Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

jookcha · 06.01.2021 17:09

1. Jane Bowles : Everything is Nice: Collected Stories, Sketches and Plays (2012)
Amerikkalainen Jane Bowles (1917-1973) julkaisi elinaikanaan yhden romaanin, yhden näytelmän sekä muutaman novellin. Mainio romaani Two Serious Ladies (1943) on kai nykyään jonkinlainen queer-kirjallisuuden miniklassikko(?). Loput fiktiotuotannosta löytyy tästä kokoelmasta.

Kirjan sisältö koostuu novelleista, näytelmistä, Two Serious Ladies -romaanista pois jätetyistä osioista ja muista luonnoksista. Lisäksi kirjan lopussa on kirjoittajan kirjeenvaihtoa. Osan teksteistä on "saattanut julkaisukuntoon" kirjailijan aviomies Paul Bowles. Tämä kirjoittaa esipuheessa että Jane Bowles kärsi läpi uransa ylikriittisyydestä omia töitään kohtaan eikä oikein meinannut saada mitään valmiiksi asti. Vähän epäselväksi jää, kuinka paljon Paul on vaikuttanut tekstien sisältöön.

Bowlesin tarinoiden hahmot ovat usein jonkinlaisessa kriisissä ja käyttäytyvät järjettömältä vaikuttavilla tavoilla. Heidän motiiveistaan on yleensä vaikea saada selkoa, usein alkoholia käytetään paljon. Tykkään kyllä Bowlesin tyylistä, mutta silti jostain syystä kirjan lukemiseen meni useampi kuukausi. Parhaiten jäi mieleen näytelmä In The Summer House, joka on mainiota beckettiläistä absurdia meininkiä.

muumipoimuri · 06.01.2021 18:24

muumipoimuri wrote:

muumipoimuri wrote:
Parhaat nonfiction suositukset kiinnostaa.

jookcha · 09.01.2021 20:03

2. Juha Seppälä : Syntymättömän testamentti (2020)
Periaatteessa arvostan Juha Seppälän järkähtämättömyyttä ja ryppyotsaisuutta (typotin ensin ryyppyotsaisuutta). Seppälä ei tunnetusti anna kauheasti haastatteluita eikä osallistu kirjojensa markkinointiin. Seppälä ei ole "julkkis", kuten kirjailijan nykyään oletetaan olevan. Kahden vuoden välein ilmestyy uusi romaani, jossa jyristään selkeillä lauseilla miten kaikki on perseestä. Keksin tässä just että Seppälä on kirjallinen vastine Radiopuhelimille.

"Mikä erottaa syntymättömän sikiön kirjailijasta?" kysyy Seppälän viimeisimmän romaanin kertoja, ennen syntymäänsä kuollut sikiö Joel. Täytyy tunnustaa, että enpä kuule tiijä. "Uskottavat" henkilöt tai juonen rakentelu ei kauheasti tunnu kiinnostavan, enkä ainakaan itse sellaisia oikein osaa kaivatakaan. Sen sijaan tykitellään menemään esseemäisesti: romaani on kuollut, some on perseestä, vittu aikuiset ihmiset pelaa jotain kännykkäpelejä. Ok, mikäs siinä. Kyllähän tällaista ränttäämistä on aina kiva lukea.

Markku · 10.01.2021 07:32

Seppälän novellikokoelmat on toimineet itselle paremmin kuin romaanit. Lähtösavut, Suomen historia, Supermarket, Mitä sähkö on?, Suuret kertomukset...hyviä kaikki ja muutamat tulleet parikin kertaa luettua. Novelleista on koostettu Oikku ja vapaus niminen kokoomakirja, jolle vahva suositus. Romaaneista en oo löytänyt samanlaista iskevyyttä. Toi uusin on kai sukulaiskirja aiemmalle Ei kenenkään maa romaanille.

jookcha · 10.01.2021 19:34

Markku wrote:

Seppälän novellikokoelmat on toimineet itselle paremmin kuin romaanit. Lähtösavut, Suomen historia, Supermarket, Mitä sähkö on?, Suuret kertomukset...hyviä kaikki ja muutamat tulleet parikin kertaa luettua. Novelleista on koostettu Oikku ja vapaus niminen kokoomakirja, jolle vahva suositus. Romaaneista en oo löytänyt samanlaista iskevyyttä. Toi uusin on kai sukulaiskirja aiemmalle Ei kenenkään maa romaanille.

Juu Supermarket etenkin tuli aika puskista aikoinaan ja oli melko vaikuttava kokemus. Muuten lähinnä tullut kahlattua noita myöhäistuotannon romaaneja läpi. Oon tässä miettinyt sellaista projektia että vetäis tuotannon järjestyksessä läpi, saa nähdä koska jaksaa ryhtyä tuohon.

Katkennut petsari · 11.01.2021 09:30

Olen ollut Seppälän fanipoika jo 90-luvulta alkaen, mutta hieman väsähtänyt ukkoon viime vuosikymmenen mittaan, Itse asiassa Paholaisen haarukka taitaa olla viimeisin josta oikein tosissaan diggasin, vaikka tuleehan nuo teoksensa yhä suht tuoreeltaan luettua. Hyppynaru yhä edelleen numero uno omissa papereissani.

noiseidea · 11.01.2021 10:42

Seppälää tuli luettua joskus 00-luvulla, hyllyssä taitaa olla parikin kirjaa, oonkohan noita edes lukenut. Super Market kolisi aikanaan kovaa.

jookcha · 24.01.2021 13:23

3. Stuart Jeffries : Grand Hotel Abyss: The Lives of the Frankfurt School (2016)
Ihan vetävästi kirjoitettu sosiaali-/aatehistoria ns. Frankfurtin koulukunnan vaiheista. Frankfurtin koulukunta oli (tai on edelleen) siis varakkaiden saksanjuutalaisten jälkeläisten 1920-luvulla perustama tutkimusinstituutti (nykyään sanottaisiin ehkä think tank), joka kehitteli kriittistä yhteiskuntateoriaa pääasiassa Marxin ja Freudin pohjalta. Keskeisiin hahmoihin kuuluivat esimerkiksi Max Horkheimer, Theodor Adorno, Walter Benjamin ja Herbert Marcuse.

Jeffries kuljettaa koulukunnan jäsenten tarinaa selkeän kronologisesti vuosikymmen kerrallaan. Siinä samalla ohessa tulee kerrattua paljon muutakin kiinnostavaa 1900-luvun historiaa, kuten Weimarin tasavallan hulinat, natsit, 1960-luvun opiskelijaliikehdintä jne. Kirja toimii myös näppäränä, joskin kevyenä, johdantona Frankfurt-possen filosofiaan. Jos tällainen kama kiinnostaa, niin kirjassa on runsaasti herkullisia anekdootteja. Etenkin 1940-luvun Hollywoodissa maanpaossa oleva Adorno on erittäin kiinnostava hahmo. Itselle tuli tässä myös uutena tietona, että osa koulukunnan jäsenistä teki toisen maailmansodan aikana yhteistyötä Yhdysvaltojen tiedustelupalveluiden kanssa.

Jeffriesin yksi punainen lanka tuntuu olevan teorian ja käytännön suhde. Frankfurtilaiset suhtautuivat (lievästi sanottuna) nihkeästi esimerkiksi puolueisiin, Neuvostoliittoon tai suoraan toimintaan ylipäätään. Poikkeuksena tähän ehkä Herbert Marcuse, josta tuli jenkeissä "the father of the new left" 1970-luvulla. Toiminnan sijaan olennaista oli teoreettinen tykittely ja kriittinen käsitteellinen analyysi. Ja analyysin lopputulos oli jotakuinkin tämä: kaikki on paskaa, muutos ei ole mahdollista. Tästä seurasi sitten etenkin 1960-luvun lopulla mielenkiintoisia myllyjä opiskelijaradikaalien kanssa (googlatkaa "busenaktion").

jookcha · 31.01.2021 22:18

4. Paavo Haavikko (Anders Lieksman) : Barr-niminen mies (1976)
Paavo Haavikko -niminen mies julkaisi vuonna 1976 nimellä Anders Lieksman Barr-niminen mies -nimisen romaanin. Jonkinlainen postmoderni dekkari, tai dekkarin parodia, tässä taitaa olla kyseessä. Helsingissä hillutaan ja etsitään kadonnutta henkilöä, jonka nimi on Barr ja välillä Barr-niminen mies. Tämä henkilö saattaa olla myös romaanin kertoja. Suoraan sanottuna ei mitään hajua mitä tässä oikeastaan loppujen lopuksi tapahtui. "Tapahtuminen" ei varmaankaan ole se olennainen juttu. Tuli vähän Paul Austerin New York Trilogia mieleen noista identiteettipyörittelyistä. Onhan tää ihan hauska poikkeus suomalaisen proosan historiassa, mutta oli tän lukemisesta silti hupi kaukana.

5. Philip Roth : Salajuoni Amerikkaa vastaan (2004)
Vaihtoehtohistoria 1940-luvun Yhdysvalloista, jossa natseja symppaava ja Yhdysvaltojen isolationismia kannattava fasisti Charles Lindbergh valitaan presidentiksi. Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuosille 1940-1942 kun antisemitismi leviää yhteiskunnassa ja hommat vähitellen eskaloituu täysimittaisiksi vainoiksi. Tarina kerrotaan New Jerseyläisen juutalaisperheen nuoren pojan Philip Rothin näkökulmasta. Tässä kyllä hyvin tavoitetaan se hulluuden asteittainen normalisoituminen. Kyllähän tää varmasti resonoi vähän eri tavalla vuonna 2021 luettuna, kuin vaikka ilmestymisvuotenaan 2004.

Kirja pohjautuu aika mittavaan taustatutkimukseen (kirjan lopussa on lähdeviitteet ja liite missä kerrataan miten "asiat menivät oikeasti"). Ns. historiallisen uskottavuuden eteen on tehty paljon duunia. En tiedä liittyykö tähän, mutta kirjan kerronta on kuitenkin aika kuivakkaa. Tavallaan erittäin taitavasti rakennettu ajatusleikki, mutta ei tää kirjana silleen totaalisesti temmannut mukaansa.

Ja mikä juttu Philip Rothilla on penisten ja runkkaamisen kanssa? Mulla oli etukäteen sellainen käsitys että sen kirjoissa on usein ukkeleita ja äijiä jotka miettii paljon peniksiään. Ja kappas niin tässäkin runkataan salaa kellarissa ja ihmetellään sperman metafysiikkaa:
"Koska en tiennyt mitä itsetyydytys oli, en tietenkään tiennyt mitä siemenneste oli. Luulin sitä mädäksi. Luulin sitä limaksi. En tiennyt mitä olisin luullut, paitsi että se oli jotakin kamalaa. Joutuessani vastakkain eritteen kanssa, jonka laji oli minulle vielä arvoitus, kuvittelin sen olevan jotakin mikä märki miehen sisällä ja ruiskahti ulos hänen suustaan silloin, kun oli tyystin murheen murtama."

noiseidea · 01.02.2021 11:11

Hyvää pohdintaa miehen sisällä märkivästä eritteestä.

jookcha · 02.02.2021 12:59

6. Maj-Lis Pitkänen & Veera Kaamos Pitkänen (toim.) : Ajattelin olevani samurai - Kalervo Palsan matkapäiväkirjat 1986 (2020)
Kalervo Palsa matkusti ensimmäistä kertaa ulkomaille vuonna 1986. Matkat suuntautuivat Ruotsiin, Tanskaan, Amsterdamiin ja New Yorkiin. Tähän teokseen on koottu noiden matkojen aikana kirjoitetut päiväkirjamerkinnät. Mukana on myös Palsan luonnoksia ja valokuvia matkoilta. Sisällöllisesti nämä merkinnät ei ole ihan niin synkkää ja rajua tavaraa, kuin Palsan muut päiväkirjat mutta mainiota settiä silti. Merkinnät ovat melko arkisia ja kahvittelut, vessakäynnit, luetut kirjat, rahahuolet ja muut puuhat dokumentoidaan tarkasti.

Kiinnostavimmat merkinnät sijoittuvat New Yorkiin, missä tyyppi kulkee puukko taskussa ("olen samurai") ja hengailee lähinnä museoissa, levy- ja kirjakaupoissa ja pornoluolissa. On aika kiinnostavaa miten hyvin Palsa on kotonaan suurkaupungin meiningeissä, metsästämässä jotain Ryuichi Sakamoton ja Grace Jonesin levyjä Greenwich Villagen kaupoista. Välillä valitellaan jopa, että ei ole varaa ryypätä kun kaikki rahat menee levyihin ja kirjoihin. Mutta kyllä sitä ahdistustakin lopulta pukkaa: "Kofeiiniton kahvi, alkoholiton viina, pilluttomat naiset, mulkuttomat miehet. Sitä täällä on. Amerikassa.".

Last edited by jookcha (02.02.2021 13:03)

Markku · 02.02.2021 22:56

Aika paljon Palsasta saadaan kirjaa aikaiseksi, kun ukko kuitenkin kuoli jo 38 vuotiaana, oli taidemaailmassa omana aikanaan melko marginaalissa ja vietti suurimman osan elämäänsä oman kittiläläisen pihansa vajassa öljyvärien ja piirustusvälineiden kanssa. Maj-Lis Pitkäsen toimittama Antaa salaman tulla, minä odotan: Kalervo Palsan kirjeitä ilmestyi 2015 ja Jyrki Siukosen Palsa kirja Laulu sieluni autiudesta joskus aiemmin. Palsan Päiväkirjathan julkaistiin jo ysärillä.

Pitäis varmaan joskus kesälomalla käydä Kittilän Getsemanessa, eli tuolla Palsan vajassa.

jookcha · 15.02.2021 15:41

7. Tommi Melender : Poika joka luki Paavo Haavikkoa - esseitä (2020)
Tommi Melenderin kirjallisen tuotannon kohdalla on yleensä pätenyt se nyrkkisääntö että romaanit kannattaa skipata, mutta esseet toimii. Näin tuntuisi olevan tämänkin kirjan kohdalla, tosin pari viimeisintä romaania on jäänyt lukematta. Oikeastaan tarkoituksena oli tsekata tästä vain tuo nimikkoessee, koska Haavikon tuotanto on ollut tässä työn alla viime aikoina. Kävi kuitenkin niin että lukaisin koko kirjan. Kirja onkin aika nopeasti luettu, se sisältää yhdeksän esseetä ja noin 180 sivua.

Tässä kokoelmassa on ehkä aiempaa henkilökohtaisempi tulokulma. Esseissä käsitellään muun muassa uskontoa, palkkatyötä ja politiikkaa. Ja tietenkin myös MIEHEN ROOLIA. Itelleni Melender on kuitenkin ennen kaikkea helvetin hyvä ja tarkkanäköinen lukija, joka on vahvimmillaan kirjallisuutta käsitellessään. Kiinnostavimmat esseet tässäkin kokoelmassa pyörivät kirjallisuuden ja henkilökohtaisen risteyksessä. Tyypillisesti hyvän Melenderin esseen luettuaan on omalle lukulistalle ilmestynyt kahdesta kolmeen kirjaa, jotka haluaa lukea mahdollisimman pian. Niin kävi nytkin ja Jenny Erpenbeck pamahti lukulistoille.

Last edited by jookcha (15.02.2021 15:49)

Kalossimies · 15.02.2021 20:01

Tähän mennessä tänä vuonna kolatut:

1. Petri Silas – Alexi Laiho: Kitara, kaaos & kontrolli: parempi kuin oletin, toki Laiho kertoo vain omalla suullaan jutut, mutta jotenkin siitä jäi paljon enemmän "ammattimies, joka tietää mitä tekee" -olo kuin mitä ennalta oletin. Toki mun Laiho-käsitys oli ennalta suht ohut.

2. Timo Kangasluoma – Marco Hietala: Ruostumaton: äänikirjana meni ihan mukavana yhden illan jutusteluna, mutta luettuna tyyli olisi varmasti ottanut pannuun. Kuten Laihonkin tapauksessa, otin haltuun ajankohtaisuussyistä.

3. David Foster Wallace – Hauskaa mutta ei koskaan enää: DFW:n tyyli ei lopulta sit kuitenkaan ihan "lähde". Se sen neuroottisuus ja arka ulkopuolisuus eivät välity, tuntuu kuin sillä olisi omaan tekstiinsäkin vähän etäinen suhde. Nimikkoessee elikkäs sekoilua loistoristeilijällä oli paras, nauratti jopa useaan otteeseen.

4. Heini Strand & Inka Rantakallio (toim.) – Kuka kuuluu? Kirjoituksia hiphopista ja feminismistä: zinemäinen, Helsinki-keskeinen tilannekuva kotimaisen hihopin yhdenvertaisuuskeskustelusta. Ihan hirveästi podcastmaista mutuiluhorinaa, mutta Noah Kiniltä hyvä teksti homouden representaatioista, Mika "MC Cepari" Leminen taas kirjoitaa "marginaalin marginaalista" eli hiphopin vammaisnäkökulmista ja Maryan Abdulkarim onnistuu ehkä parhaiten yhdistämään yksityisen ja yleisen. Nauratti, kun foorumisti Oskaria syyteltiin kolmessa eri yhteydessä naisia vihaavaksi kiusaajakriitikoksi biggrin

5. Rebecca Solnit – Eksymisen kenttäopas: hienosti ja vetoavasti kirjoitettuja, tosi "tilallisia" ja "tunnelmallisia" esseitä. Välillä mennään kyllä vähän liikaa "alkuasukkaat ja jalot villit" -mehusteluun, mutta tykkäsin hirveesti esim. Solnitin kyvystä kuvata jotain horisontin sineä sellaisena saavuttamattomuuden abstraktiona. Todellista "liminal spaces" -kirjallisuutta.

6. Rachel Cusk – Ääriviivat: niinkin kehutuksi kirjailijaksi tää näyttäytyi todella puisevana ja kuivakkana, keskiluokkaisena näpertelynä. Lentomatkakirjallisuutta pikkuporvarillisista elämänkohtaloista. Tuskin luen trilogian kahta seuraavaa osaa.

jookcha · 23.02.2021 23:09

8. Aura Nurmi : Leijonapatsailla (2020)
Leijonapatsailla on Aura Nurmen toinen runokokoelma. Kirjaston varausjonon pituudesta päätellen tää on saanut jonkinlaista hypeä osakseen. Ihan hallittu ja yhtenäinen proosarunoista muodstuva kokonaisuus. Ei mitään super kokeellista runoutta, eikä tarvitsekaan olla. Teoksen keskiössä on naiskertojan kasvukertomus 2000-luvun alun Hangossa. Sellaista kipeän nuoruuden ja vaikeiden työväenluokkaisten kotiolojen kuvausta. Perheväkivaltaa, sekoilua jne. Ihan sujuva paketti, mutta koska olen tällainen semi-hapan pappakerholainen/boomeri niin ei tää kyllä tuntunut oikein missään. Mulla on ehkä vähän ongelma sekä tällaisen ”yhteiskunnallisuuden” että tarinallisuuden kanssa runoudessa.

9. Märta Tikkanen : Miestä ei voi raiskata (1975)
Jos tossa edellä vähän känisin, että yhteiskunnalliset aiheet kirjallisuudessa välillä tökkii, niin tämä menee siihen osastoon ihan kunnolla. Onnistuu tää silti myös kuumottamaan. Tikkasen tyyli risteilee toisaalta realistisen proosan ja toisaalta tollasen tajunnanvirtamaisen vyörytyksen välillä. Jälkimmäinen teki tästä kyl melko raskaan lukukokemuksen. Kai tää menee sarjaan ”tärkeä keskustelunavaus”. Romaanina melko kädenlämpöinen loppujen lopuksi.

10. Juha Seppälä : Torni - novelleja (1986)
Koitan nyt kahlata näitä Seppälän kirjoja järjestyksessä, saa nähdä miten pitkälle jaksan. Tässä ensimmäisessä novellikokoelmassa on jo melko valmista kamaa ja tunnistettavaa tyyliä. Elikkäs jämäkkää klapiproosaa, vinksahtaneita pieniä tarinoita ja tuokiokuvia. Takakannen esittelytekstin mukaan näissä novelleissa: ”Elämän tragiikkaan luovat pilkahduksena ihmisten läheisyys, reilu erotiikka, lapset ja luonto.” Melkoista erotiikkaa tosiaan..

Last edited by jookcha (24.02.2021 09:31)

noiseidea · 24.02.2021 13:12

Mitä on klapiproosa?

jookcha · 24.02.2021 14:57

noiseidea wrote:

Mitä on klapiproosa?

En ole kirjallisuudentutkija mutta ite yhdistän sen tollaseen suomalaisen modernismin (esim. Hyry, Haavikko jne.) tyyliin missä viljellään paljon lyhyitä päälauseita eikä lähdetä kikkailemaan tai tykittelemään.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/06/0 … vat-miehet

Koivuklapilause on lyhyt, kirkas ja mutkaton. Käsite syntyi 2000-luvun alussa kirjailija Tuula-Liina Variksen diagnosoimana. Sillä tarkoitetaan miesten kirjoittamaa kirjallisuutta.
Variksen mukaan suomalaisten mieskirjailijoiden tekstin on oltava kuin koivuklapi: "Ei minkään näköinen, mutta suuri lämpöarvo." Sittemmin koivuklapi on laajentunut tarkoittamaan laajemminkin suomalaisen realismin tyylillistä perinnettä.

Last edited by jookcha (24.02.2021 14:57)

noiseidea · 24.02.2021 18:46

Otetaan käyttöön.

noiseidea · 29.04.2021 12:54

Robert Anton Wilson, Robert Shea: Illuminatus! 1: pyramidin silmä

Tämmönen klassikkpläjäys tai eka osa. Aika vaikeaa luettavaa, varsinkin alkupuoli. Rakenteesta tai lukijan mielenterveydestä ei olla välitetty, hyvä kun kappalejaot on, muuten on vain leipätekstiä. Loppupuolella stoori saa vähän otetta ja onhan tää kovaa kamaa jos salaliitot on aina olleet lähellä sydäntä. Nimeä ja numeroa pukkaa niin maan perkeleesti.

David Hughes: The Greatest Sci-Fi Movies Never Made

Eli tarinaa tai siis totuutta leffoista joita ei ikinä tehty. Terry Gilliamin Watchmen, James Cameronin Spiderman, Ridley Scottin I Am Legend, vaikka kenen The Tourist tai The Stars My Destination jne. Jostain syystä tää puoli elokuvamaailmaa kiinnostaa ja näistä oli hauska lukea. Samaa aihepiiriä käsittelee Best Movies Never Made -podcast, jota tekee tosin eri jampat. Jos noista yhden asian on oppinut niin se määrä miten paljon käsiksiä (eri versioita) kirjoitetaan ja tuotantoja suunnitellaan on käsittämätön.

noiseidea · 12.05.2021 13:37

David Hughes: Tales From Development Hell

Eli samaa kuin yllä, paitsi nyt muistakin kuin scifilefukaisista. Ei ihan niin vetävä kuin scifileffoista tehty, liikaa ehdotettujen käsisten läpikäyntiä, näitä oli välillä jopa tuskaista lukea. Miltä kuulostaisi David Cronenbergin Total Recall, jonka pääosassa on Richard Dreyfuss? Croneberg ei tykännyt Verhoevenin versiosta. Näitä on ihan mielenkiintoista lukea. Jos on raskaamman luokan leffanörtti ja toi puoli Hollywoodia kiinnostaa niin hyvää luettavaa pienistä nurinoista huolimatta. Nää molemmat löytyy archive.orgista ilmaiseksi. Jos jotkut on Hollywoodissa karjaa, niin käsikirjoittajat.

jookcha · 26.05.2021 17:47

11. Pontus Purokuru & Veikka Lahtinen : Mikä liberalismia vaivaa? (2020)
Onhan tässä ihan kiinnostavia ja hauskoja heittoja, joista suurin osa varmaan tuttuja jos on seurannut vaikka näiden podcastia. Mutta muuten jotenkin hajanainen kokonaisuus joka sohii vähän joka suuntaan. Tässä puhutaan myös esimerkiksi uusliberalismista, pintaliberalismista, syväliberalismista.. välillä oli vähän vaikea pysyä kärryillä että mitä näillä milloinkin tarkoitettiin. Historiallista liberalismia ja sen oppihistoriaa käsitellään 20 sivun verran. En ole aihepiirin asiantuntija, mutta Niin & näin -lehdessä tää kerettiinkin jo lytätä aika tylysti: "Teoksen suurin ongelma on, että Purokuru ja Lahtinen hyökkäävät siinä sellaista aatteellista traditiota vastaan, jota he eivät kaikesta päätellen tunne juuri lainkaan. Sen sijaan, että kirjoittajat olisivat perehtyneet liberalismiin ja liberalistisiin ajattelijoihin itse, teos perustuu sellaisiin latteisiin ennakkoluuloihin, jotka he ovat suoraan omaksuneet niistä harvoista toisen käden lähteistä, joihin teoksessaan viittaavat. "

12. Jussi Seppänen : Jussi Seppänen (2020)
Jussi Seppäsen Jussi Seppänen kertoo Jussi Seppänen -nimisestä kirjailijasta joka on julkaissut yhden kirjan ja yrittää saada seuraavaa valmiiksi. Siinä samalla hän saa tietää sairastuneensa vakavasti. Tää oli yllättävän hauska ja "vilpitön", tosi virkistävää kieltä. Ei ihan sitä tyypillisintä autofiktio-tahnaa mitä olis odottanut.

13. Annie Ernaux : The Years (2008)
Aika sosiologinen muistelmaromaani ranskalaisesta yhteiskunnasta toisen maailmansodan jälkeen. Tässä käydään läpi 68 hullut vuodet, naisliikkeen nousu, uusvasemmistolaisuus, filosofiset liikkeet, popkulttuurin ja kuluttamisen nousu, uusliberalismi jne. Näitä juttuja kuvataan yhden sukupolven, pääasiassa naisten, kautta.

14. Juha Seppälä : Taivaanranta (1987)
Onko tää sitten teknisesti novellikokoelma? Yksi pidempi stoori ja kolme lyhyempää. Toi nimikkotarina oli ihan ok. Keski-ikäiset miehet mökkeilee ja ryypiskelee. Kaikki ei mene ihan putkeen.

15. Kauko Röyhkä : Marjatan poika (2019)
Jostain syystä tuli sellanen fiilis että vois lukea Röyhkän kirjan pitkästä aikaa. Tää ei ole millään tavalla tarpeellinen kirja, koska Röyhkä on kirjoittanut elämäkertansa jo niin monesti aiemmin fiktiomuodossa.

Kalossimies · 09.06.2021 02:53

Vohoi vittu, onkin unohtunut pitää kirjaa (sic) näistä. No, jotain tämmösiä tässä välissä ainakin:

7. Jari Lindström – Syvään päähän
En tiiä kehtaako persua, ex-sellaistakaan, kutsua "sympaattiseksi", mutta jotenkin miellyttävän suorapuheinen ja rehellinen kirja. On tällä jätkällä vähän dorkia mielipiteitä edelleen, mutta tuntuu kuitenkin ihmiseltä, joka on rehellinen itselleen. Ja omaa kykyä kehittyä ihmisenä – tämähän on persulle mahdodonta.

8. Pekka Ervasti – Tiitinen
Veijarikertomus eduskunnan ex-pääsihteeristä ja ex-suopo-pomosta – elikkäs ihan Ervastille ominaista ukkelitarinointia. Ihan viihdyttävä ja paljolti itselleni vieraitakin juttuja Suomen poliittisesta (lähi)historiasta avaava kirja.

9. Esko Aho – 1991
Esko Aho horisee lamavuodesta ja vähän muustakin. Aikamoista jälkikäteisselittelyä ja oman kilven kiillottamista sekä kurjistamisen perustelua "välttämättömyyksillä", mutta samalla on ihailtava Ahon kirjasivistystä ja kykyä iskeä kaikenlaista hauskaa anekdoottia Kekkosen Viron-vierailuista dramaattisiin pääministerikamppailukuvailuihin.

10. Édouard Louis – Ei enää Eddy
Taitaa olla vuoden toistaiseksi toinen romaani jonka luin. Autofiktiivinen kertomus siitä, millaista on kasvaa pienessä ranskalaiskaupungissa homona. Luin koska Samuli Putro suositteli. Oli silti vähän pettymys: alkoi hienosti ja tykkäsin tosi etäännytetystä kerrontatavasta, mut puolivälin jälkeen tuntui vähän pyörivän paikallaan, ja loppui tosi töksähtäen.

11. Tommi Uschanov – Suuri kaalihuijaus
Uschanov on sivistynyt mutta toisaalta aivan saatanan rasittava nokkeloitsija ja osaamisellaan pätijä. Onneksi tämä viisastelu rajoittuu detaljeihin, koska muutenhan tämä on ns. "ajankohtaisempi kuin koskaan" kertoen juurta jaksain siitä, miten kaikenlainen päätöksenteko ja yhteiskunnallinen toimiminen rakentuu melkoiselle hutkinnalle ja huhupuheille. Kirjan nimi tulee siitä, että kuulemma Yhdysvalloissa jokin byrokraattinen taho olisi kirjoittanut jonkun kaalinsiemeniä koskevan asetuksen, jossa on 30 000 sanaa. Näinhän ei todellisuudessa tietenkään ole, mutta aika hyvin persutkin väittivät ihan bussipysäkeillä asti, että mamu menee sinun ohitsesi asuntojonossa.

12. Tommi Melender – Kuka nauttii eniten
Melender on kyllä yksi suosikkiesseisteistäni, vaikka pyörii tässäkin aika klassisten aiheiden ympärillä, kuten jääkiekon, Flaubertin ja Houellebecqin. Silti tämä ei ole mitään muna kädessä -kirjoittelua, vaan Melenderin funtsinnat aiheista aukeavat tosi hyvin niitä vähemmänkin tuntevalle (oon lukenut Houellebecqiltä ehkä kaksi kirjaa, Flaubertia en lainkaan) – kai hän jotenkin osaa asettaa jonkun käsittelemänsä asian enemmän linssiksi itsensä ja muun maailman väliin. Myös Don DeLillon Valkoinen kohina -romaania käsittelevä teksti on hieno, lainasinkin sen tuossa, ja tarkoitus olisi aloittaa se mahdollisimman pian.

13. Tommi Saarela – Pave Maijanen - Elämän nälkä
Onpahan ainakin perusteellinen Maijas-katsaus. Kuten tavallista, lapsuutta käsitellään mielestäni turhankin paljon (tämä tuntuu vaivaavan rokkielämäkertoja, lapsuuksissa kun harvoin on mitään kokonaisuuden kannalta kauhean kiinnostavaa), mutta sitten uraa kolataan aika millimetripaperilla. Välillä hypitään vuosiluvuissa vähän eestaas ja pitää vähän kelailla että missäs sitä mennään, mutta en ihmettele jos Paven uran kiireisimpien vaiheiden kuvaus on ollut vähän hankalaa. Herätti halun kuunnella Hurriganesia, laskettakoon eduksi!

14. Veli-Pekka Hänninen – Edu Kettunen
Mä uhosin joskus että kirjoitan Edu-kirjan, mutta Edun pitkäaikainen ystävä ehti ensin. Ehkä hyvä niin, tuskin Edu olisi kaikille itseään avannutkaan. Silti tää on todella hukattu mahdollisuus: leipäpappimainen läpihölkkä, jossa etenkin nimiviittaukset on todella sinnepäin (Steely Danilla on kuulemma Caucho-niminen levy), ja Hänninen itse ei oikein uskalla pureutua Edun biiseihin kuin pinnallisesti, mutta onneksi Edun omat läpät on enimmäkseen tosi hyviä ja mielenkiintoisia. Hieno hahmo ja yksi suurimmista sankareistani, joka olisi ansainnut vähän syvällisemmän kirjan.

15. Claes Andersson – Varje slag mitt hjärta slår
Luinpas alkuperäiskielellä jazzpianisti/ministeri/runoilija/psykiatri/futaajan melko impressionistisen ja lyhyehkön muistelmateoksen. Tuli vähän Neil Youngin muistelmat mieleen: horistaan fiilispohjalta vähän sitä sun tätä. Aika paljon Andersson kirjoittaa nussimisistaan, siitä tuli suht tunkkainen fiilis mutta kivat hänelle että pillu kiinnosti. Tietty ihan epäreilua että on olemassa tällaisia ihmisiä jotka kykenee niin moneen, ja onhan Andersson parhaimmillaan todella liikuttavan hieno tunnelmien ja tilojen kuvailija. Mulla on hyllyssä kans sen muistelmat politiikasta, se on vielä lukematta.

noiseidea · 09.06.2021 09:13

Robert Sellers: Hellraisers: The Life and Inebriated Times of Richard Burton, Peter O'Toole, Richard Harris & Oliver Reed

Kuten nimi sanoo, kyseisten näyttelijälegendojen dokailuista ja sekoiluista kertova kirja (meinasin ensin kirjoittaa leffa kun se tulee niin luonnostaan). Aikamoista menoa ollut. Pidemmän päälle erinäisten ryyppyputkien, naissekoiluiden ja baarien paskaksi vetämisten selostus käy, jos ei nyt tylsäksi tai kuivaksi niin ei tässä oikein mitään muuta jännää ole. Tiedä olisiko sitten pitänyt ollakaan. Ei voi muuta sanoa kuin että nykymeno on putipuhtoista.

Siinä kirjan sisältö vielä hymppinä:
sheeplove wine2 wine2 wine2 colorflash finger

Last edited by noiseidea (09.06.2021 09:14)

Laatu · 05.07.2021 01:26

Sam Harris - Waking Up

Ohitin tämän henkilön ärhäkkäästi muristen joskus 10 vuotta sitten, koska en tykännyt tyypin henkilöbrändistä, joka oli lähes sanatarkasti "rokkitähti-meditoija", amerikkalainen tatuoitu jäbä, joka oli viettänyt pitkiä aikoja parhaiden itämaisten buddhalaismunkkien opeissa ja palannut sitten kertomaan länkkäreille näistä ihmetyksistä kuin Marco Polo konsanaan. Taisin tehdä virheen. Tyyppi on kuitenkin huippuyliopistot kolunnut neurotieteilijä ja osaa popularisoida aivotutkimusta ja sen merkitystä itämaisten oppien ymmärtämisen näkökulmasta hyvin. Kuka tahansa joka osaa perustella meditoinnin hyödyllisyyttä näin hyvin ansaitsee kunnioitukseni. Mukana myös gurukriittisyyttä sekä kulttinäkökulmaa ja psykedeelien tuomista mukaan tähän keskusteluun.

Laatu · 05.07.2021 13:52

Kalossimies wrote:

6. Rachel Cusk – Ääriviivat: niinkin kehutuksi kirjailijaksi tää näyttäytyi todella puisevana ja kuivakkana, keskiluokkaisena näpertelynä. Lentomatkakirjallisuutta pikkuporvarillisista elämänkohtaloista. Tuskin luen trilogian kahta seuraavaa osaa.

Muhun tää iski kovaa, päämäärättömän haahuiluproosan ihan kärkikastia. Jäi mieleen viisaita havaintoja esim. ikääntymisestä ja vanhemmuudesta ja tuosta pikkuporvallisuudestakin.

Tajusin Cuskia paljon paremmin luettuani tän New Yorkerin erinomaisen artikkelin https://www.newyorker.com/culture/the-n … achel-cusk jossa hän avaa sitä miten hahmon luonne ei enää kiinnosta. Erityisesti päähenkilöiden osalta tuon huomaa hyvin. Ääriviivoissa tyyppi on tuulessa huojuva lakana, jolle on tapahtunut ja tapahtuu epämääräisesti asioita. Tuo artikkelissa selitetty hahmottomuus tuo Cuskin henkilöt lähemmäs todellisuutta, siten miten eihän sitä kukaan aktiivisesti kuvittele olevansa jotain, tai on vähintään eri tilanteissa hyvin erilainen ja suurimman osan ajasta sitä vaan passiivisesti ottaa vastaan ulkopuolelta tulevia juttuja.

Second Place

Tää tänä vuonna ilmestynyt kirja jatkaa tota yllä mainittua lakanapolitiikkaa, mutta tässä sivuhenkilöillä on Ääriviivoihin verrattuna hieman enemmän luonnetta ja päämäärää, ja enemmän juontakin on. Tää oli kyllä kerta kaikkiaan loistava kirja, ja oon viimeistään nyt Cusk-fani.

Laatu · 10.07.2021 13:22

Reni Eddo-Lodge: Why I'm No Longer Talking to White People About Race

Kuten kirjailija kirjoittaa jälkisanoissa, titteli on hyvä keino trollata valkoiselta lukijalta aamulatte väärään kurkkuun. Pointti on se, että vastuuta rasisminvastaisesta työstä pitää siirtää entistä enemmän valkoisille. Valkoisten pitäisi antaa aikaansa ja rahaansa esim rasisminvastaisille järjestöille. Sillä ei ole juuri mitään arvoa, että tykkää ja jakaa antirasistia juttuja somessa. Kirja oli ihan mainio esitys näistä asioista. Yksi kiinnostava juttu oli kritiikki valkoista feminismiä kohtaan. En tiiä sitten pitäisikö kaikkia yhteiskunnallisia ongelmia ympätä femismin sateenvarjon alle, kuten kirjoittaja haluaa. Yksi mikä resonoi omaan elämään oli miettiä ysärin ja 2000-luvun taitteen brittisarjoja, jossa ei-valkoisia hahmoja ei ollut mailla eikä halmeilla. Britit on olleet amerikkalaisia paljon määrätietoisempia siinä miten rotukysymykset on lakaistu maton alle. Siellä ei paljoa huvita muistella sitä tosiseikkaa, että Liverpool oli maailman suurin orjakaupan keskus.

Laatu · 28.07.2021 21:04

Timothy Snyder - On Tyranny

Lyhyt ja ytimekäs pamfletti siitä miten jokaisen tarttisi pysyä valppaana jotta voidaan estää fasismin nousu. Valppaus tarkoittaa sitä, että huomaa pienet, asteittaiset muutokset pahempaan. Kiinalaiset onnistui Korean sodassa aivopesemään sotavankeja juuri tällä taktiikalla, pieniä palkintoja ja pieniä ylös kirjattuja lauseita siitä että ei se kommunismi nyt niin pahasta ole.

Robert B. Cialdini - Influence

Tässä on tosta samasta kiinalaisten menetelmästä ja muutenkin siitä, miten totaalisia pavlovin koiria ihmiset on. Kai tätä kirjaa voisi käyttää myös siihen, jos haluaisi myydä ihmisille jotain mitä ne ei tarvitse. Se onnistuu muun muassa luomalla keinotekoisesti asetelma, jossa ihminen luulee kilpailevansa jostain diilistä aikarajaa vastaan. Kirja auttaa myös tunnistamaan markkinamiesten metkut vähän paremmin.

George Orwell - Animal Farm

En ollut lukenut Orwellilta mitään joten tästä Neuvostoliiton nousua kuvaavasta parodiasta oli hyvä aloittaa. Kepeästi etenevä kirpaiseva satu, jota voisi luetuttaa koulussa vähän nuoremmillekin lukijoille.

Matti Virtanen - Ilmastopaniikki

En lähtisi suosittelemaan tätä kellekään hörhölle, jolta voisi pelätä reaktiota tyyliin nonnih ilmastonmuutos cancelled. Ei tämä kirja yritä sitä sanoa, vaan sitä että on kohtuullisen merkittävä joukko vakavasti otettavia ilmastotieteilijöitä ja fyysikkoja vakavasti otettavissa yliopistoissa, jotka ovat sitä mieltä että kyllähän se ilmasto lämpeää ihmisen vaikutuksesta mutta ei voida oikein varmuudella sanoa että kuinka paljon ja kuinka paljon vahinkoa siitä ylipäätään aiheutuu. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hörhökirja, vaan teos tarjoaa arvokkaita näkökulmia siihen, missä ilmastotieteessä ovat ne epävarmat alueet. Kuten vaikka se, että yksittäisiä sääilmiöitä on hyvin vaikea laittaa ilmastonmuutoksen syyksi ja että äärisään monet ilmiöt eivät suinkaan ole lisääntyneet viime vuosikymmeninä toisin kuin yleisesti luullaan.

Anu Silfverberg - Sinut on nähty

Loistavaa kirjoittamista siitä millaista oli kasvaa teinityttönä silloin kun ei ollu juuri muuta kuin Labyrintti-elokuva ja Dingo ja millaista oli sen sukupolven edustajana kasvaa feministiksi ja nähdä metoo-ilmiö ja seurata nyt oman tyttären kasvamista, jolle tarjolla on tuhat kertaa parempaa kuvastoa.

muumipoimuri · 28.07.2021 21:12

Laatu wrote:

Matti Virtanen - Ilmastopaniikki
En lähtisi suosittelemaan tätä kellekään hörhölle, jolta voisi pelätä reaktiota tyyliin nonnih ilmastonmuutos cancelled. Ei tämä kirja yritä sitä sanoa, vaan sitä että on kohtuullisen merkittävä joukko vakavasti otettavia ilmastotieteilijöitä ja fyysikkoja vakavasti otettavissa yliopistoissa, jotka ovat sitä mieltä että kyllähän se ilmasto lämpeää ihmisen vaikutuksesta mutta ei voida oikein varmuudella sanoa että kuinka paljon ja kuinka paljon vahinkoa siitä ylipäätään aiheutuu. Kyseessä ei todellakaan ole mikään hörhökirja, vaan teos tarjoaa arvokkaita näkökulmia siihen, missä ilmastotieteessä ovat ne tieteen kannalta epävarmat alueet. Kuten vaikka se, että yksittäisiä sääilmiöitä on hyvin vaikea laittaa ilmastonmuutoksen syyksi ja että äärisään monet ilmiöt eivät suinkaan ole lisääntyneet viime vuosikymmeninä toisin kuin yleisesti luullaan.

Vois ehkä ihan mielenkiinnosta vilkasta.

Laatu · 29.07.2021 01:12

Tosta Silfverbergistä piti vielä sanoa, että on yksi parhaita esseistejä mitä tästä maasta löytyy ja lisäksi kova leffafani. Tossa kirjassakin oli paljon elokuviin liittyvää pohdintaa muun muassa naishahmojen yksiulotteisuudesta, joten ekstrakiinnostavaa luettavaa leffanörtille.

Michael Cohen - Disloyal

Tuli pidettyä riittävän pitkä Trumppipaasto, ja nyt vihdoin tämän kimppuun. Minusta hyvä kirja jos aihepiiri kiinnostaa, olihan hän kuitenkin organisaation oikea käsi reippaasti yli 10 vuotta aina kampanjan loppumetreille saakka. Ei toki voida laskea luotettavaksi kertojaksi, mutta pääviesti tuntuu uskottavalta: kaikki oli paljon ilkeämpää, julmempaa ja yksinkertaisesti hölmömpää kulisesseissa kuin mitä julkisuudessa näkyi.

ydis · 31.07.2021 19:42

jookcha wrote:

11. Pontus Purokuru & Veikka Lahtinen : Mikä liberalismia vaivaa? (2020)

Lukaisin tämän yhdeltä istumalta äsken. Tosiaan hieman sekavasti jäsennelty, mutta olihan toi viihdyttävää settiä ja melkein joka sivulla ajattelin että "just näin just näin". Mukavia flashbackeja tuli myös opiskeluaikojen poliittinen filosofia -kurssille joka oli itselleni aikoinaan tajunnanräjäyttävä (ja josta sain ainoan 5-arvosanan koko opiskeluaikoina) ja jota ennen äänestin vihreitä enkä tajunnut muutenkaan mistään mitään. Yliopisto toimi siis erinomaisesti kommunisti hautomona joka on toisaalta harmittanut jälkikäteen koska elämä oli paljon helpompaa ennen frankfurtin koulukuntaan tutustumista.

Street Spirit Sr.

#1 06.01.2021 17:09

Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#2 06.01.2021 18:24

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#3 09.01.2021 20:03

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#4 10.01.2021 07:32

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#5 10.01.2021 19:34

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#6 11.01.2021 09:30

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#7 11.01.2021 10:42

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#8 24.01.2021 13:23

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#9 31.01.2021 22:18

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#10 01.02.2021 11:11

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#11 02.02.2021 12:59

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#12 02.02.2021 22:56

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#13 15.02.2021 15:41

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#14 15.02.2021 20:01

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#15 23.02.2021 23:09

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#16 24.02.2021 13:12

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#17 24.02.2021 14:57

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#18 24.02.2021 18:46

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#19 29.04.2021 12:54

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#20 12.05.2021 13:37

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#21 26.05.2021 17:47

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#22 09.06.2021 02:53

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#23 09.06.2021 09:13

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#24 05.07.2021 01:26

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#25 05.07.2021 13:52

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#26 10.07.2021 13:22

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#27 28.07.2021 21:04

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#28 28.07.2021 21:12

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#29 29.07.2021 01:12

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

#30 31.07.2021 19:42

Re: Luetut kirjat 2021 - kommenttitopik

Board footer