You are not logged in.
Joo ei oo viime aikoina ollut oikein lukufiiliksiä vaan olen keskittynyt enempi tuohon audiovisuaaliseen osastoon. Siitä johtuen Counter-Clock World tuli luettua aika lailla pät-kit-täin n. kuukauden aikana, enkä nyt oikein osaa sanoa siitä mitään kummempaa. Aiemmilla lukukerroilla olen diggaillut kohtalaisen paljon, nyt en niinkään, mutta syytän itseäni.
Tässä vaiheessa (~1965) alkoi Dickin maanisin kirjoitusvaihe hidastua, mikä ei kyllä erityisesti ainakaan tässä CCW:ssä vielä näy. Kirjan perusidis, eli ajan kääntyminen on ihan mielenkiintoinen ja jännästi toteutettu jekku, mutta toisaalta tuntuu vähän siltä, ettei ollut ihan loppuun asti ajateltu. Tässä jää monesti vähän sillain ymmälleen, että mitä se nyt oikeastaan tarkoittaa ja miten sen onkaan tarkoitus toimia. Sinänsä toissijaista toki, koska se varsinainen teema on pelastus/anteeksianto/kyky välittämiseen/ihmisyys.
Jooh, pätevää keskitasoa. Ei mulla muuta.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Jatketaas taas, vuorossa The Ganymede Takeover, jonka Dick kirjoitti yhdessä Ray Nelsonin kanssa. TGT syntyi siinä 60-luvun puolivälissä, aikana jolloin Dick vietti Annesta erottuaan villinpuoleista poikamieselämää. Dickin biletys- ja trippailukaveri Nelson oli lähinnä fandom-tyyppi, vaikka oli kai aika monenmoista ehtinyt puuhailla (mm. salakuljettanut Henry Milleriä britteihin Moorcockin kanssa) ennen esikoisromaaniaan Ganymede Takeoveria. Eikä toki pidä unohtaa, että Carpenterin They Live perustuu Nelsonin novelliin "Eight O'Clock in the Morning".
En tiedä (enkä jaksa nyt ottaa selvää) missä määrin TGT on Nelsonin käsialaa, mutta juoni oli ainakin pääpiirteissään Dickin ideoima. Kovin onnistunut romaani ei ole kyseessä. Alkuun koko juttu tuntuu niin pöhköltä, että se vaikuttaa ylilyödyltä parodialta halvemmanpuoleisesta scifistä. Keskivaiheilla se jumittaa Dickille tyypillisen melankoliseen tuomittu rakkaus/mielisairaus-kuvioon, joka on aika tylsä. Mutta sitten taas loppuosa tempaisee mukaansa; tiukkaa juonittelua, psykedeelistä tykitystä ja aitoa maailmanlopun tunnelmaa. Että niin, ota siitä sitten selvää. Osittain ehkä tulee sellainen fiilis, että kaverukset on tässä vähän hassutelleet ja leikitelleet happokuvaston kanssa, eikä siinä mitään, paketti pysyy kuitenkin kasassa paremmin kuin esim. Lies, Incin happotrippiosuus, mutta ei toisaalta kyllä yllä yhtä houreiselle tasolle.
No mutta kuitenkin, kyllähän tämän ihan mielikseen lukee, vaikka välillä tahmaakin.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
"Se" on nyt sitten ilmestynyt
(pistin toki tilaten samantein)
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Dickillä oli koko 60-luvun ajan melko ankara tahti kirjoitushommissa, useampi romaani syntyi yhden vuoden aikana. Se näkyy aika usein sellaisena tietynlaisena hosumisena, tai ei ehkä hosumisena, mutta eräänlaisena harkitsemattomuutena, joka johtaa hajanaisuuteen ja runsaudenpulaan. Monien Dickin romaanien kohdalla tulee sellainen olo, että eipä tainnut tämäkään olla ihan loppuun asti harkittu (joskin Dick kyllä suunnitteli ja luonnollisesti kirjojaan aika perusteellisesti ennen kuin ryhtyi itse kirjoitusurakkaan).
Do Androids Dream of Electric Sheep? on kumminkin toista maata. Se on tiukka ja tiivis paketti, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Ideat on puristettu säkenöivän kirkkaaksi pikku timantiksi, joka on ehdottomasti Dickin parhaimpia romaaneja.
Nyt tällä kertaa sitä lukiessani kiinnitin aiempaa enemmän huomiota yhtäläisyyksiin Blade Runnerin kanssa. Olen aina ajatellut, ettei BR:llä loppujen lopuksi ollut kovinkaan paljoa tekemistä romaanin kanssa, mutta eihän se suinkaan niin ole ja nyt jopa yllätyin siitä, miten uskollinen sovitus romaanista BR:n kässäri onkaan. Toki niissä on huomattavia eroja ja elokuvassa eri painotukset, mutta pohjimmiltaan tarina on sama. Ja ainakin yksi olennainen kohtaus on siirretty Blade Runneriin lähes sanatarkasti. Nyt tekisi mieli kattoa leffa heti tähän perään, mutta enpä taida jaksaa. Jos huomenna.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Do Androids Dream of Electric Sheep? on lukematta, pitää ottaa "listalle".
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
mitä toi nimi muuten tarkoittaa? oon aina kuvitellu että sheep viittaa lampaiden laskemiseen, mut eihän niistä silloin unta nähdä joten
Offline
Hyvä kysymys. Muistaakseni usein myös Aku Ankoissa nukkuvan "puhekuplassa" kirmaavat lampaat.
Lapsena tykkäsin seurata kun kanat paistuivat isossa karusellissa kaupan lihatiskillä.
Offline
http://www.bookplus.fi/media-dynamic/im … k-dick.jpg
"Se" on nyt sitten ilmestynyt
(pistin toki tilaten samantein)
mäkin pistin tilauksen sisään äskeen
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
mitä toi nimi muuten tarkoittaa? oon aina kuvitellu että sheep viittaa lampaiden laskemiseen, mut eihän niistä silloin unta nähdä joten
Nimen merkitys käy selväksi kun lukee kirjan
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Eilen tuli vielä lukaistua lastenkirja Nick and the Glimmung, jonka voisi sanoa olevan sieltä erikoisemmasta päästä Dickin tuotantoa. Tosin pitää muistaa, että Dick oli suurimman osan urastaan kirjallisuuden sekatyömies, jolla oli aina monta rautaa tulessa ja kova yritys päästä rahakkaisiin keikkoihin kiinni. Siinä mielessä lastenkirja sopii muun tuotannon sekaan ihan hyvin. Yrittihän Dick breikata myös tv-kirjoittamisen glamoröösiin maailmaan (kiinnostuneille tiedoksi, että The Shifting Realities of PKD -kokoelmasta löytyy luonnostelma Mission: Impossible -kässäristä sekä ns. "treatment" Dickin kehittelemästä We Are Watching You, Inc. -sarjasta).
Joka tapauksessa, vaikka voitaneen melko suurella varmuudella todeta, ettei maailma menettänyt Dickissä suurta lastenkirjailijaa, niin onpa Nick and the Glimmung kuitenkin ihan kelpo kirjanen. Nopealukuinen, jännittävä ja ajoittain erittäin hauska (näin terävää sanailua ja tilannekomiikkaa olisi suonut Dickin harrastaneen enempikin).
Nick-poika perheineen lähtee maapallolta kaukaiselle Plowmanin planeetalle, koska maassa on lemmikkien pitäminen laitonta eivätkä nämä jästipäät aio luopua rakkaasta Horace-kissastaan. Plowmanilla Nick ja Horace joutuvat samantien keskelle sotaa, jota käyvät planeetan alkuperäisasukkaat (wubit, werjit, spiddlet, nunkit jne.) ja siirtokuntalaiset keskenään ja (epä)jumala Glimmungia vastaan tai puolesta.
Toisin sanoen, Nick and the Glimmung on eräänlainen gnostilainen lastenkirja, jonka Dick tavallaan kirjoitti seuraavana vuonna uudestaan The Galactic Pot-Healerin muodossa. Far out, määän.
Mutta jos lukee Nick and the Glimmungin ihan vaan lastenkirjana unohtaen sen olevan Dickin teos, niin aika hyvinhän se vaikuttaisi toimivan. Itse olisin varmasti digannut paljonkin joskus ala-asteiässä. Vaan eipä tämä aikanaan mennyt kaupaksi ja Glimmung julkaistiinkin ensimmäisen kerran vasta 1988 (silloin Paul Demeyerin kuvitusten kera, jonka tyyli on varsin tutunoloista aikansa lasten- ja nuortenkirjoista).
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
bernardblack wrote:http://www.bookplus.fi/media-dynamic/im … k-dick.jpg
"Se" on nyt sitten ilmestynyt
(pistin toki tilaten samantein)
mäkin pistin tilauksen sisään äskeen
Saas nähdä vaan, että tuleeko tätä loppujen lopuksi ikinä luettua
Toi aiempi, huomattavasti lyhyempi Exegesis-valikoima meni ainakin mun kohdalla vähintään 50-prosenttisesti täysin yli hilseen ja aika paljon tuli skippailtua. Nyt on melkein 1000 sivua samaa kamaa sulateltavana
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
barton_funk wrote:bernardblack wrote:http://www.bookplus.fi/media-dynamic/im … k-dick.jpg
"Se" on nyt sitten ilmestynyt
(pistin toki tilaten samantein)
mäkin pistin tilauksen sisään äskeen
Saas nähdä vaan, että tuleeko tätä loppujen lopuksi ikinä luettua
Toi aiempi, huomattavasti lyhyempi Exegesis-valikoima meni ainakin mun kohdalla vähintään 50-prosenttisesti täysin yli hilseen ja aika paljon tuli skippailtua. Nyt on melkein 1000 sivua samaa kamaa sulateltavana
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
bernardblack wrote:barton_funk wrote:bernardblack wrote:http://www.bookplus.fi/media-dynamic/im … k-dick.jpg
"Se" on nyt sitten ilmestynyt
(pistin toki tilaten samantein)
mäkin pistin tilauksen sisään äskeen
Saas nähdä vaan, että tuleeko tätä loppujen lopuksi ikinä luettua
Toi aiempi, huomattavasti lyhyempi Exegesis-valikoima meni ainakin mun kohdalla vähintään 50-prosenttisesti täysin yli hilseen ja aika paljon tuli skippailtua. Nyt on melkein 1000 sivua samaa kamaa sulateltavana
Ton markkinointikampanja on kyl ollu hämmentävän suureellinen, kun ottaa huomioon että se on loppujen lopuksi oikeestaan ihan puhtaan akateeminen julkaisu. Jossain oli maininta, että ois 100 000 kappaleen painoskin, mikä tuntuu jokseenkin käsittämättömältä.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Lethemin oma tuotanto on vähän.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
Lethemin oma tuotanto on vähän.
OT, mut smaa. Fortress of Solitude oli ihan helkkarin hyvä, mut muut lukemani ollu vähän niin ja näin. Niitä ekoja scifejä en oo lukenutkaan.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
"Se" tuli ja on kyllä komea jötikkä
Himottais kyllä heti syöksyä sisään, mut pitää lähtee duuniin ja silleen. Sen verran tossa selailin, että vaikuttaa kyllä olevan tosi huolellisesti ja hienosti toimitettu. Runsaasti on alaviitteitä helpottamassa ymmärtämistä ja sanastokin löytyy.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
14. päivä postitettu "se". Tulis jo.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
14. päivä postitettu "se". Tulis jo.
Tuli.
Halusin syväluotaa sitä yhteiskunta-akselien välistä juopaa, joka jo silloin varjosti minua ja minä sitä.
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Ubik on varmasti yksi niitä keskeisimpiä kirjoja Dickin tuotannossa ja hienohan se on, mutta jostain syystä ei mikään meikäläisen henkilökohtainen suursuosikki. Minusta se on jopa hieman tylsähkö. Ensimmäinen kolmannes on kovin tavanomaista jännärimeininkiä (tosin aika kieronhauskaa), eikä meno loppupuolellakaan yllä esim. Palmer Eldritchin painajaismaiselle tasolle.
Mutta joo, enpä oikeastaan tiedä, että miksei Ubik ole koskaan sillä lailla iskenyt tajuntaan. Osaksi ehkä ihan siitäkin syystä, että luin Ubikin ensimmäistä kertaa aika myöhäisessä vaiheessa ja ehkä siinä sitten tuli vähän sellainen olo, että Dick oli nämä jutut kirjoittanut toisaalla paremmin, tai jotain.
Tälläkään lukukerralla ei löytynyt oikeastaan mitään uutta. Ei lamppu syttynyt niin sanotusti. Joo et silleen.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
Galactic Pot-Healer on yksi meikäläisen ehdottomia suosikkidicksuja. Täydellisen ainutlaatuinen & omalaatuinen opus, vaikkei ehkä sillain objektiivisesti tsiigailtuna Dickin parhaita olisikaan.
Ylikansoitetun maapallon väestö kärvistelee ankean totalitaristisen maailmanhallinnon, massatyöttömyyden ja tarkoituksettomuuden ikeessä, pelaten ajankulukseen tyhjänpäiväisiä semanttisia pelejä. Jumalolento Glimmung kutsuu (tai oikeammin huijaa) ruukunkorjaaja Joe Fernwrightin wc-pöntön välityksellä Plowmanin planeetalle avustamaan meren pohjalle uponneen muinaisten sumuolentojen Heldscalla-temppelin nostossa ja restauroinnissa. Vaikka Joelle paljastuukin, että Glimmung on puolijumalaksi aika tunari ja kaiken lisäksi joutuu keskelle ikiaikaista jumalkamppailua, niin Plowmanilla Joe myös löytää rakkautta, yhteisöllisyyden tunnetta, uskon ja tarkoituksen elämälleen.
Pot-Healer on pohjimmiltaan kertomus gnostilaisesta dualismista ja uskosta, mutta on se myös mahdottoman hauska, hölmö ja koskettavakin stoori. Päätöntä menoa, mutta Dickillä oli ylipäätään mestarillinen kyky normalisoida päättömyys, arkipäiväistää (hyvällä tavalla) erikoisuus. Pot-Healerin lukeminen on jatkuvaa ihastumista, äimistymistä ja pään puistelua hymy suupielessä. Sellainen voihyvänenaika-fiilis kaiken aikaa.
Jepa. Väliaikatiedotteenomaisesti voitaneen todeta, että voiton puolellahan tässä jo ollaan. 10 romaania vielä jäljellä, 60-lukua parin romaanin verran ja vois sanoa, että sit PAUKKUU.
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline
tunteet elikkäs fiilikset, ne on aitoja, niistä kannattaa pitää kiinni
Offline