You are not logged in.
voisin pitää Out Of Timen äänettäjäämistä pienenä yllätyksenä, koska sillä sentään on Losing My Religion
No joo, onhan se varmana monelle ollut ensimmäinen REM-levy ja sillai, mutta toisaalta ihmettelisin kyllä, jos joku puoletkaan kaikista levyistä kuulleena väittäisi sitä parhaaksi.
Ja onhan tuo Losing My Religion niin harmittavan pilalle soitettu biisi, että ei kai sitä kukaan viitsi levyltä enää hirveästi kuunnella.
Menetetty peli
Offline
Ei oo Out of Time hirvittävän hääppöinen, mutta on sillä edelleen Half a World Away, Texarkana ja Country Feedback
Monster ehkä vähä tasaisempi, mutta toisaalta sillä ei ole yhtään tositositosi hyvää piisiä.
This must be what jail / I will scratch
Offline
[quote:1f05504a43="DirtyBlueGene"]Ei oo Out of Time hirvittävän hääppöinen, mutta on sillä edelleen Half a World Away, Texarkana ja Country Feedback
Monster ehkä vähä tasaisempi, mutta toisaalta sillä ei ole yhtään tositositosi hyvää piisiä.[/quote:1f05504a43]
Neljä viidestä sinkkulohkaisusta pelkästään ihan vitun kovia
Offline
Kenneth ja Tongue ihan kivoja
This must be what jail / I will scratch
Offline
Oli muuten paljon parempi tuo REMin debyytti kuin muistinkaan! Jos nyt äänestäisin niin rankkaisin sen varmaan ykköseksi. Eihän siinä ollut oikeastaan yhtään vähääkään heikompaa biisiä ja niistä bonuksista There She Goes tuotti aluksi päänvaivaa kun en meinannut millään saada päähäni minkä bändin koverista oli kyse. Tuli jo Beatles ja Here Comes The Sunkin mieleen.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Oli muuten paljon parempi tuo REMin debyytti kuin muistinkaan! Jos nyt äänestäisin niin rankkaisin sen varmaan ykköseksi. Eihän siinä ollut oikeastaan yhtään vähääkään heikompaa biisiä ja niistä bonuksista There She Goes tuotti aluksi päänvaivaa kun en meinannut millään saada päähäni minkä bändin koverista oli kyse. Tuli jo Beatles ja Here Comes The Sunkin mieleen.
Yksi unohdetuimpia klassikoita.
Offline
[quote:1f8c5592ce="Alxity"]Oli muuten paljon parempi tuo REMin debyytti kuin muistinkaan! Jos nyt äänestäisin niin rankkaisin sen varmaan ykköseksi. Eihän siinä ollut oikeastaan yhtään vähääkään heikompaa biisiä ja niistä bonuksista There She Goes tuotti aluksi päänvaivaa kun en meinannut millään saada päähäni minkä bändin koverista oli kyse. Tuli jo Beatles ja Here Comes The Sunkin mieleen.[/quote:1f8c5592ce]
Yksi unohdetuimpia klassikoita.
Timanttinen levy joo. Itse olen viime aikoina kuunnellut ehkä eniten silti Reckoningia, avausbiisi on jotenkin niin hyvä, että helppo laittaa soittimeen.
Mulla on alkanut ärsyttää hieman näissä I.R.S. years vintageissa, kun nuo bonukset on suoraan tuossa perässä, levystä tulee liian pitkä ja kokonaisuus kärsii, ei sitä osaa keskenkään lopettaa. Tuplalevy ois niin paljon parempi, tai ihan vaikka joku erikseen myytävä kokoelma..
Menetetty peli
Offline
Vinyyleinä nämä.
Offline
Vinyyleinä nämä.
sama
Se on ihan järkyttävää. Se on kuvottavaa kusetusta. Se on helvetinmoista suhmurointia. Se on törkeää. Se on ihan karseaa katsoa.
Offline
Ei muuta kuin kiitoksia tuesta :?
Menetetty peli
Offline
joo kyllä parhaat remmit on 1. document 2. murmur, vinyyleinä nämä
mur mur
Offline
[quote:b32ae2dfc1="psykokarkki"]joo kyllä parhaat remmit on 1. document 2. murmur, vinyyleinä nämä
mur mur [/quote:b32ae2dfc1]
Kyllä I.R.S.-levyistä Murina on paras ja taitaapa Reckoningkin pestä Documentin nippa-nappa.
Vinyylihomostelulle
Menetetty peli
Offline
[quote:d5e2ef6e84="PrivateJoy"]Kyllä I.R.S.-levyistä Murina on paras ja taitaapa Reckoningkin pestä Documentin nippa-nappa.
Vinyylihomostelulle [/quote:d5e2ef6e84]
no ku aikanaan ostin mur mur
kun ei vielä ollu cd-soitinta mur mur
document oli eka six parsa mur mur
green oli eka cd mur mur
Offline
Offline
Offline
[quote:8ea8a3b180="psykokarkki"][quote:8ea8a3b180="PrivateJoy"]Kyllä I.R.S.-levyistä Murina on paras ja taitaapa Reckoningkin pestä Documentin nippa-nappa.
Vinyylihomostelulle [/quote:8ea8a3b180]
no ku aikanaan ostin mur mur
kun ei vielä ollu cd-soitinta mur mur
document oli eka six parsa mur mur
green oli eka cd mur mur
[/quote:8ea8a3b180]
Sama juttu, paitsi eka cd tais olla vasta Monster ja eka remmi Reckoning.
Offline
[quote:f36750c622="Ulvis"]Ennen kuin kaadamme sivuston kehuille ja ylistyksillä, puhukaamme hetki minusta. Toisin kuin joku U2, yhdysvaltain ylpeys ei ole ikinä soveltunut kaikille ihmisille. Tokihan kaikki tykkää "Losing My Religionista" ja "Man on the Moonista", mutta yhtyeen koko tuotannon ja ylivoimaisen erinomaisuuden tunnistamiseen tarvitaan...no, ylivoimaisen erinomaisia ihmisiä. Olen koko elämäni tiennyt olevani muita parempi ( pidin tämän salassa yläasteelle asti, koska olen myös halutessani nöyrä ). Koska olen ylivertaisen älykäs, näen välittömästi hiilipaperibändien läpi. Vain muutama yhtye on pystynyt todella haastamaan minut, muokannut positiivisesti ennestään mainiota musiikkimakuani. Osa teistä lienee eri mieltä, mutta paskanko väliä, minä en sellaisia mielipiteitä arvosta. Sietäisitte suksia vittuun, neandertaalit.
Mitähän sitä nyt sanoisi?
Ei yhtään huonoa levyä, helvetinmoinen kasa mestariteoksia, upeita tiedostavia älykköfaneja. "What's the Frequency, Kenneth?" on kaikkien aikojen paras kappale. Siis oikeasti, eikä silleen, jee löysin Merzbow-kohtaa-Pipettesin-paskaa.oiskohan-tää-maailman-paras-biisi.
Pannaanpa levyt järjestykseen:
1. Automatic for the People
2. Life's Rich Pageant
3. Murmur
4. Monster
5. New Adventures in Hi-fi
6. Document
7. Out of Time
8. Reckoning
9. Up
10. Around the Sun
11. Fables of Reconstruction
12. Reveal
13. Green
Nasta juttu [/quote:f36750c622]
Miksi Green on viimeisenä!? :?
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
[quote:9127c30284="ex-kolja"]
Miksi Green on viimeisenä!? :?[/quote:9127c30284]
Oliskohan se ollut huonoin?
Meinasin muuten tässä yksi päivä ostaa sen, mutta enpä sitten taida jaksaakaan jos se ei kovin kummoinen ole. Upinkin meinasin ostaa, vaikka sellainen levyhyllystä näyttääkin jo löytyvän...
Reveal ansaitsisi minusta muuten korkeammankin sijoituksen, mutta toisaalta nuo muutkin ovat kyllä hemmetin hyviä. Sanotaan vaikka niin, että REMillä jopa vähiten arvostettu levy on vähintäänkin ihan kohtuullinen.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Green kuuluu mun mielestä kyllä REMin parhaaseen kolmannekseen. Asiaan voi tietenkin vaikuttaa se, että näin ne tuolla kiertueella Provinssissa.
Offline
No nostalgia sen taitaa tehä, eipä sitä muukaan selitä.
Offline
Juha, olet miespuolinen Jippu. Onnea!
Offline
Ei se Green silti niin huono ole. Aika paha niitä ei-parhaita levyjä on järjestykseen laittaa.
Menetetty peli
Offline
Automatic For The Peoplen jo nimestä lähtevä nihilistis-väkivaltainen maailmankuva on mielestäni aika kohtuuton
is not the answer!!!
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Stipe raottaa piparipurkkiaan:
Michaelille
'The fact that we carried on doesn't make us great - just stubborn'
With a new REM album on the way - a good one, this time - Michael Stipe talks to Dorian Lynskey about living up to their own reputation and learning not to strangle people
Friday November 2, 2007
The Guardian
Losing his way, and his hair: REM's Michael Stipe. Photograph: Graeme Robertson/Guardian
Michael Stipe misses his hair. All bald men miss their hair, but his was especially useful.
You may have seen the episode of the BBC's Seven Ages of Rock that focused on US alternative rock. If so, you'll remember the clip of a young REM performing Radio Free Europe. In it, the 23-year-old frontman skulks behind a curtain of hair, clutching the microphone and slurring cryptic lyrics that, one suspects, are not entirely comprehensible even to the man who wrote them. What makes him so perversely compelling is that he seems to shun being looked at in a way that makes him all the more interesting to look at.
"The hair helped a lot to hide who I was," he says 24 years later. "So that went away," he adds with a short chuckle, "and things got a little more difficult."
But he is an infinitely more self-assured figure now. Has fame, on balance, been good for him?
"If I'm worth talking to in a room, then yes, it's been great for me. I'm not sure that I'm worth talking to in a room. The insecurities are there, as they are with anyone. But I would say, yeah, fame has been great for me in finding some confidence. There's a confidence that experience offers. It might not be wisdom, particularly. It might just be trial and error and, in my own way, I've found what works and what doesn't work."
Today, in the library of one of the few London hotels that actually has a library, Stipe's insecurities swim a little closer to the surface than usual, thanks to jet lag. He flew in yesterday, slept badly and gives the impression of someone moving underwater. But I'm not sure that the jet lag alone explains his peculiar stillness. When he looks away and freezes, lost in thought, he is as im But carry on they did. While their contemporaries stalled, REM became stars and, in the process, prime examples of how to sell out arenas without selling out your principles. Their biggest successes happened almost despite themselves. They wrote Losing My Religion, a song featuring a mandolin and no chorus, declined to tour the accompanying Out of Time album, and it became their defining hit. They extended their touring holiday for the sombre Automatic for the People - Stipe wouldn't even do interviews - and they grew bigger still. In subsequent years, they have had a bumpier ride (1996's New Adventures in Hi-Fi was one of the decade's most underrated albums) but they have maintained their integrity.
"Peter and Mike are encyclopaedic in their knowledge of music history: this is what breaks up bands and this is what makes bands start sucking. Here's how we can avoid these obvious pitfalls. Preserve your sanity and enable yourself to do it for a while and not suck or sell out." He sighs as another wave of jet lag hits him. "Even with that hindsight, it's easy to fuck up the most obvious aspects of what you do, which in our case is communicate or not communicate."
During the 90s, Stipe matured from a prickly outsider into a kind of alt-rock sage, offering advice and friendship to the likes of Kurt Cobain, Courtney Love and Thom Yorke, who credits Stipe with saving his sanity when Radiohead went supernova. When did he transform from the man trying to work things out to the man that other musicians came to for answers?
"That's just so stupid to talk about," he says evenly. "I'm sorry, there's no way for me to talk about my personal relationships with people who are also famous without sounding like I'm: 1), dropping names, and 2), trying to elevate my influence and power. It's just gross. It's just that what we do is a very specific thing, and I've done it longer than most of those people. So you figure out: how do you come off tour and not want to strangle or murder everyone in your real life who hasn't been on tour? How do you finish a record and not fall into an incredible, black depression? Come off a year-long tour and you're sitting at the table with your friends and family and they're completely uninteresting. And you have to figure out that they're not uninteresting, but they're not in this fight-or-flight mode that touring puts you in. That's a really basic, simple thing. It's like a builder asking someone older, 'How do I get this shit off my hands? It's not coming off with soap.'"
Another thing one imagines Stipe discusses with the famous friends he doesn't like to mention is the thorny issue of how to be a politically engaged rock star without getting on everyone's nerves.
In the 80s, Stipe waved the flag for pretty much every liberal cause going, including Aids awareness, gun control, the environment and the doomed presidential campaign of Michael Dukakis, and his influence was noted. In one of those remarks that must have seemed like a brilliant idea at the time, Al Gore claimed during the 92 campaign that "George Bush is out of time. Bill Clinton and Al Gore will be automatic for the people."
"It's a very rocky and dangerous path," says Stipe, "because you're easily shot down if you come out too strong, or if you're too scattershot, or if you don't know what you're talking about. I think I've gone too far in the past. In the 1980s, I was made to be something that I wasn't and I became dangerously close to being the poster boy of a generation for various social and political ideologies, and I pulled away from that. You figure out the best possible way to present yourself because there is the idea that a pop star has no right to voice their opinion. I just always blandly announce that I was a person before I was a pop star and I'm due my opinion as much as anyone."
During the last election, REM joined the pro-Kerry Vote for Change tour of swing states, playing freshly minted protest songs Final Straw and I Wanted to Be Wrong. Many musicians these days take relish in decrying the Bush administration, but the subject dismays Stipe so much that he buries his head in his hands. "I'm like a cynical optimist and the angriest pacifist in the world," says the head. "I feel like we will rise above this but sometimes it seems very bleak. I love my country so much and I love what it represents. But I don't love where it is right now."
Can he at least savour the schadenfreude of Bush's rapidly evaporating authority? He gives a wan grin. "It's a day late and a dollar short if you ask me - or several billion dollars short."
Unlike the president, REM do not seem to be on the way out. They debuted songs for their 14th album at five Dublin shows over the summer and recorded them "in less time than we'd recorded a record in 20 years," which bodes well. It would be good to hear REM regain their form - not to relive the past, but to matter again.
Does Stipe ever toy with doing a Bill Berry and jacking it all in? He replies before I've even finished the question. "I would go crazy. I love being in the mix and flow of popular culture, and I really enjoy being a public figure. But all that is ancillary to creating something that challenges me. Without getting super weird or religious about it, it just feels like what I'm supposed to do. I'm where I'm supposed to be."
Ei mitään muttia, kaikki boikottiin saatana!!
Security Fee:n hinnalla sisään!
Offline
Mulle Green oli eka, ja siksi pidän siitä yhä kovasti, sanoi rovasti.
Sitten tulee Reckoning, ihan vaan näistä syistä: So. Central Rain, (Don't go back to) Rockville, 7 Chinese Brothers, Harborcoat, Pretty Persuasion ja Camera, ihan noin lonkalta. Fables/Reconstruction liippaa läheltä, ne olivat pitkään samalla kasetilla... Oi niitä aikoja. Oi sitä helisevää Rickenbackeria.
Yhtenäisin ja hienoin noin niinkuin objektiivisesti pinnistäen on Murmur, ja Automatic hyvänä kakkosena. Out of Time'lta kun se sais sen KRS-1 hölynpölyn veks, niin avot.
Mustana lampaana Monster, joka on päivästä riippuen myös kärkikolmikossa ärhäkän henkensä takia.
REM:illä on yksi mielenkiintoinen piirre, tai tälläista olin joskus huomaavinani. A-puolet ovat ulospäinsuuntautuneen ekstroverttejä, kun taas B-puolella mennään sitten napanöyhtän sydämeen. Varsinkin levyn kolme vikaa bisiiä ovat lähes aina ihan helvetin hyvät.
Onhan tää jotenkin yleismaailmallinen sääntö, mutta REM:in kohdalla toimii jotenkin vielä potenssiin 10.
"We don't like their sound, and guitar music is on the way out." -Decca Recording Company rejecting the Beatles, 1962
Offline
tajusin tässä yksi päivä että mulla ei ole fables of the reconstructionia. vinyylinä ois kiva kun kaikki muutkin varhaiset on, mut enpä kuule tiijä. eihän näitä hirveesti oo tullu kuunneltua.
Offline