canaxis 5 -levyn esittäjäksi oli merkattu Technical Space Composer's Crew. Myöhemmin tämä levy on julkaistu uudelleen Holger Czukayn ja Rolf Dammersin albumina nimellä Canaxis. Dammers on toinen levyn tuottajista. Levy on ilmeisesti äänitetty jo vuonna 1968 osin studiossa, osin kotona.

Levy on erilaisista nauhoista editoitu ja kasattu kollaasimainen ääniteos, johon Czukay on soittanut mukaan hieman bassoa. Se on varhaisesimerkki world music -elementtejä sisältävästä ambient-levystä. Levyllä on vain kaksi albuminpuoliskan täyttävää biisiä.

Levy on myös varhainen esimerkki sämpläystekniikasta; mukaan on poimittu esim. kahta vietnamilaista laulajaa muutama vuosi aiemmin ilmestyneeltä vietnamilaista musiikkia esittelevältä levyltä.

Pian Monster Movien jälkeen Malcolm Mooney jätti bändin ja palasi Amerikkaan. Hänen paikkansa bändissä otti Damo Suzuki, jonka Czukay ja Liebezeit olivat bonganneet jostain kadunkulmasta soittamasta. Suzuki osasi soittaa kitaralla vain muutaman soinnun ja hänen sanoituksensa olivat lähes tyystin improvisoituja, mutta häntä pyydettiin esiintymään bändin kanssa tuona samana iltana.

Suzuki lauloi pääosin englanniksi, mutta joskus myös japaniksi, joskus kieli oli silkkaa hölynpölyä, josta ei ymmärtänyt mitään.

Suzukin ensilevy Canin kanssa oli syksyllä 1970 julkaistu Soundtracks, joka oli kokoelmalevy erinäisiä elokuviin tehtyjä biisejä. Levyllä on myös kaksi Mooneyn aikaista kappaletta.

Alkuvuodesta 1971 ilmestyi tupla-lp Tago Mago. Czukay on kuvannut levyä sanoin "an attempt in achieving a mystery musical world from light to darkness and return".

Levyistä ensimmäinen on normaalimpi sisältäen tavalliseen tapaan äänitettyjä biisejä. A-puolella on kolme lyhyempää raitaa, b-puolen täyttää pitkä Halleluhwah.

Toinen levy on hyvin kokeellinen. Czukay otti tavaksi äänittää bändikavereitaan salaa heidän tietämättään levyntekoa edeltävissä jamisessioissa. Editoimalla ja kasailemalla eri ottoja päälletysten sekä erilaisten efektien avulla hän sitten rakensi näistä jameista biisejä. Levyn a-puolen täyttää avantgardistinen Aumgn. B-puolen avaa hieman lyhyempi, mutta silti varsin pitkä Peking O, joka on vielä a-puoltakin sekopäisempi. Paluuna valoon levyn lopettaa rauhallinen ja normaalimuotoinen Bring Me Coffee Or Tea.

Loppuvuodesta 1972 ilmestyi Ege Bamyasi. Levyn biiseistä kaksi on hieman pitempää jamittelua, mutta muuten biisit ovat suht lyhyitä. Levy sisälsi sinkkubiisin Spoon, joka oli tehty hieman aiemmin erääseen tv-sarjaan ja oli iso hitti Saksassa. Levy ei kuitenkaan syntynyt järin kivuttomasti; Schmidt ja Suzuki tuhlasivat paljon aikaa pelaamalla shakkia ja lopulta osa biiseistä jouduttiin vetämään kiireessä livenä purkkiin. Spoon otettiin levylle mukaan lähinnä täytteeksi, koska muuten materiaalia olisi ollut liian vähän. Levyllä ongelmat eivät silti kuulu ja se menestyikin hyvin. Melody Maker kirjoitti: "Can are without doubt the most talented and most consistent experimental rock band in Europe, England included."

Syksyllä 1973 ilmestyi Future Days. Levyllä vallitsee pääpiirteissään varsin leijuva fiilis ja se on edeltäjiinsä nähden jokseenkin seesteinen. Levyä onkin kuvailtu jopa ambientmaiseksi. Se on silti rytmikäs levy eikä laulustakaan ole luovuttu. A-puolen päättävä Moonshake on jopa suht popahtava raita. Levyn a-puolella on kolme biisiä, b-puolen täyttää 20-minuuttinen raita.

Pian levyn valmistumisen jälkeen Damo Suzuki jätti bändin, meni naimisiin ja kääntyi Jehovan todistajaksi.

Vuoden 1974 lopulla ilmestyi Soon Over Babaluma. Eronneen Suzukin tilalle ei otettu ketään, vaan laulupuolesta ottivat vastuun Schmidt ja Karoli.

Levy alkaa kahdella popahtavalla raidalla, joiden jälkeen siirrytään kahden biisin ajaksi rytmisen grooven haltuun. Näistä jälkimmäinen Chain Reaction tuo kovasti mieleen tulevaisuuden Talking Headsin. Päätösraita on sitten varsin synkeähkön vähäeleinen dark ambientmainen biisi. Levyn a-puolella on Karolin soittama viulu suht merkittävässä roolissa.

Tähän väliin hieman live-Cania, tosin studio-sellaista. Vuonna 1995 julkaistiin tämä The Peel Sessions -kokoelma, joka sisältää materiaalia vuosilta 1973-75. Tämä on siitä herkullinen, että suurinta osaa näistä biiseistä ei studiolevyiltä löydy missään muodossa. Biisit ovatkin pääosin improvisaatioita.

Varhaisin biisi on lähes 19-minuuttinen avausraita Up The Bakerloo Line With Anne. Biisi on siis sitä aikaa kun Damo Suzuki oli vielä mukana. Se muistuttaa hieman Ege Bamyasin One More Night -biisiä, mutta ei ole sama.

Kolme seuraavaa raitaa ovat vuodelta 1974. Näistä ensimmäinen Return To BB City on suht leijuvainen ja ambient-vivahteinen raita. Kaksi muuta (Tape Kebab ja Tony Wanna Go) ovat sitten rytmikkäämpää meininkiä hapokkaan kitaran kera, ekassa myös piukeaa syntikan pimputtelua. Nämäkin biisit ovat ihan kivan mittaisia, pisimmän ollessa reilu 14 minuuttia.

Kaksi viimeistä raitaa ovat sitten loppukeväältä 1975. Can oli juuri vähän aiemmin lopettanut seuraavan studiolevynsä äänitykset, mutta sen julkaisu oli vasta syksyllä. Geheim (Half Past One) löytyikin sitten sieltä. Tämä liveversio on jotenkin rennompi ja letkeämpi. Päätösraita Mighty Girl löysi uuden elämän vasta hieman myöhemmin Out Of Reach -levyllä nimellä November.

Syksyllä 1975 ilmestyi Landed. Tämä on tämmöinen glam rock -levy tai jotain. Ainaskin moni biisi on silkkaa poppia. Pari biisiä ei ole sitä; Vernal Equinox on intensiivinen jamittelu ja pitkä päätösraita Unfinished on lähinnä ambient-kudelmaan sulatettua vapaata improvisaatiota, pääosin varsin rauhallinen biisi, jonka puolivälissä on hieman meluisampi kohta.

Keväällä 1976 ilmestyi tupla-lp Unlimited Edition. Se sisälsi aiemmin julkaisemattomia harvinaisuuksia bändin uralta vuosilta 1968-75. Levy on laajennettu versio pari vuotta aiemmin ilmestyneestä Limited Edition -kokoelmasta.

Valtaosa materiaalista koostuu vapaamuotoisista improvisaatioista ja jameista. Biisit ovat yleisesti ottaen varsin lyhyitä 1-5 -minuuttisia, mutta seassa on yksi 18-minuuttinen raita ja yksi lähes kymmenminuuttinen. Biisit ovat studiomateriaalia.

Vuoden 1976 lopulla ilmestyi Flow Motion. Levy sisälsi discohitin I Want More ja bändi esiintyi tämän myötä jopa brittien Top of the Popsissa. Tämä kaupalliselta vaikuttava käänne vieraannutti osan faneista. Levy on yleisilmeeltään varsin kepeä ja monissa muissa biiseissä on selkeitä reggae-vaikutteita.

Edelläkuvatusta huolimatta levy on mielestäni varsin psykedeelinen, enkä minä tuota hittibiisiäkään välttämättä discobiisiksi tunnistaisi.

Keväällä 1977 ilmestyi Saw Delight. Bändiin liittyi tämän myötä kaksi uutta jäsentä; basisti Rosko Gee ja lyömäsoittaja Rebop Kwaku Baah, jotka molemmat myös lauloivat. He molemmat olivat soittaneet aiemmin Trafficissa. Holger Czukay ei siis soita tässä enää bassoa, vaan hän vastaa erilaisista efekteistä. Rytmisesti vahvan bändin musiikissa kuuluvat entistä enemmän world music -vaikutteet, esim. b-puolen avaava pitkä Animal Waves jamittaa kuin Santana ikään.

Vaikka tykkäänkin vanhoista happohyökkäyksistä niin tämä on silti myös eräs lempparilevyistäni.

Tähän väliin hieman livemusiikkia, tällä kertaa ihan oikeasti yleisön edessä soitettua.

Vuonna 1999 ilmestyi ensin rajoitettuna boxina Box, joka sisälsi tupla-cd:n, lähes 500 sivuisen kirjan sekä kaksi vhs-filmiä, joista toisella oli bändidokumentti ja toisella keikkataltiointi vuodelta 1972.

Boxi myytiin nopeasti loppuun, mutta onneksi tupla-cd Music (Live 1971-1977) julkaistiin pian myös omillaan (ja ilmeisesti boxin muukin sisältö). Nimi on tosin siinä mielessä virheellinen, että oikeasti se sisältää musiikkia vuodesta 1972 lähtien.

Tupla-levyllä on 9 biisiä, näistä 5 on vuodelta 1975, 2 vuodelta 1972 ja 2 vuodelta 1977. Biisit ovat siis yleisesti ottaen kohtalaisen pitkiä. Materiaalia on koottu jokseenkin epämääräisistä lähteistä, joten soundit eivät kaikilta osiltaan ole parhaat mahdolliset, kakkoslevy on varsinkin kohtuullisen rujo.

Levyllä on monta spontaania improvisaatiota, joita ei studiolevyiltä löydy, mutta myös muutama entuudestaan tuttu biisi.

Ja tähän väliin sitten arkistojen aarteita.

Vuonna 2012 ilmestyi 3-cd:n tai vaihtoehtoisesti 5-lp:n boxi The Lost Tapes. Molemmissa oli mukana myös isokokoinen kirjanen. Seuraavana vuonna tuosta julkaistiin myös helpommin budjettiin ja levyhyllyyn sovitettava normaalikokoinen 3-cd:n digipak vihkoineen.

Tämä levy sisälsi harvinaista ja ennenjulkaisematonta materiaalia vuosilta 1968-77. Biisimateriaali ei etene ihan kronologisesti, mutta 60-luvulta lähdetään ja sitä kamaa on aika paljon, jotakuinkin levyllisen verran. David Johnsonkin on päässyt mukaan ja Malcolm Mooney on monella biisillä. Damo Suzukin jälkeistä aikaa ei ole ihan levyllistäkään.

Mukana on aika monta julkaisematta jäänyttä elokuvabiisiä sekä biisejä, jotka jäivät levyiltä pois koska eivät mahtuneet mukaan. Osa näistä on ihan valmiiksi tehtyjä studiobiisejä, mutta onhan siellä toki niitä vapaampia improvisaatioitakin. Entuudestaan tuttujen biisien liveottoja tästä löytyy vain kolmen biisin verran ja ne ovat soundeiltaan varsin hyvälaatuisia.

Holger Czukay jätti bändin vuoden 1977 loppupuolella. Kesällä 1978 ilmestyi Out Of Reach.

Puolet levyn materiaalista on instrumentaalimatskua ja niissä jatketaan edelliseltä levyltä tuttua rytmi-iloittelua. Yleisfiilis levyllä on kuitenkin varsin kepeä. Rosko Gee laulaa kaksi tekemäänsä biisiä. Näistä Give Me No "Roses" on jotakuinkin keskitien soft rockia tyyliin Eagles. Rebob laulaa afrobiisin Like INOBE GOD.

Tästä levystä on ollut verrattain vähän uusintajulkaisuja muihin verrattuna ja se on ollut siksi vaikeahkosti hankittavissa. Bändi itsekin on hyljeksinyt sitä; kun heidän Spoon-merkkinsä ryhtyi julkaisemaan Can-levyjä cd:nä 80-luvun lopussa ja myöhemmin remastereina tämä levy ohitettiin aina. Sitä ei myöskään mainittu bändin kotisivujen discografiassa. Vasta 2014 siitä on tehty virallinen Spoon-remasteri. En tiedä ovatko kaikki aiemmat cd-julkaisut kehnolaatuisia, mutta oma varhainen Thunderbolt-cd:ni ainaskin on soundeiltaan suht karu.

Vuonna 1979 ilmestyi simppelisti nimetön Can. Alkuperäisen vinyylin etiketissä on tosin vuosiluku 1978, mutta ilmeisesti levy on oikeasti julkaistu vasta seuraavana vuonna. Tästä on tehty myös uusintajulkaisuja nimellä Inner Space.

Myös tämä on varsin kepeähkö albumi, mutta silti edeltäjäänsä nähden jotenkin kokeellisempi. Laulua on varsin vähän, eikä koskaan biisejä poppeuttamassa. Yksi biisi tuo mieleen Santanan, toinen Talking Headsin. Yksi biisi on jonkinlaista discopunkkia.

Holger Czukay ei soita levyllä, mutta on tullut apuun editoimaan nauhoja.

En tiedä tehtiinkö asiasta sen kummempaa numeroa, mutta totuus lienee se, että Can hajosi vuoden 1979 levynsä jälkeen. Kaikki bändin keskushahmot tekivät soololevyjä tai perustivat uusia bändejä, mutta soittelivat jonkin verran myös toistensa levyillä.

Holger Czukay julkaisi ensimmäisen soololevynsä jo vuonna 1969, jos Canaxis 5 sellaiseksi voidaan laskea. Ensimmäinen Canin jälkeinen soololevy oli vuonna 1979 ilmestynyt Movies. Nimestään huolimatta se ei ole elokuvamusiikkia. Musiikki on toki varsin Can-henkistä, mutta myös paljon kokeellisempaa kuin bändin viimeiset levytykset. Czukay oli oppinut sämpläystekniikkaa jo 60-luvulla ja tällä levylläkin sitä kuullaan. Entinen bändikamu Jaki Liebezeit soittaa levyllä rumpuja ja myös Kwaku Baah, Karoli ja Schmidt vierailevat siellä. Oh Lord Give Us More Money -biisillä soittavat kaikki Canin avainhahmot Czukay, Liebezeit, Karoli ja Schmidt.

Czukayn soolodiscografia on suht pitkä. Omasta hyllystä löytyy näiden kahden jo mainitun lisäksi On The Way To The Peak Of Normal (1981), Full Circle (1982, yhteislevy Jah Wobblen ja Jaki Liebezeitin kanssa), Der Osten Ist Rot (1984) sekä ne kaksi David Sylvianin kanssa tehtyä levyä. Kaikki erinomaisia, mutta jätetään ne nyt tällä maratoonilla väliin.

Irmin Schmidt on tehnyt soolourallaan paljon elokuvamusiikkia, mutta mahtuu sinne muutakin, esim. ooppera. Soololevyjä on ihan kiva nippu. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1980 ilmestynyt Filmmusik.

Ainut hyllystäni löytyvä on vuoden 1981 Toy Planet, joka on kimppalevy sveitsiläisen Bruno Spoerrin kanssa. Spoerri soittaa levyllä syntikoita ja saksofoneja. Musiikki levyllä on kokeellista elektronista musiikkia, sisältäen sävyjä ambientista jazziin ja elektropoppiin. Se on kuitenkin instrumentaalilevy. Voisi sitä kai osittain kutsua suht soundtrackmaiseksikin.

Jaki Liebezeit perusti Canin jälkeen Phantom Band -nimisen bändin, joka teki kolme levyä. Mukana oli alkujaan myös Rosko Gee, joka soittaa bändin ensimmäisellä albumilla vuodelta 1980. Sitä minulla ei ole enkä ole sitä kuullut.

Toka albumi Freedom Of Speech ilmestyi 1981. Musiikki on jonkinlaista art rockia, jossa on selkeä new wave -vivahde. Meininki on selkeästi Cania monotonisempaa, vaikka löytyy musiikista esim. reggae-vaikutteitakin.

Kolmas levy Nowhere vuodelta 1984 on selvästi seesteisempi levy.

Michael Karolilla on vain yksi soololevy ja sekin on kimppalevy. Vuonna 1984 ilmestyneellä Deluge -levyllä hänellä on kaverina laulaja (+näyttelijä, malli) Polly Eltes.

Aika Can-tyylistä musiikkiahan tämäkin on, vaikka onkin suht popahtavaa ja naislaulajalla varustettua. Melkeinpä jokaisella biisillä on myöskin jonkinlainen reggae-vivahde mukana.

Joulukuussa 1986 kasaantui Can yhteen äänittämään uutta levyään Nizzaan Etelä-Ranskaan. Asialla olivat Schmidt, Karoli, Liebezeit, Czukay sekä yllättäen alkuperäinen vokalisti Mooney.

Levyn julkaisuun saattaminen kuitenkin kesti; materiaali on miksattu vasta 1988 ja vielä seuraavana vuonna sitä editoitiin lisää. Tuolloin se myös viimein julkaistiin. Silloin oli ilmeisesti Rite Time, kuten levyn nimi kertoo.

Vierähtäneet vuodet kuuluvat levyllä, sillä se on jokseenkin uudenlaista Can-musiikkia. Ei millään tavalla vanhan lämmittelyä tai retroilua. Caniksi se on silti helppo tunnistaa esim. Karolin kitarasoundista ja joistain Czukaymaisista tyyliseikoista. Toki myös Mooneyn laulun tunnistaa.

Damo Suzuki palasi musiikin pariin 80-luvun alussa. Aluksi hän lauloi bändissä nimeltään Dunkelziffer, jonka tyypeistä osa soitti myös Jaki Liebezeitin Phantom Bandissa. Omia levyjä häneltä alkoi ilmestyä 90-luvun lopulla ja niitä on tullut valtavat määrät. Damo Suzuki Bandissa soitti myös Jaki Liebezeit. Damo Suzuki's Network -nimen alla on soittanut useita eri kokoonpanoja; joissain on soittanut Michael Karoli, jotkut ovat koostuneet eri maiden paikallisista muusikoista joiden kanssa Suzuki on keikkaillut, myös monenmoisia kimppalevyjä eri yhtyeiden kanssa on ilmestynyt.

Ainut hyllystäni löytyvä levy on Damo Suzuki's Networkin vuonna 2003 Jyväskylän Jyrockissa äänitetty 3 Dead People After The Performance, jonka Ektro julkaisi vuonna 2005. Tällä levyllä Suzukin taustabändi koostuu pääosin Circlen muusikoista. Levyllä on vain yksi 50-minuuttiinen suht kaoottinen improvisaatio, joka tuo mieleen jopa Acid Mothers Templen. Rokkaava meno, valtavasti kaikua.

Tässä yhteydessä voisi vielä mainita, että myös Malcolm Mooneylta löytyy muutama oma levy, joskaan en ole niitä kuullut. Malcolm Mooney And The Tenth Planet -nimikkeen alla kulkevan bändin ensimmäinen levy ilmestyi 90-luvun lopulla.

Perustajajäsen David Johnsonin myöhemmistä vaiheista mainittakoon se, että hän soittaa Irmin Schmidtin eräällä 80-luvun soundtrackilla, jossa Michael Karolikin on mukana.

Tää maratzion päättyi nyt tähän, koskapa Canilta ei ole Rite Timen jälkeen uusia levyjä ilmestynyt. Yksi remix-levy olis vuodelta 1997, mutten ole sitä hankkinut.

Last edited by hezma (01.09.2017 10:34)

hiirimattona · 01.09.2017 11:18

peuk

Luppakorva sikailee taas · 01.09.2017 11:26

Hyvä rapsa ja aina hienoa kun joku ymmärtää "kultakauden" jälkeistä tuotantoa. Phantom Bandin debyytti menee vähän siellä Saw Delight/Out of Reach linjoilla.

ba · 01.09.2017 12:06

Luppakorva sikailee taas wrote:

Hyvä rapsa ja aina hienoa kun joku ymmärtää "kultakauden" jälkeistä tuotantoa. Phantom Bandin debyytti menee vähän siellä Saw Delight/Out of Reach linjoilla.

pitää lukea myöhemmin. vaikuttais siltä et Hezman pitäis kirjottaa krautrock aiheinen kirja

psykokarkki · 01.09.2017 12:14

joo kiitokset taas, nää hezman pidemmät jutut on aina mielenkiintoisia, nyt harmitti vaan että olis voinut enemmänkin levyistä kertoa peuk

hezma · 01.09.2017 12:17

Nää on niin kaikille tuttuja, että vaikia keksiä jotain sanottavaa mitä ei ois jo miljoona kertaa jostain lukenu icon_surprised Eikä jaksa koko ajan ylettömästi kehuakaan, parempi yrittää muuten kuvailla missä mennään.

Tai en minä tiijä piano

hezma · 01.09.2017 12:21

Tai siis oon tykittäny näitä facebookiin, eikä yhen levyn aikana kerkiä kovin pitkää tarinaa kertua icon_lol

psykokarkki · 01.09.2017 12:55

asia kunnossa ja jatka samaan malliin peuk

kumpiseta · 01.09.2017 13:51

Luppakorva sikailee taas wrote:

Hyvä rapsa ja aina hienoa kun joku ymmärtää "kultakauden" jälkeistä tuotantoa. Phantom Bandin debyytti menee vähän siellä Saw Delight/Out of Reach linjoilla.

Juu, hyvää matskua on myöhemmässäkin tuotannossa. Czukayn Movies pitäis raskia hommata, siitähän tuli uusintapainoskin reilu vuosi sitten. Oh lord, give us more money!

KZ · 01.09.2017 21:00

Eikö kukaan muu muuten fanita tuota Damo Suzuki's Network meiningiä? En muista että olis paljoo täällä kukaan hypettäny. Itse haalinut noita julkasuja toista kymmentä.

rc-lungen · 01.09.2017 22:29

Avantgarde Festivaleilla pohjois-saksassa oli tosi kova. En tiedä mitä ne muut janarit oli. Suomen rundilta Helsingin keikasta ollut ristiriitaisia raportteja, Turun keikkaa taas on kehuttu.

bernardblack · 01.09.2017 22:35

Olin Turun keikalla, mut täytyy sanoo et eipä oo juuri jäänyt muistikuvia (en muista ees ketä oli bändissä). Kai mä sillon tykkäsin.

EndloseAngst · 01.09.2017 22:38

bernardblack wrote:

Olin Turun keikalla, mut täytyy sanoo et eipä oo juuri jäänyt muistikuvia (en muista ees ketä oli bändissä). Kai mä sillon tykkäsin.

Sama. Taisin sanoa Damolle jotain. En kyllä muista, mitä.

bernardblack · 01.09.2017 23:19

EndloseAngst wrote:

bernardblack wrote:
Olin Turun keikalla, mut täytyy sanoo et eipä oo juuri jäänyt muistikuvia (en muista ees ketä oli bändissä). Kai mä sillon tykkäsin.
Sama. Taisin sanoa Damolle jotain. En kyllä muista, mitä.

Nyt muuten kun yritin ettii internetsistä jotain infoa, niin hokasin että Turussahan on ollu kakskin keikkaa. Ite tarkotin sitä aiempaa joskus vuosituhannen alussa Säätämössä.

EndloseAngst · 02.09.2017 00:24

bernardblack wrote:

EndloseAngst wrote:
bernardblack wrote:
Olin Turun keikalla, mut täytyy sanoo et eipä oo juuri jäänyt muistikuvia (en muista ees ketä oli bändissä). Kai mä sillon tykkäsin.
Sama. Taisin sanoa Damolle jotain. En kyllä muista, mitä.
Nyt muuten kun yritin ettii internetsistä jotain infoa, niin hokasin että Turussahan on ollu kakskin keikkaa. Ite tarkotin sitä aiempaa joskus vuosituhannen alussa Säätämössä.

Minä taas tarkoitin Dynamossa ollutta keikkaa. Muistan kyllä, että Säätämössäkin oli.

psychocandy · 02.09.2017 01:53

Damon stadin keikka oli muistaakseni gloriassa ja ihan hyvä oli, damo tuli käteltyä keikan päätteeksi .

bernardblack · 02.09.2017 21:08

sattumalta jyrki tuuppas tuubiin tänään tän

hiirimattona · 02.09.2017 21:40

peuk

KZ · 03.09.2017 15:15

Hyvimpiä Damo Suzuki's network tärppilevyjä

Seattle
VERNISSAGE
JPN ULTD 1
Metaphysical transfer
Suomi
Odyssey

En listannut jo mainittua 3 dead peoplea, joka tietenkin on vitun awesomo!
Noitahan tulee uusia edelleen aika tasaseen tahtia, mutta ei niistä oikeen missään uutisoida ja ei kovin laajalti saatavilla.

hezma · 06.09.2017 09:50

Rippistä Holger frown2

EndloseAngst · 06.09.2017 11:23

Juuri näihin juttuihin liittyen aloin miettiä, että eikö Holger Czukay olekin kuollut. Tarkistin, että ei. Hengissä on. Ja nyt sitten muutamaa päivää myöhemmin...

psykokarkki · 18.11.2017 15:28

kuuntelen just tago magoa pitkästä aikaa, aumgn menossa. onhan tää hyvä levy, mutta kyllä ege bamyasi ja future days taitaa mulla viedä kirkkaimmat mitalisijat.

KZ · 04.05.2018 09:40

Damo Suzuki dokumenttia tulossa, supportatkaa indiegogossa, niin minäkin tein.
ENERGY: A DOCUMENTARY ABOUT DAMO SUZUKI

Jophiest · 08.05.2018 19:29

psykokarkki wrote:

kuuntelen just tago magoa pitkästä aikaa, aumgn menossa. onhan tää hyvä levy, mutta kyllä ege bamyasi ja future days taitaa mulla viedä kirkkaimmat mitalisijat.

Future Days > Ege Bamyasi > Tago Mago

Street Spirit Sr.

#61 24.06.2017 20:25

Re: CAN

#62 19.07.2017 19:03

Re: CAN

#63 19.07.2017 19:30

Re: CAN

#64 19.07.2017 19:34

Re: CAN

#65 22.07.2017 22:32

Re: CAN

#66 22.07.2017 23:17

Re: CAN

#67 01.09.2017 10:32

Re: CAN

#68 01.09.2017 11:18

Re: CAN

#69 01.09.2017 11:26

Re: CAN

#70 01.09.2017 12:06

Re: CAN

#71 01.09.2017 12:14

Re: CAN

#72 01.09.2017 12:17

Re: CAN

#73 01.09.2017 12:21

Re: CAN

#74 01.09.2017 12:55

Re: CAN

#75 01.09.2017 13:51

Re: CAN

#76 01.09.2017 21:00

Re: CAN

#77 01.09.2017 22:29

Re: CAN

#78 01.09.2017 22:35

Re: CAN

#79 01.09.2017 22:38

Re: CAN

#80 01.09.2017 23:19

Re: CAN

#81 02.09.2017 00:24

Re: CAN

#82 02.09.2017 01:53

Re: CAN

#83 02.09.2017 21:08

Re: CAN

#84 02.09.2017 21:40

Re: CAN

#85 03.09.2017 15:15

Re: CAN

#86 06.09.2017 09:50

Re: CAN

#87 06.09.2017 11:23

Re: CAN

#88 18.11.2017 15:28

Re: CAN

#89 04.05.2018 09:40

Re: CAN

#90 08.05.2018 19:29

Re: CAN

Board footer