You are not logged in.
No jumankuukkeli, uusi Absencehan ylitti jopa kaikki aikaisemmat siinä, että semmottist päämäärättömämmältä tuntuvaa noisehäröä ei tullut enää edes välipaloiksi. Ja kohta Tavastialla, Oh Happy Day!
Offline
TJEU:
www.deadverse.com/audio/spiritual_healing.mp3
www.deadverse.com/audio/ever_somber.mp3
eli siis melkeinpä enemmän industriaalia ja MBV-maisemia kuin hiphoppia. Ennen Suomen keikkaakin olivat ensimmäiseksi pyytäneet järjestäjiltä, että saisko Circlen lämppäriksi. Aika lähelle päästiinkin: mukana Magyar Posse ja Kaucas.
Offline
Kovenee
Älä päästä painiks sitä
Offline
Jaaha, taitaa olla aika pikku hiljaa ottaa Dälek tehokuunteluun, sillä keikka lähestyy uhkaavasti. Absence on tasaisen hyvä levy, mutta tähän asti minulle ovat eniten pudonneet jotkin Faustin kanssa yhteistyönä syntyneet biisit. Vanhemmassa tuotannossa on hieman enemmän epätasaisuutta, ja melua ilman pointtia, kuten joku taisikin jo mainita.En tosin ole kovin syvällisesti muihin kuin kahteen mainitsemaani perehtynyt. Itse asiassa muiden levyjen kuuntelusta tuntuu olevan liian pitkä aika että osaisi sanoa niistä nyt mitään.
Oikeastaan Abscensessa on juuri sellaista Dälekiä kuin olen toivonut, rankempaa ja yhtenäisempää sekä musiikin että vokaalien osalta. Industriaalista ja noisestakin ammentava saundimaailma on juuri sopivan tylyä ja tarvittaessa raastavaakin varastamatta kuitenkaan liikaa show:ta itse herra Dälekin kantaaottavilta lyriikoilta. Biitit ovat aina tässä saundimaailmassa olleet ehkäpä hieman toissijaisia, sillä niiden tehtävä ei ole säväyttää vaan pitää rytmipuolta yllä. Ihan muutama klassikkobreikki on tullut bongattua, vaikka tosin säröpedaalin läpi kevyesti ajamalla Dälek on tehnyt niistäkin omannäköisiään.
Kokonaisuutena erittäin hyvä levy, mutta "Koner"in tapaisten ambientvälipalojen lisäksi olisin kaivannut lisää vaihtelua saundiin. Toisaalta ehkäpä levystä olisi silloin jäänyt vähemmän yhtenäinen vaikutelma.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
... ja melua ilman pointtia...
<3
Offline
Emmätiä, jotenkin ne epätasaisemmat ja pointittomammat alkupään jutut kuulostavat paremmilta, ja se Faust-kollaboraatio oli aikamoinen pettymys.
This must be what jail / I will scratch
Offline
Tai pointtia ilman melua, no joo.
Itse tutustuin Dälekiin juuri tuon Faust-kytköksen kautta, ja tuo ensikosketus heidän saundiinsa asetti tavallaan vertailukohdan kaikelle myöhemmin kuulemalleni. Mikään ei oikeastaan ole sen jälkeen säväyttänyt ihan samalla tavalla. Avausbiisi 'Imagine What We Started' on edelleenkin aivan tajuton äänivallimäiskyttely, joka kliimaksissaan kuulostaa juuri niin luukutettavalta ettei koskaan malta olla soittamatta mahdollisimman lujaa! Lajissaan maailman paras!
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Abscence on ainakin mahtavaa. Luulin aluksi kuvausten perusteella, että tämä olisi valkoisempaa, trendikkäämpää ja kaiken kaikkiaan kitaravoittoisampaa (lue: indierunkkailua), mutta onneksi se muistuttaa enemmän hiphopia. Juuri sellaisilla lisukkeilla, kuin olla pitää... ai ai. Keikkaa täytyy harkita kesän matkabudjetissa vakavasti. Se lienee kuitenkin taas niitä esityksiä, joita muistellaan tästä 5 vuotta eteenpäin...
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
keikalla kun vielä toi suukeisarointisoundu mikä on siellä vähän kurkkimassa muuttuu sellaiseksi sirkkelisahaukseksi että lähiseudun puut tiputtavat lehtensä.
noniin, raporttia kehiin helsinginväki!
tuossa ois videoo
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Suppeat on raportit vielä toistaiseksi... kertokaa lisää
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
No mutku nyt vasta ylipäänsä havahduttiin siitä Dälek-ekstaasista...
Joka kuitenkin oli kaikessa majesteettisuudessaankin _pikkasen_ liian samasta puusta veistetty, ainaski noin tunnin jyräsessioksi. Enemmän vaihtelua tai 40 minsan settejä, kiits.
Offline
mjoo, visuaalinen anti ei ainakaan ollut mitään järjettömän mielenkiintoista, jorasivat kuitenkin edes vähän mikä on plussaa. missä kolmas jäsen? ehkä jotku visuaalit olisi olleet hyviä tällaisella keikalla, tai sitten ei.
musiikin puolesta ei valittamista, huippua shittiähän se, pisti vähän persettäkin hytkymään. olisi kyllä voinut olla enemmän volaa
keikan jälkeen matkalla jatkoille vainottiin dj-tyyppiä, kuka niistä se sitten olikaan. sillä oli samanlainen sonic youth -paita kuin mulla...
Offline
Minusta pienimuotoinen lavaelehtiminen oli keikalle juuri sopivaa. Applen läppäreiden takana oli hyvä peli pasianssia käynnissä, ja välillä se toinen tyyppi innostuikin nytkyttelemään edes takaisin pöytien väliä kuin mikäkin tappelukukko.
Pasianssiteoria perustuu sille, että saundit triggeröityivät hyvin samaan aikaan kuin levylläkin - ei livesäätämistä, tai ainakin peruspaketti oli lähes täydellisesti kasassa. Olihan siellä Akain MPC-sampleri, josta tuli niitä satunnaisia kajahduksia lähinnä mausteeksi.
Itse Dälek-räppäri oli minusta hyvin antaumuksellisesti mukana joka sanansa takana, ja ilmaisi itseään uskottavasti ilmeilyineen kaikkineen.
Keikassa oli paljon hienoa, soittivat lähinnä kahdelta viime levyltä kaikkia parhaimpia biisejä, ja minulle äänentasot olivat juuri sopivat. Mahtava industriaaliäänivalli oli sellaista, että se oikeasti pitää kokea hyvältä PA:lta, levysaundit eivät tunnu sen jälkeen oikein missään. Hieman enemmän suvantokohtia olisin kaivannut, niin että korvat olisivat saaneet hieman armoa ennen seuraavan äänivallin vyörymistä ylitse, ja se olisi ehkäpä vielä nostanut tehoa.
Joka tapauksessa erittäin hyvä keikka, parhaita joita olen kokenut tämän vuoden aikana. Fiilis jaksoi pysyä korkeana koko setin ajan.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
missä kolmas jäsen?
kai tää "kolmas jäsen" on joku vertauskuva - niillähän on se yks läppärityyppi, räbbäri ja se afromies joka huutaa levysoittimiinsa. oikeastaan ainoa seurattava asia keikoilla on juurikin tämä afromies, välillä voi tietty jäädä jumiin räbärin (Dälekin) psykoottiseen tuijotukseen. Dublinin keikka oli tosiaan sen 30min ja siinä oli liian vähän. ja voluumia ei todellakaan ollut tällä eikä Dourin parin vuoden takaisella yhtään liian vähän. tärisyttää vieläkin kun ajattelee. Dourissa tosiaan soittivat pitempään mutta toisaalta puuttui Absencen materiaalista ainakin suurin osa.
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
[quote:c21b08e8bb] pisti vähän persettäkin hytkymään. [/quote:c21b08e8bb]
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
Mie en kans ymmärrä tätä valitusta aiempien levyjen päämärättömästä noisesta, paitsi ehkä Black smoke rising tulee usein skipattua. Keikalla Absencen biisien samankaltaisuus ja tasainen tempo puuduttivat kyllä turhan paljon. Miusta sama ongelma kyllä vaivaa levyäkin. Ehdoton kohokohta oli ekan levyn Swollen tongue bums.
Ja eihän siellä ollu sitä afroheppua levareineen, oisko se syynä keikan tasapaksuuteen? Mie vähän oottelin jotain noiseskrätsejä...
"Internet perustuu Jumalan luomiin raaka-aineisiin, ihmisille annettuun luovaan älyyn ja radioaaltoihin." - Jouko Piho
Offline
mihnä afro? kummallista, ei mitään outouksia mainita deadverse.comissakaan...
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Mie en kans ymmärrä tätä valitusta aiempien levyjen päämärättömästä noisesta, paitsi ehkä Black smoke rising tulee usein skipattua
Se just. Ei ehkä ollutkaan niin paljoa muuta tyhjänpäiväistä kuten muistelin. Kuuntelin levyä pitkästä aikaa ennen keikkaa ja muuta "turhaa" ei oikeastaan jäänyt mieleen. Mutta Abscence on silti vertailussa kokonaisuutena tasaisempi.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
black smoke risinghan on hieno! ei ehkä samaan tapaan kuin muut däleksuosikit, se on sellaista meditaatiomusiikkia
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Kuunnelkaapa huviksenne Faust-yhteislevyn ensimmäinen biisi, "Imagine What We Started'. Kolmen minuutin jälkeinen industriaaliäänivalli on parasta ikinä. Siinä huipentuu kaikki mistä Dälek-saundissa pidän.
You know, if it was a regular salad I wouldn't have said anything. But you had to have the BIG SALAD.
Offline
Offline
Linkki, eli Dalek I Love You siis oli joku gååttipändi. Kysykää vaikka Prakkilta
Jouko Piho wrote: Kirjoitan täällä mielelläni, koska täällä porukka on fiksua ja asiallista verrattuna PIFin väkeen, josta osa on aivan liian alatyylisiä ja räävittömiä pilkkaajia.
Offline
syntsapåppii tarkemmin ottaen. pots pnuk - new wave. joku väitti että enon omdin ja nuumannin linjoilla. ostokseksi menee.
sit voi vetästä topikkifuusion ja puhua täällä kaikista maailman dälekeistä ja dalekeista. ilmeisesti ainakin daleks on olemassa...
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Ever Somber oli eka biisi, joka mulle Absencelta upposi, se jotenkin lähti tosi hitaasti liikkeelle mun päässä.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
Absence on soinut tosipaljon viime päivinä. En hopista noin muuten hirveästi välitä en ymmärräkään, Dälekiäkään tuskin kuuntelisin ilman äänivallia. Kuitenkin, on tämä hyvää noin muiltakin osin, kai. Levyllä taitaa olla jossain keskivaiheilla yksi tylsähkö piisi, mutta muuten kutsuisin parhaudeksi.
Offline
Dälek on yksi mielenkiintoisimmista räppiakteista pitkiin aikoihin, nimenomaan mahtavan soundimaailman suhteen. Kaikki levyt ovat tasaisen hyviä, mutta From Filthy Tongue... on niukasti suosikkini. Se on monipuolisin, vaikka joku voi pitää sitä päämäärättömyytenä. En pidä edes Black Smoke Risea turhana meluna, vaikka Absencen äänimaailma onkin selvästi yhtenäisempää ja ehkä hiotumpaakin.
Offline
Enhän minä yleensä räpistä juurikaan innostu, mutta Absencella on niin paljon kaikkea muuta hienoa ettei tästä voi olla pitämättä. Lyriikoistakin tuntuu asiaa löytyvän
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Absence, vuoden levy 2005
Älä päästä painiks sitä
Offline