You are not logged in.
nimim. UngratefulLiving420 youtubessa wrote:
I see each and every one of Jerry's solos as its own piece of spontaneous art being painted on an invisible canvas. Every masterpiece is medicinal for the mind, and can be useful in protecting it from being infiltrated by the cancerous plague of negativity that seems to have now reached epidemic proportions. You don't simply listen to the dead - you become engulfed in it, invoking a pure organic bliss that renders you unable to have even the slightest semblance of an evil or malicious thought.
smaa.
Offline
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
juuh eli ajattelin vihdoinkin kuunnella dick's picksit ilmestymisjärjestyksessä läpi. vol. 3 (22.5.1977) soi just. huikee veto estimated prophetista tässä hienoa musaa
Last edited by jookcha (15.03.2014 19:09)
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
juuh eli ajattelin vihdoinkin kuunnella dick's picksit ilmestymisjärjestyksessä läpi. vol. 3 (22.5.1977) soi just. huikee veto estimated prophetista tässä hienoa musaa
ite oon kuunnellu noi kaikki soittojärjestyksessä läpi. 80-luvun puoliväliin mennessä, kun hyvät huumeet olivat vaihtuneet huonoihin, taso notkahti kyl aika pahasti. ja oikeastaan 1977 oli viimeinen "maailman paras bändi"-vuosi.
Offline
Vihdoinkin taisin kokea jonkinlaisen valaistumisen. Kuuntelin Spotifysta jotain Live Europa '72 vol. 1:stä (joka eroaa Europe '72:sta, mutta en oikein tiedä mikä ihmeen versio tuokin nyt sitten oli) ja siinähän on kovaa menoa! Täytyy ottaa tuon vuoden muitakin livejä kuunteluun. Live/Dead on myös hyllystä jonkin aikaa löytynyt ja olen pitänyt sitä ihan hyvänä levynä, mutta en oikein tykkää biisijärjestyksestä. Dark Star on vähän liian iso mötkö heti alkuun (vähän samaan tapaan kuin Youngin Psykedeliapillerin Driftin Back). Toimisi paremmin levyn viimeisenä biiisinä. En jotenkin tahdo päästä fiilikseen ja sitten mötkön jälkeen ne lyhemmät biisit menevät jotenkin kummasti ohi.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Kuuntelin tässä muuten tällaisen liven:
Aika hyvää menoa. Olen erityisesti tykästynyt Black Throated Windiin. Mahtava biisi. Ydikselle tuolta löytyy muuten melkein 20 min versio Playing With The Bandista.
EDIT: taitaa muuten olla sama versio kuin tuossa Youtube-linkissä!
Last edited by Alxity (11.04.2014 14:26)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
^bändin paras keikka.
Offline
Onko ydiksellä tai muilla käsitystä siitä, mikä/mitkä on bändin paras alkuaikojen livelevy? Jostain olen noita alkupään esityksiä jopa proto-punkiksi kutsuttavan ja olisi mielenkiintoista kuunnella millaista menoa sieltä löytyy.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Jostain olen noita alkupään esityksiä jopa proto-punkiksi kutsuttavan
no nyt kyllä
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Alxity wrote:Jostain olen noita alkupään esityksiä jopa proto-punkiksi kutsuttavan
no nyt kyllä
Esim. Allmusicin Steppin' Outin arviossa kirjoitetaan näin: "By this time, much of the band's repertoire had shifted from the aggressive proto-punk psychedelia and extended instrumental jams of the mid- to late '60s into a much more melodic trend defined by shorter and otherwise self-contained compositions." Koko proto-punk-termin järkevyystä voitaisiin sitten tietysti keskustella, mutta enpä nyt taida jaksaa alkaa...
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Mitäs kummaa! Tämä niitten eka levyhän on selvästi paras studiolevy, mitä olen bändiltä kuullut! Tällaista lievästi psykedeelistä hippi-bluesia. Etenkin Morning Dew on aivan täydellinen biisi. Tykkään muuten aivan älyttömästi tämän ajan levyjen soundista (jos joku ei sitä vielä tiennyt).
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Onkos kellään kuulohavaintoja tästä:
Jotenkin tuo alkuaikojen meno kiinnostaa edelleen kovasti. Yllättäen tykkään erityisesti noista alkuaikojen blues-biiseistä, vaikka yleensä en niin (valkoisen miehen) bluesia jaksakaan. Pigpen kai noita vaikutteita erityisesti bändiin toi. Sääli, että meni kuolemaan niin nuorena.
Steppin' Out With The Grateful Dead: England '72 sisältää muuten mielettömän version Wharf Ratista. Suosittelen,
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Jatketaanpas yksinpuhelua. Ihan hyvä tuo Road Trips Vol. 2 No 2 on. Satuin saamaan Amazonista muuten levyn ekan painoksen, jossa on mukana bonus-cd. Dark Star, Other One ja Lovelight ovat jo mukana setissä, mutta kestävät kaikki hieman alle 10 minuuttia eli 70-luvun alun kestoista ollaan vielä suhteellisen kaukana. Spanish Jamista on mukana kova veto ja myös Morning Dew on paras kuulemani liveveto (ja myös lähinnä studioversiota, josta tykkään älyttömästi, taitaa muuten olla Deadin lähes ainoa biisi, joka on studioversiona parempi kuin livenä). Mielenkiintoinen dokumentti, mutta täytyy kuitenkin myöntää, että parhaus oli vasta tulossa. Tällä hetkellä tuntuu, että bändi oli ehkä parhaimmillaan vuodesta -70 vuoteen -72. Etenkin alkuvuonna -72 kun Pigpen oli vielä mukana ja toisaalta Donna ja Keith Godchaux olivat jo liittyneet bändiin. Tuolloin mukana oli vielä niitä Pigpenin blues-revittelyitä, mutta Keithin syntikat ja Donnan taustalaulut toivat biiseihin lisävaihtelua.
Dick's Picks 8:lla on muuten mahtava versio James Brownin It's a Man's Worldilta. Muutoinkin hyvä levy. Mukana on sopivasti r&b-revittelyä (edellämainittu, Dancing in the Streets) ja myös psykedeliaa/fuusiota (St. Stephen ja The Other One). Eka setti on akustinen. Jostain syystä noita akustisia settejä ei muuten kovin monelta liveltä tunnu löytyvän. Sisäinen historioitsijani pitää myös siitä, että kyseessä on yhden keikan setti eikä useammasta setistä koottu tallenne (yksi biisi tosin puuttu: Cold Rain And Snow, ei kuulemma ollut kovinkaan hyvä ja St. Stephenistä puuttu alku).
Jännä muuten, että itse asiassa tykkään esim. Other Onesta selvästi enemmän kuin Dark Starista. Oikeastaan vain Dick's Picks 4:n versio Dark Starista on ilhaduttanyt sydäntä suuresti, mutta siinä vissiin onkin joku Simon & Garfunkel-kohta.
Last edited by Alxity (23.05.2014 18:43)
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Morning Dew on paras kuulemani liveveto (ja myös lähinnä studioversiota, josta tykkään älyttömästi, taitaa muuten olla Deadin lähes ainoa biisi, joka on studioversiona parempi kuin livenä).
barton hall 77 kuulematta?
Offline
Alxity wrote:Morning Dew on paras kuulemani liveveto (ja myös lähinnä studioversiota, josta tykkään älyttömästi, taitaa muuten olla Deadin lähes ainoa biisi, joka on studioversiona parempi kuin livenä).
barton hall 77 kuulematta?
Oli, mutta nyt kun kuuntelin tuon niin oli kyllä uskomaton veto. Pitää vissiin kuunnella enemmänkin näitä 77-vuoden "funkkiajan" nauhoituksia sitten seuraavaksi. Blues For Allahinkin kuuntelin huvikseni. Eka biisi oli parhautta. Harmi ettei viimeinen pidempi biisi ainakaan ekalla kuuntelulla oikein iskenyt.
Dylan & Dead-livestäkin voisin muuten jotain kirjoittaa. Kyseessähän taitaa olla toinen kosketukseni bändin musiikkiin. Olen aina pitänyt kyseistä levyä aliarvostettuna. Dylanilta ei kovin montaa loistavaa virallista liveä ole julkaistu ja niistä Dylan & Dead on mielestäni vähintäänkin keskitasoa tai jopa hieman sen yläpuolella. Biisivalinnat ovat juuri hyviä eli mukana on harvemmin kuultuja pidempiä biisejä (Joey) ja lopuksi kuullaan yksi Dylanin suurimmista hiteistä eli Knockin' on Heaven's Door. Levyversio on tietysti lyömätön, mutta en ole koskaan kuullut Dylanin pääsevän livenä niin lähelle alkuperäistä tunnelmaa kuin tässä livessä. Yleensähän kyseinen biisi on livenä suoraan sanottuna kuulostanut paskalta. All Along the Watchtower, Slow Train, I Want You ja Queen Jane Approximately ovat hyviä (joskin osittain hieman alkuperäisistä versioista poikkeavia) vetoja. Levyn selvästi paras biisi on kuitenkin Gotta Serve Somebody, jota olen lähes suorastaan vihannut ennen kuin kuulin tämän tulkinnan. Grateful Dead tuo biisiin juuri sellaista funkia otetta, mitä se selvästi kaipasikin. En oikein käsitä miksi levy on niin laajalti vihattu. Dylanin ääni nyt ei ole missään parhaassa vireessä, mutta onko se ollut koskaan (no Nashville Skylinella ehkä)? Eihän tässä mitään 20 minuutin happojamitteluja vedetä, mutta harvoin Dylan on noin kovan taustabändin kanssa päässyt esiintymään. Potentiaalia olisi varmasti ollut parempaankin, mutta samalla tavalla kun en voi käsittää esim. Youngin Broken Arrown arvosteluja en pysty käsittämään sitäkään, että tälle ihan kollektiivisesti ollaan usein antamassa 1 tähti.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
tässäpä törkeä biisi.
Offline
Kuuntelin tässä äskettäin huvikseni Terrapin Stationin. Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli, että onko tämä joku vitsi. Dancing in the Streetsista kuullaan aivan hirveä versio ja muutenkin pallo tuntuu olevan aivan hukassa uskomattoman laimeilta vaikuttavien soundien kanssa. Jotain diskon ja reggaen sekä progressiivisen rokin kombinasiuunia tässä on kai haettu. En tykkää.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
^terrapinin avausraita lähti sit livenä esim näin:
spämmäsin jo avaussivullekin mut laitetaan vaikka joka sivulle
dancin in the streetskin lähti silloin tällöin 1977 livenä melko kiimaisesti. en nyt muista mitkä on niitä parhaita vetoja.
ja kyllähän terrapin station on loistava biisi, varsinkin ekat jotain 7 minuuttia.
Offline
Ehkä minussa on jotain vikaa, mutta ihan kauheasti en lämmennyt tuolle Estimated Prophetin liveversiollekaan. Ainakaan vielä.
Dancing In The Streetsistä on muuten minusta aika hyvä versio Dick's Pick 4:llä.
<@Tupou> jätkä haukkuu itse muita karkeiksi
<@DBGene> senkin karkki
Offline
Estimated Prophet = oikein hieno biisu. Sanoitus myös melkein suosikkejani Deadin tuotannosta.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Kuuntelin tässä äskettäin huvikseni Terrapin Stationin. Ensimmäinen mieleen tullut ajatus oli, että onko tämä joku vitsi. Dancing in the Streetsista kuullaan aivan hirveä versio ja muutenkin pallo tuntuu olevan aivan hukassa uskomattoman laimeilta vaikuttavien soundien kanssa. Jotain diskon ja reggaen sekä progressiivisen rokin kombinasiuunia tässä on kai haettu. En tykkää.
Sama. Bändi on itsekin haukkunut ko. levyn syyttäen tuottajaa. Muistaakseni Garcia jossain sanoi, että tuon jälkeen meni kiinnostus tehdä studiossa musiikkia tms. Livenähän noista kappaleista toimii osa aika hyvin. Nimikappaleesta bändi ei tainnut ikinä esittää kokonaista versiota, ja ainoa levytys
on Hunterin soololla Jack O'Roses. Sitä kuunnellessa juuri alkaa ihmetellä tuota Deadin TS-levyä; Hunter vetänyt kerralla purkkiin akustisella
kitaralla paljon vakuuttavamman version.
Offline
Jotenkin tuo alkuaikojen meno kiinnostaa edelleen kovasti. Yllättäen tykkään erityisesti noista alkuaikojen blues-biiseistä, vaikka yleensä en niin (valkoisen miehen) bluesia jaksakaan. Pigpen kai noita vaikutteita erityisesti bändiin toi. Sääli, että meni kuolemaan niin nuorena.
The Golden Road -boxissa oli "Birth of the Dead" -levy jossa mukana mm. noita alkuajan blues-piisejä. Sitten on myös levy nimellä "Mother McCree's Uptown Jug Champions", kovaa kamaa. Pigpeniltä liikkuu myös demo-nauhoituksia vuodelta 1966 (?) näitä ei taida olla vielä millään virallisilla levyillä julkaistu.
Offline
Tiesinhän tämän ennenkin, mutta kyllähä Blues For Allah on aika kova
Offline
7.00-7.27
Offline
Offline
http://www.brooklynvegan.com/archives/2 … _ar_2.html
The National have been talking about an all-star indie rock tribute to The Grateful Dead for long time now, and 2015 would be a good year to finally release it given all the excitment surrounding The Dead's 50th anniversary. It's seeming like a possibility that that will in fact be the case, as the band are/were up in Woodstock at Dreamland Recordings working on it.
We already knew they were planning to include members of Vampire Weekend, Bon Iver, Kurt Vile, The Walkmen and Megafaun, and from the pictures they've been posting on Instagram, it's looking like way more really exciting people are involved too. It had already been talked about to maybe include Sonic Youth guitarist and major Dead fan Lee Ranaldo, but it's now confirmed that he recorded at Dreamland with them too. Will Oldham (aka Bonnie 'Prince' Billy) is there (!). Kristian Matsson (aka The Tallest Man on Earth) is there. Walter Martin from the Walkmen is pictured. Cass McCombs and Phil Lesh collaborator Joe Russo, who both just played a Dead tribute in Brooklyn were there, and Sam Amidon too. Josh Ritter's band, etc member Josh Kaufman is there along with his former Yellowbirds bandmate Sam Cohen, and Takka Takka/Gabriel and the Hounds/sometimes National, etc member Conrad Doucette is in the pictures too.
Offline
Hippiajan kulttibändi The Grateful Deadin viimeisten konserttien lippujen hinnat ovat nousseet jälkimyynnissä jo yli 100 000 dollariin eli yli 89 000 euroon.
Yhtyeen viimeiset todennäköisesti konsertit myytiin loppuun muutamassa minuutissa viime lauantaina, kertoo uutistoimisto AFP. Lippuja jonotti jopa puoli miljoonaa ihmistä.
Viimeiset kolme konserttia pidetään Yhdysvaltojen itsenäisyyspäiväviikonloppuna heinäkuun alussa Chicagon Soldier Field -stadionilla. Kentälle mahtuu 61 500 ihmistä. AFP:n mukaan jälkimarkkinakauppapaikka StubHubissa neljä myyjää on pyytänyt yli 100 000 dollaria kolmen päivän lipusta. TiqIQ-myyntipaikan sivuilla alun perin 194 dollarin hintaisesta kolmen päivän lipusta pyydettiin yli 2 500 dollaria maanantaina. Halvimmat yhden päivän liput maksoivat alun perin 72 dollaria.
The Grateful Dead on kalifornialainen yhtye, josta tuli 1960- luvun ja 1970-luvun alun hippiajan symboli.
Yhtye tunnettiin runsaasta huumeiden käytöstään ja loputtoman pitkistä konserteista ja kiertueista, joita seurasi runsas määrä faneja. Faneja kutsuttiin Deadheadeiksi. Heistä monella oli tapana käyttää massiivisia määriä huumeita.
Yhtyeen musiikki on erikoinen sekoitus muun muassa rokkia, bluegrassia, psykedeliaa ja improvisoitua jatsia. Lopputulos oli joskus varsin omintakeinen. Bändi teki arviolta yli 2 600 keikkaa ja esiintyi yli 25 miljoonalle ihmiselle. Etenkin alkuaikoinaan yhtye teki runsaasti ilmaiskeikkoja.
Yhtyeen kuuluisin jäsen, vaikeasta heroiiniriippuvaisuudesta kärsinyt Jerry Garcia kuoli 1995, jonka jälkeen yhtye ei ole enää konsertoinut.
The Grateful Deadin soitti yhdessä edellisen kerran lähes 20 vuotta sitten juuri Chicagon Soldier Field -stadionilla. Yhtye täyttää tänä vuonna 50 vuotta, jonka kunniaksi yhtyeen elossa olevat jäsenet päättivät pitää kolme konserttia. Yhtye on ilmoittanut, että kyseessä on todennäköisesti jäähyväiskeikat.
Konsertissa esiintyvät Mickey Hart, Bill Kreutzmann, Phil Lesh ja Bob Weir.
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
^hs unohti mainita garcian vaikean juustohampurilaisaddiktion, joka äijän lopulta tappoi.
tuolla keikallahan garcian korvaa phishin trey anastasio.
Offline
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline
Set 1:
Truckin'
Uncle John's Band
Alligator
Cumberland Blues
Born Cross-Eyed
Cream Puff War
Viola Lee Blues
Set 2:
Cryptical Envelopment
Dark Star
St. Stephen
The Eleven
Turn On Your Love Light
Drums
What's Become of the Baby?
Space
The Other One
Morning Dew
Encore:
Casey Jones
Last edited by jookcha (01.07.2015 19:35)
Ti ho detto come una volta un po' di vino, dischi in vinile, sequel, ragazze, ragazze, Kauko Röyhkä?
Offline